8 x hyvää syytä juosta

Kuten olen monesti blogissani maininnut, rakastan juoksemista ja se on minulle laji, joka on ehkä lähinnä sydäntä. Ei niinkään räjähtävä, nopeatempoinen juokseminen, vaan rauhallinen hölkkä, jonka aikana ajatus lepää ja mieli kirkastuu. En myöskään tykkää juosta kymmenien kilometrien lenkkejä, vaan 45-60 minuutin lenkit ovat aika optimi, jo ihan ajankäytönkin kannalta. Tiedän kuitenkin juoksun olevan monen inhokkilaji. Luulen sen johtuvan juoksemisen raskaudesta ja siitä, että juostessa sykkeet kohoaa ja koko kroppa joutuu töihin. Aina tuollainen ei tosiaan tunnu miellyttävältä, eikä etenkään silloin, jos peruskunto ei ole hyvä. Juoksemiseen saattaa liittyä myös ikäviä muistoja lapsuudesta ja koululiikunnasta. On myös karu totuus, ettei kaikkien vahvuudet ole samoissa lajeissa ja vaikka uskonkin, että harjoittelulla juoksemisesta voi tulla helpompaa ja siitä voi oppia pitämään, silti joillekin juoksu on aina vastenmielistä.

Mikäli juoksemista inhoaa, en todellakaan kehota sitä väkisin aloittamaan! Mielestäni tärkeintä on löytää ne itselleen sopivat liikuntamuodot, joita harrastaa ja joiden avulla pitää kunnostaan huolta. Jokaiselle jotain, niinhän sitä sanotaan. Tästä huolimatta halusin tämän postauksen kirjoittaa, sillä toivon sen avulla motivoivani niitä juoksemaan, jotka ovat lajin aloitusta kenties punninneet, mutta eivät ole vielä päässeet alkuun. Monella juoksuharrastus saattaa olla myös ruosteessa ja kaivata siihen pientä rohkaisua.

8 x hyvää syytä juosta:

Edullinen laji

Juokseminen on hyvin edullinen laji, varmasti yksi edullisimmista. Oikeastaan ainoat hankinnat ovat laadukkaat juoksukengät ja juoksuasu. Tosin asu voi olla sama kuin salilla, mutta juoksutakki on tietenkin optimaalinen näillä leveysasteilla. Muutoin juokseminen on täysin ilmaista, eikä se vaadi sen suurempaa rahallista panostusta. Itsehän en esimerkiksi omista edes sykemittaria, vaikka olen juossut vuosikaudet. Ainut seikka, jolla suoritustani mittaan, on puhelimen Sports Tracker -sovellus. Tämä riittää, jos ei tarvitse tietää kuin kulutetut kilometrit.

Nopea kehitys

Juokseminen on laji, jossa kehittyy nopeasti. Toki lihaskin kasvaa ärsykkeiden mukana kohtuullisen nopeasti, mutta mielestäni kuitenkin hitaammin kuin aerobinen kunto. Tämän vuoksi juokseminen on kovin palkitsevaa ja motivoivaa. Juoksu onkin mielestäni laji, jonka suhteen ei tarvitse heittää heti hanskoja tiskiin, sillä mentaliteetilla, ettei muutosta tapahdu ja se sopii hyvin kärsimättömille tyypeille!

Vie kerrallaan vähän aikaa

Juoksulenkin ei tarvitse olla 15-20 kilometriä ja kestää useita tunteja. Osa tykkää harrastaa maratonlenkkejä, mutta kaikkien ei tarvitse niin tehdä. Puolen tunnin lenkki on vallan hyvä ja ajaa asiansa! Siksi mielestäni aloittelijan ei tulisi todellakaan pyrkiä mihinkään kympin lenkkeihin viitenä päivänä viikossa, vaan tyytyä vähempään. Näin mielenkiinto pysyy yllä ja harrastusta ei heitä roskakoppaan heti parin ensimmäisen tuskalla vedetyn kympin jälkeen. Lyhyemmät lenkit eivät myöskään aiheuta niin herkästi rasitusvammoja kuin pidemmät tekevät. Juoksemisen yksi miinuspuoli on nimittäin kova rasitus ja sen mukana vammat – milloin oikuttelee polvet, milloin penikat ja milloin lonkat.

Mieli lepää ja ajatus selkeytyy

Parhaimmillaan juokseminen on hyvän fiiliksen laji. Itse olen päässyt lenkkeilyssä sille tasolle, ettei itse juokseminen ole raskasta (toki niitäkin kertoja välillä on) ja pystyn nauttimaan jokaisesta askeleesta. Etenkin koronan aikaan juoksulenkit ovat olleet oikea päivän kohokohta, kun on päässyt ulos tuulettumaan. Monesti juostessa ajatukset selkeytyvät, mieli rauhoittuu ja tulee seesteinen, ihana olo. Etenkin, kun juoksu on rauhallista eikä sykkeitä nosteta korkealle, on se miellyttävää ja sellaista, ettei askeleita tarvitse miettiä, vaan ajatukset voivat olla jossain vallan muualla.

