Ihana kamala jenkkakahva (ja asiaa syömishäiriöstä)
Kaikki ihmiset varmasti jollakin tavalla pohtivat ulkonäköään. Minulla on aina ollut pitkä ja hoikka vartalo, kauniit kasvot. Lapsena tykkäsin ulkonäöstäni, ja teininä vihasin useita piirteitäni. Varmaan aika klassista! Teininä inhosin erityisesti pituuttani sekä jenkkakahvaani. Olen sen mallinen, että minulla on hoikat jalat, hoikka lantio sekä kapea vyötärö, joihin ei juurikaan rasvaa kerry. Niimpä kertyvä rasva asettuu aina rintoihin ja jenkkakahvaan. Rinnoistani olen aina pitänyt. Teininä kuulin myös joitakin ei-niin-mukavia kommentteja ulkonäöstäni, kuten varmasti moni muukin on kuullut.
17-vuotiaana olin niin obsessiivinen ulkonäöstäni, että kehitin itselleni syömishäiriön. Syömishäiriö oli jatkuvaa kalorien laskemista, paino pudotusta ja liikuntaa. Olen luonteeltani obsessiivinen, ja syömishäiriö selkeästi ennusti tulevaa pakko-oireista häiriötä. 182-senttisenä painoin 52kg. Useat ystäväni ja perheenjäseneni olivat jo huolestuneet, ja alkaneet huomautella laihtumisesta. Parhaat ystäväni olivat jo kiikuttamassa minua hoitoon. Sitten ystäväni kuoli. Se oli tietysti kova paikka, mutta se sai minut ajattelemaan. Havahduin siihen, että olin itsekin matkalla kohti kuolemaa niillä elämäntavoilla.
Selvisin syömishäiriöstä. Opettelin uudelleen syömään. Tuntui pahalta, mutta jatkoin sinnikkäästi. Aika hyvin teini-ikäiseltä, vai mitä?
Tällä saralla olen tehnyt todella paljon töitä. Tehnyt töitä, jotta ruoan ja liikunnan pointtina on hyvinvointi, ei laihdutus. Tämän vuoksi en enää lähde dieetteihin, vaikka kiloja olisikin kertynyt. Voin vähentää herkkuja, mutta syön 4-5 kertaa päivässä kunnollisen aterian. Ateriarytmi on niin iskostunut minuun, että melkein hätäännyn, jos poikkean siitä. Minusta on tullut tarkka, jotta en vajoa enää koskaan syömishäiriöön.
Usein tämän vuoksi en halua lukea mitään laihdutusjuttuja, joita tulee joka tuutista. Edelleen on kauheaa, kuinka paljon painoarvoa annetaan laihuudelle. Onneksi kuitenkin ihanat kurvikkaat naisetkin ovat alkaneet esitellä kehoaan positiivisessa valossa. On ollut todellinen ilo seurata useita julkisuuden henkilöitä, jotka rikkovat tätä tabua esimerkiksi Instagramissa.
Pituuden hyväksyin aikuisena, kun tajusin, että se on ihan minua. Se sopii minulle ja siitä on hyötyä. Hyödyn selkeästi esimerkiksi siitä, että usein minut otetaan helposti vakavasti (pituudella on kuulemma asian kanssa tekemistä). Yletän myös moniin paikkoihin! Jenkkakahvan kanssa tie on takkuisempi. Suurimman osaa ajasta rakastan jenkkakahvaani. Sekin on minun kehooni kuuluva. Ihanan pehmeä osa minua. Edelleen minulla on kuitenkin siihen jonkinlainen viha-rakkaussuhde.
Love your love handles! <3
Saida
Kirjoittaja on Saida Suonio, kasvatustieteiden maisteri (11/2015). Hän kirjoittaa omiin kokemuksiinsa ja erilaisiin lähteisiin viitaten. Saidan käyttämät menetelmät ja harjoitteet eivät välttämättä sovellu kaikille sellaisenaan. Huomioi aina yksilöllinen kokonaistilanne ja käänny tarvittaessa ammattilaisten puoleen.
Seuraa Saidaa Instagramissa: @saida_paastairti ja blogia Facebookissa: sivulla Päästä irti @paastairtiblogi (Edit. 10.8.2020).