Maailman noloin taistelija
Istun tällä hetkellä omassa sängyssäni juomassa appelsiininmakuista rooibosteetä keskellä päivää. Tämä siksi, että olen joutunut myöntämään viimein itselleni, että en ole työkykyinen ja jäin pidemmälle sairaslomalle. Pakko-oireinen häiriöni alkoi häiritä töissä niin paljon, että oli pakko ottaa taukoa. Olen ollut liian pitkään suorituksen tilassa, ja oma hyvinvointi on jäänyt jalkoihin.
On ihanaa ja kamalaa olla sairaslomalla. Ihanaa se on siksi, että voin päästää irti sairaasta vahvuudesta ja olla juuri sitä, kuin tällä hetkellä olen. Mieleltäni sairas. Tuntuu hyvältä sanoa se näin suoraan, koska se on totuus eikä sitä tarvitse piilotella tai kaunistella.
Kamalaa se on siksi, että tuntuu siltä, kuin en olisi kunnollinen ihminen. Kunnollinen ihminenhän ei ole sairaana tai varsinkaan sairaslomalla koskaan? Tai ehkä korkeintaan kuumeessa. Tiedän itsekin, että edeltävät lauseet ovat täyttä puppua, mutta meihin on niin iskostettu tässä kulttuurissa se. Mielenterveysongelmat tuntuvat edelleen olevan tabu. Ainakin omassa päässäni olen maailman noloin taistelija, vaikkakin samalla rohkein, kun kerron kaikesta avoimesti kotona, töissä ja blogissa.
Tarve olla näkyvä mielenterveysongelman kanssa taistelussa voittaa kuitenkin tunteen noloudesta ja häpeästä, sillä tiedän, että avoimuudellani juuri taistelen näitä tunteita vastaan. Niitä ei tarvitsisi olla lainkaan, vaikka myönnän niiden olemassaolon. Suomalaisuuteen kuuluu sisulla taisteleminen. Toisinaan sisulla taistelemiseen on kuitenkin yhdistetty se, että revitään oma jaksaminen selkänahasta. Tällainen käsitys tuntuu olevan ainakin tiukassa omassa ajattelussani.
Sairasloman tarkoituksena on tietysti päästää irti stressistä ja antaa itselleen aikaa palautumiseen. Siltikin, tämä sairasloma on tarkoitettu myös erilaista työtä varten. Olen päättänyt, että annan itselleni mahdollisuuden saada sairaudestani yliotteen. Tampereella on olemassa OCD-klinikka (ocd-clinic.com), josta on mahdollista saada muutaman viikon intensiiviterapiaa. Olen jo sopinut siellä alustavasti arviointikäynnistä. Sovitun ajanjakson ajan, 1-3 viikkoa, siellä annetaan kaikki tuki paranemiselle, mutta minun itseni on oltava täysin omistautunut asialle. Intensiiviterapiassa käytetään kolmea hoitotapaa: Altistus ja vasteen esto (ERP), behavioraaliset testit (BE) ja syvemmällä olevien pelkojen muokkaaminen. Kognitiivinen käyttäytymisterapia on tutkitusti tehokkain ase pakko-oireisen häiriön hoitoon.
Haluan palata töihin mahdollisimman pian, mutta nyt on keskitettävä kaikki energia siihen, että saisin intensiiviterapian kautta otteen sairaudesta. Aion tämän sairasloman aikana lisäksi lukea kahta kirjaa pakko-oireisen häiriön hoitoon sekä tehdä niiden antamia tehtäviä: Kerrasta poikki – Vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista (Edna B. Foa ja Reid Wilson) sekä The Mindfulness Workbook for OCD (Jon Hershfield ja Tom Corboy).
Kerron teille lisää matkastani kohti Ocd-klinikkaa piakkoin, kunhan itse tiedän asiasta lisää. Sairaslomallani aion myös jatkaa uutta harrastustani, josta kolmas kuva kertoo. Olen alkanut tehdä koruja, ja se on mahtavaa mindfulness-tekemistä.
Palataan pian!
Kirjoittaja on Saida Suonio, kasvatustieteiden maisteri (11/2015). Hän kirjoittaa omiin kokemuksiinsa ja erilaisiin lähteisiin viitaten. Saidan käyttämät menetelmät ja harjoitteet eivät välttämättä sovellu kaikille sellaisenaan. Huomioi aina yksilöllinen kokonaistilanne ja käänny tarvittaessa ammattilaisten puoleen.
Seuraa Saidaa Instagramissa: @saida_paastairti ja blogia Facebookissa: sivulla Päästä irti @paastairtiblogi (Edit. 10.8.2020).