Endorfiinit

Juokseminen on yksi niistä lajeista, joka aikaan saa ainakin minussa paljon endorfiineja. Lenkin jälkeen fiilis on henkisesti hyvä, mutta samaan aikaan keho on fyysisesti ihanan raukea ja valmis lepäilemään. Tästä syystä melkeinpä aina juoksen iltaisin, sillä se unettaa ja tekee raukeaksi. Juostessa tulee hikoiltua kohtuu paljon, jonka vuoksi suihku lenkin jälkeen tuntuu autuaalta ja olo tämän combon jälkeen täydelliseltä. Vaikka välillä on kertoja, ettei juokseminen kulje mitenkään, lenkin jälkeen on aina voittajafiilis! Kutsun juoksua ehdottomasti hyvän mielen lajiksi ja hieman eri tavalla kuin salitreeniä.

Positiiviset vaikutukset terveyteen

Juokseminen vaikuttaa positiivisesti sydämen ja verisuonten terveyteen. Eli sen lisäksi, että kunto kohenee ja jaksamme paremmin, myös terveydentila paranee. Juokseminen kiihdyttää myös aineenvaihduntaa ja vahvistaa luustoa. Esimerkiksi minulla on suuri riski perinnölliseen osteoporoosiin, jonka vuoksi uskon tämän elämän mittaisen juoksemisen vaikuttavan ennaltaehkäisevästi.

Juokseminen on helppo tapa kuluttaa energiaa

Tämä kohta on aivan erityisesti niille, jotka suunnittelevat painonpudotusta. Eli juokseminen tosiaan kuluttaa rutkasti energiaa, jonka vuoksi polttaa myös rasvaa kehosta. Paljon puhutaan rasvanpoltto sykkeistä, eli hitaasta juoksusta, joka olisi kaikista tehokkain tapa laihtua. Itse en ole aiheeseen sen enempää perehtynyt, mutta tiedän, ettei juoksemisen tarvitse olla vauhdiltaan kovaa, ollakseen tehokasta myös tässä mielessä.

Auttaa stressiin

Juoksu auttaa tunnetusti stressiin, sen hallintaan ja ennaltaehkäisyyn. Toki juoksu ei ole ainut urheilulaji, joka näin tekee, mutta yksi ehkä merkittävimmistä. Kuten jo mainitsin, juostessa mieli kirkastuu ja rauhoittuu. Ainakin omalla kohdalla raikas ilma, hyvä musiikki ja sujuva askel tekevät sen, että huolet kaikkoavat. Juoksu on hyvä ja terveellinen tapa nollata pää.

Mikäli et ole vielä juoksemista aloittanut, mutta olet sitä hiljaa mielessä miettinyt, suosittelen aloittamaan juoksemisen lenkeillä, joiden aikana vuorottelet sekä juoksua, että kävelyä. Itseltään ei tule heti vaatia liikaa, eli hiljaa hyvä tulee. Pikkuhiljaa jaksat juosta pidempiä pätkiä ja lopulta kokonaisen lenkin. Alkuun riittää myös lyhyemmät lenkit, joita voi sitten pidentää mielensä mukaan. Kuten mainitsin, henkilökohtaisesti nautin eniten 30-45 minuutin juoksulenkeistä, sillä palaudun niistä nopeasti. Mikäli juoksen 15 km, en palaudu siitä yhtä nopeasti. Päätökseni onkin ollut juosta ennemmin useammin ja lyhyempiä aikoja kuin harvemmin ja pitkään. Eli tämä esimerkkinä, ettei aina tarvitse juosta kympin lenkkejä, vaan yhtä hyvin lyhyemmät lenkit toimivat.☺️

Harrastaako teistä moni juoksemista? Onko juoksu rakas harrastus vai inhokkilaji?

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Terveys

Irtipäästäminen

Asia, jota olen paljon viime aikoina mietiskellyt, on irtipäästäminen. Olen erityisesti viimeisen vuoden sisään havahtunut siihen, kuinka vaikeaa minun on päästää irti tietyistä tunnetiloista ja osittain myös ihmisistä. Jos koen toisen kanssa jotain suurta, jään ikään kuin jumiin tunteisiini, vaikka ihmissuhde itsessään ei toimisi syystä tai toisesta. Tätä on hieman hankala selittää, mutta on kyse jonkinlaisesta tarrautumisesta, eli tarraudun tunteeseen niin vahvasti, etten pääse siitä itseni kanssa eteenpäin täysin normaalilla tavalla. Jännä juttu kyllä, mutta nimenomaan korona sai minut pysähtymään tämän asian äärelle ja myös sen, miten jumissa olen itseni kanssa. Ja vielä erikoisempaa on se, miten lyhyen ajan sisään olen päästänyt näistä tunteistani irti. Monesti sitä ajattelee, että erinäiset prosessit itsensä kanssa kestävät pitkään, mutta toisinaan oivallus ja sitä kautta vapautuminen saattaa tapahtua yllättävän nopeasti – kun sitä vähiten odottaa.

