Kauneushaaste

Kauneushaaste

Viime viikkoina useissa blogeissa on pyörinyt kauneushaaste, jossa bloggaajat vastailevat muutamiin kysymyksiin koskien kauneudenhoitoa. Itse olen aina pitänyt näistä erilaisista haaste- ja kysymyspostauksista, joten päätinpä minäkin tällaisen haasteen blogissani toteuttaa. Kopioin kauneudenhoitoon liittyvät kysymykset FitFashionin ihanan Sonjan blogista. Varhaisin meikkimuistosi? Aloitin meikkaamisen nykypäivän tyttöihin verrattuna suhteellisen myöhään, vasta seiskaluokalla. Tuolloinkin liikkeelle lähdettiin lähinnä ripsivärin ja huulipunien kanssa. Meikkivoidetta taisin käyttää […]

Ehkäise kevätflunssa!

Ehkäise kevätflunssa!

Kuumana jyllää jälleen flunssakausi! Yhä useampi ympärilläni on viime aikoina niiskutellut nenäänsä, tai kaatunut kuumeen kourissa petiin. Kevät on myös vatsataudeille ja noroviruksille erittäin otollista aikaa, joten nyt kysytään kyllä rautaista vastustuskykyä. Kirjoitin tammikuussa postauksen immuniteetin vahvistamisesta (postaus täällä) ja siitä, kuinka omaan luontaisesti hieman heikomman puolustusjärjestelmän. Joudun tekemään enemmän töitä sen eteen, että pysyn terveenä […]

Epäsuosittuja mielipiteitä x 10

Epäsuosittuja mielipiteitä x 10

Long bob ei ole mielestäni mitenkään erityisen upea, eikä se sovi kaikille. Vaikka tuo leikkaus niin kovin trendikäs tällä hetkellä onkin, ei se saa minua puolelleen. Mielestäni alkaa olemaan jo jopa hieman tylsää, että joka toisella naisella on graafisesti leikattu pitkä polkka. Myöskään verkkosukkahousut eivät ole mielestäni aidosti hyvän näköiset. Ne ovat tällä hetkellä jopa todella tylsän trendikkäät, sillä […]

Taivaalliset sitruuna-kookos raakapallot

Taivaalliset sitruuna-kookos raakapallot

Raakapallot ovat yksi suosikkini terveellisemmistä herkuista. Kuten raakakakutkin, nuo vaan maistuvat niin taivaallisille ja mikä parasta, pallot voi maustaa oman makunsa mukaan – mitä nyt kulloinkin jälkiruoalta kaipaakaan. Tavallisesti teen suklaan tai lakritsin makuisia palloja, joten tällä kertaa päätin kokeilla vähän kirpeämpää variaatiota. Koska jääkaapissa koreili useampi sitruuna ja kookoshiutaleitakin tuli pitkästä aikaa ostettua, päätin yhdistää nuo kaksi elementtiä. […]

Joko sä oot Tinderissä?

Joko sä oot Tinderissä?

Puhuttiin ihan vasta erään ystäväni kanssa siitä, kuinka Tinder on tänä päivänä ehdottomasti pahin kilpailija baareille ja yökerhoille. Kun ihmiset ennen luottivat konkreettisiin kohtaamisiin ja lähtivät viikonloppuisin viihteelle tavatakseen uusia ihmisiä, nykyään seuraa haetaan kätevästi Tinderin kautta. Ei siis sillä, että itse olisin yökerhoja sillä mentaliteetilla ravannut, että haluan sieltä jonkun löytää, mutta onhan siellä tullut ihmisiin tutustuttua. […]

Maapähkinävoi-jäätelö (GL, M)

Maapähkinävoi-jäätelö (GL, M)

Maapähkinävoi on ehdottomasti yksi keittiöni suosikeista. Pidän sitä aina kaapissa, sillä koskaan ei tiedä milloin tuota herkkua tarvitaan joko leivonnassa, tai naposteltavissa. Maapähkinävoi sopii yllättävän hyvin myös erilaisiin jälkiruokiin, joista yhtenä hyvänä esimerkkinä mainittakoon banaanijäätelö. Talvella kotitekoisia jäätelöitä on tullut tehtyä aniharvoin, mutta aurinkoisten ilmojen myötä myös jäätelöhammasta on alkanut kummasti kolottamaan. Enää ei tee mieli suklaalla […]

Vinkkini stressinhallintaan

Vinkkini stressinhallintaan

Mainitsin juuri viime viikolla siskolleni, kuinka luontaisesti surkean stressinhallintakyvyn omistan. Olen oikeasti todella huono stressaavien tilanteiden kanssa ja koko kroppani onkin lähes saman tien monellakin tapaa puolikuntoinen. Stressioireita joista kärsin ovat mm. vatsakivut ja ns. herkkyyden tunne vatsassa (etenkin ruokailutilanteet), närästys, pahoinvointi, palan tunne kurkussa, univaikeudet, itkeskely, tunneherkkyys, kurkkukipu ja aivan suunnaton väsymys – sellainen tunne, kuin […]