Sosiaalinen vaje
En tiedä olenko ainut, mutta ainakin näin yksinelävälle korona ja sen tuomat sosiaaliset rajoitteet ovat aiheuttaneet aikamoisen sosiaalisen vajeen. Yllätyin itsekin siitä, miten vaikeaa tuo pahin aika kaltaiselleni introvertille oli ja nimenomaan eristäytyminen. Vaikka minulla ei ole koskaan ollut ongelmia viettää aikaa itsekseen, yhtäkkiä se ei enää tuntunutkaan niin mukavalta, saatikka helpolta. Itkeskelin alussa usein ja olin todella maassa. Ahdisti ajatus siitä, palautuuko elämä enää normaaliksi, mutta onneksi uusi normaali vihdoin saapui. Nyt kun rajoitukset ovat löysemmät, olen nähnyt ystäviäni enemmän ja viettänyt aikaa porukoissa. Olen huomannut kärsiväni jonkinlaisesta sosiaalisesta vajeesta ja suorastaan kaipaavani sosiaalisiin kontakteihin.
Tämä onkin ollut aika mielenkiintoinen huomio ja tuskin olen ainut, joka tällä hetkellä kaipaa ihmisten seuraan. Kun ennen pystyin helposti viettämään viikonloppuja yksin kotona ilman sen suurempia suunnitelmia, nyt huomaan kaipaavani juuri viikonloppuihin sosiaalista tekemistä ja on vaikeaa jäädä kotiin, jos tiedän muiden viettävän aikaa yhdessä. Olen jopa miettinyt, mistä kaikesta kivasta jään paitsi, jos en osallistu ja tämä ajatus ahdistaa. Eli ensimmäistä kertaa ikinä taidan mainita blogissani sanan fomo, fear missing out. Ystäväpiiristäni useampi on kohtuullisen meneviä, joka tietenkin lisää tätä tunnetta, jos jään kotiin. Kaipaan tällä hetkellä runsaasti sosiaalisuutta ja samaan aikaan on syntynyt kova halu tutustua myös uusiin ihmisiin. Tämäkin on aika poikkeavaa, erityisesti jos mietin viimeistä puolta vuotta, kun olen käytännössä torjunut kaikki uudet tuttavuudet.
Ystäväpiirini koostuu sekä sinkuista, että parisuhteessa elävistä. Sinkut luonnollisesti kokivat koronan aikaan paljon yksinäisyyttä, mutta kyllä parisuhteessa elävät selkeästi kaipaavat jo aikaa muidenkin kuin oman kumppanin kanssa. En siis missään nimessä sano, etteikö sosiaalista vajetta voisi olla aivan jokaisella, mutta kenties hieman eri tavalla meillä, jotka olemme kirjaimellisesti viettäneet todella paljon aikaa yksin. Yksin olemisesta on saanut enemmän kuin tarpeekseen ja ainakin itse olen tajunnut, ettei yksinolo ole asia, jota elämältä haluan. Toki sopivissa määrin, mutta kaipaan ihmisiä ympärilleni! Tällä hetkellä haluankin kuroa tuota menetettyä aikaa takaisin ja elää jälleen. Olen huomannut, miten paljon nautin nyt ihmisten seurasta ja jokseenkin eri tavalla kuin ennen. Ehkä mukaan on tullut myös arvostus sitä kohtaan, että elämässäni on näitä upeita henkilöitä ja saan jälleen luoda heidän kanssaan yhteisiä muistoja. Elän tällä hetkellä elämäni parhaita vuosia, joita en halua enää hukata surren asioita, joille en voi yhtikäs mitään. Haluan käyttää sen kaiken elämänkokemuksen hyödykseni ja nauttia. Tuo kiteyttää ylipäänsä sen tärkeimmän, jonka poikkeustila minulle opetti.
Tuleva kesä tulee olemaan hieman erilainen, eli nyt ei lähdetä reissuun, kuten alun perin oli tarkoitus. Henkilökohtaisesti en omista vielä ainuttakaan suunnitelmaa kesälle, eikä ahdista ollenkaan. Juttelin eilen aiheesta ystäväni kanssa, joka oli mietiskellyt kaikenlaisia vaihtoehtoja, mutta itse aion mennä fiiliksen mukaan. En muista tällaista kesää sitten lapsuuden, ettei olisi suunnitelmia ja siksi pyrin ottamaan siitä kaiken ilon irti. Tietenkin minuakin harmitti hetken, etten pääse festareille tai tapahtumiin, mutta koska samat pelisäännöt koskevat kaikkia, on ne helpompi myös hyväksyä. Tänä kesänä siis ollaan luovia ja mietitään muita vaihtoehtoja. Voi olla myös ihan hyvä meille länsimaalaisille runsauteen tottuneille ihmisille, ettei nyt olekaan niin laajaa valinnanvapautta. Täytyy keksiä pieniä juttuja ja edelleen opetella nauttimaan yksinkertaisista asioista.
Voiko joku teistä samaistua tällaiseen sosiaaliseen vajeeseen? Tai kokeeko joku muu samoin?