Uskon irtipäästämisen vaikeuden liittyvän jollain tavalla lapsuuden kokemuksiin ja siihen hylätyksi tulemisen pelkoon, jota koen. Vaikka minua ei ole lapsuudessa hylätty, olen silti joutunut pelkäämään aikuisten välillä tapahtuneita asioita ja uskon tämän aikaan saaneen minussa turvattomuuden tunteen, joka on kantanut pitkälle aikuisuuteen. Tämä pelko aiheuttaa jonkinlaista takertumista tunnetasolla ja sitä, etten selkeästi uskalla päästää tunteistani irti silloin, kun niiden aika on. Uskon hyvään aivan äärimmäisen pitkälle ja jotenkin toivon aina kaiken kääntyvän lopulta hyväksi. Tuo on samaan aikaan sekä positiivinen, että negatiivinen piirre minussa. Psyykkinen palautumiskykyni on myös heikko, kuten joku aika sitten kirjoitin.

Mietin kuitenkin viimeksi viikonloppuna sitä, kuinka vapautuneeksi koen oloni tällä hetkellä. Ihmissuhde, joka päättyi viime vuoden lopulla, oli minulle haastava ja sen mukanaan tuoma tunteiden kirjo jotenkin vaan niin äärettömän vaikea käsitellä. Tiedostan kyllä syyt, miksi tämä ihminen oli erityinen ja on sitä toki edelleen. Silti koen, etten voi enää elää elämääni jumittaen tunteideni kanssa – ollen jatkuvasti ahdistunut, pelokas ja torjuva ihmisiä kohtaan. Huomaan nimittäin hyvin selkeästi myös sen, että ahdistun vielä lisää tunteistani. Ahdistus ikään kuin lisää ahdistusta ja lopulta olen lukossa itseni kanssa. Muutos, joka on nyt käsillä, tuntuu vapauttavalta. En tiedä, onko tämä vain hetkellistä, mutta jotenkin tunnen, että se voisi olla lopullista. Ensimmäistä kertaa vuoteen koen oikeasti olevani tunnepuolella vapaa. Vaikka tämä kevät on ollut raskas, uskon myös yksinolon saaneen minut tajuamaan, mitä oikeasti haluan.

Tällaiset prosessit eivät ole tietenkään aina helppoja, sillä jos jokin tunne puskee päälle, ei se välttämättä katoa pelkällä päätöksellä. Usein noita tunteita myös työntää taka-alalle, sillä niitä ei mielellään käsittele. Kuten irtipäästäminen aina, myös tunteistaan irtipäästäminen vaatii monesti aikaa ja prosessointia. Tiedän omalla kohdalla koronan tehneen sen, että minun oli pakko kohdata kipukohtani yksin ilman pakoreittiä. Koen, etten ole pitkään aikaan ollut täysin oma itseni, sillä tuo taakka on tehnyt minusta sulkeutuneen ja melankolisen. Eikä siis sillä, en ole se maailman avoin kirja heti jokaiselle vastaantulijalle, mutta olen kyllä luonteeltani perinteinen kaksonen, eli heittäydyn todella nopeasti mukaan juttuihin, jos aidosti innostun. Osaan normaalisti selittää tunteita aika hyvin auki, mutta näiden lukkojen kanssa huomasin, etten osaa edes perustella ihmisille kunnolla sitä, mistä kokemani ahdistus pohjimmiltaan johtuu.

Syy siihen, miksi halusin avata tuntemukseni ääneen, on se, että toivon tämän olevan vertaistueksi henkilöille, jotka kamppailevat irtipäästämisen kanssa. Usein irtipäästäminen liitetään parisuhteen päättymiseen ja vaikeuteen luopua toisesta ihmisestä, mutta toisinaan kyse voi olla myös taistelusta oman tunnemaailman kanssa. Ei uskalleta päästää irti tunteista, jotka pitävät jollain tasolla otteessaan. Taustalla voi olla paljon myös tiedostamattomia tunnelukkoja ja kerrostuneita tunteita. Lopulta olotila kuitenkin kevenee, kun luopuu ja päästää irti. Tosin siihen en osaa mitään poppaskonstia jakaa, miten se lopulta tapahtuu. Elämä on pitkälti asioiden hyväksymistä ja kohtaamista, käsittelyä, luopumista ja sen hyväksymistä, miksi jouduimme luopumaan. Nuorempana tämä voi olla hankala hyväksyä ja ainakin itse aikoinaan kapinoin tätä vastaan – ja siis kai välillä kapinoin edelleen. Sitä elämä kuitenkin on. Ja usein luopumisen jälkeen tilalle tulee jotain uutta ja hyvää. Näin se on ainakin omassa elämässä mennyt ennenkin.🙏❤️

Herättääkö aihe teissä ajatuksia tai nostaako tunteita pintaan?❤️

Suhteet Parisuhde Mieli Syvällistä