Tag: pohdinta

Kun ahdistaa päästää ihmisiä lähelle

Kun ahdistaa päästää ihmisiä lähelle

Tänään haluan avautua teille hyvin henkilökohtaisesta asiasta, joka on ollut läsnä elämässäni jo jonkin aikaa. Nimittäin ahdistuksesta, joka liittyy uusiin ihmissuhteisiin – enkä nyt puhu ystävyyssuhteista. Minun on äärettömän vaikea päästää uusia potentiaalisia kumppaniehdokkaita lähelleni ja jo toisen kiinnostus aikaan saa minussa ahdistuksen tunteita. Jos hieman pohjustusta, vuoden 2019 aikana minulla on ollut läheinen ihmissuhde […]

Näin käsitykseni hyvinvoinnista on muuttunut

Näin käsitykseni hyvinvoinnista on muuttunut

Iso osa ikäisistäni voi varmasti myöntää käsityksensä hyvinvoinnista muuttuneen vuosien varrella. Tämä johtunee ihan puhtaasti henkisestä kasvusta, virheiden tekemisestä ja niistä oppimisesta, sekä trendeistä. Viimeisen kymmenen vuoden sisään on ollut yhtä ja toista hyvinvointiin liittyvää trendisuuntausta, jotka ovat ainakin minuun vaikuttaneet. Nuorempana olin hyvin altis kokeilemaan kaikkea uutta mielenkiintoista, joka nousi framille ja siksi täällä […]

Kirottu viisivuotissuunnitelma

Kirottu viisivuotissuunnitelma

Olen aina ollut äärettömän huono suunnittelemaan elämää kovin pitkälle. Elämässä tulee olla tilaa fiilispohjaiselle toiminnalle ja spontaaniudelle, jonka vuoksi liiallinen suunnitelmallisuus saa minut näkemään punaista. Ikä tuo kuitenkin tullessaan tietynlaista vastuuta ja väkisin ajatuksia tulevasta. Vaikka tiedän, ettei pidä antaa yhteiskunnan normien säädellä omaa tulevaisuutta tai elämää noin muutenkaan, kyllä ne silti paikoitellen vaikuttavat omaan […]

Mun tunteet, sun tunteet

Mun tunteet, sun tunteet

En nyt äkkiseltään muista, olenko koskaan kirjoittanut blogissani vastuun ottamisesta, mitä tulee omiin tunteisiin? Siitä, kuinka ihmissuhteissa on aina kaksi osapuolta, joista molemmilla on tunteet. Jokainen on myös vastuussa omista, ei toisen tunteista. Tokikaan en tarkoita tällä sitä, etteikö esimerkiksi parisuhteessa olisi molempien osapuolien vastuu käyttäytyä, kuten parisuhteessa tulee käyttäytyä mutta se, millaisia tunteita molemmilla […]