Korona kylvää kompulsiivista käytöstä

Korona-virus leviää maailmalla.

Jokainen ihminen on joutunut tilanteeseen, jossa ei voi sanoa, että ”eihän tuo tänne voi tulla”. Se tulee kaikkialle, kukaan ei voi olla kohtaamatta tätä tilannetta. On täysin luonnollista kokea asiasta huolta ja pelkoa, ihmisiä on siihen menehtynyt. Erityisesti riskiryhmät voivat olla vaarassa ja lähes meillä jokaisella on lähipiirissä joku, joka kuuluu riskiryhmään. On myös huolestuttavaa, mikäli terveydenhuollolta menee toimintakyky. Useilta ihmisiltä on mennyt myös elinkeino. Eivät nämä ole mitään leikin asioita, totisinta totta.

Hallitus linjasi, että yli 70-vuotiaiden on syytä olla karanteenin kaltaisissa oloissa kotona. Lapset eivät käy koulussa ellei se ole välttämätöntä siksi, että vanhemmat kuuluvat yhteiskunnan kannalta kriittiselle alalle. Ihmiset tekevät töitä ja opiskelevat etänä. Kanssakäymistä toisiin ihmisiin on vältettävä. Minusta on hyvä, että hallitus päätti toimia ennaltaehkäisevästi ja suhteellisen nopeasti, kun olemme voineet todeta sen, mihin muiden maiden tilanne on pahimmillaan mennyt.

Tämä tilanne on meille täysin yllättävä ja hämmentävä. Emme ole osanneet tätä odottaa. Moni meistä Suomessa on aina elänyt rauhan aikana ja siten, ettei mitään erityisiä varotoimenpiteitä ja poikkeusoloja ole ollut. On siksi ihan täysin luonnollista kokea monien tunteiden kirjoa.

Olen OCD-kuntoutumisessani (pakko-oireinen häiriö) siinä vaiheessa, että en mene enää herkästi paniikkiin. Kyllä minullekin edelleen kaikenlaisia tunteita tulee, en lainkaan sitä sano. Olen kuitenkin viimeiset kaksi vuotta opetellut sitä, miten käsitellä epämiellyttäviä ja ahdistavia tunteita, näistä päällimmäisenä tietysti pelko, paniikki ja kauhu. En enää välttele tunteitani.

Henkilökohtaisesti koen, että nuo tunteet ovat ihmiselämän epämiellyttävimmästä päästä. Minusta tunteet ovat kaikki hyviä enkä halua niitä arvottaa sinänsä. Myös epämiellyttävät tunteet voivat täysin hyvin olla hyödyllisiä. Esimerkiksi pelko voi saada meidät olemaan valppaina tai pakenemaan, jos tilanne sitä vaatii.

Kun pelko syvenee, iskee paniikki ja kauhu. Olemme viime aikoina seuranneet, kuinka kaupoista ovat loppuneet vessapaperi ja tonnikalatölkit. Lehdissä varoitellaan tilaamasta käsidesiä, joka on tehty ties mistä. Onhan käsidesi monista kaupoistakin loppu. Monille meistä on tullut paniikki,joka on saanut meidät toimimaan. Jotkut ovat sen sijaan lamautuneet koteihinsa kauhun vallassa. On toki myös niitä, jotka itsepintaisesti vastustavat karanteenejaan eivätkä usko, että tilanne on mitenkään uhkaava.

Itse olen hämmentyneenä seurannut kaikkea tätä. On omituista katsoa muita ihmisiä siinä tilanteessa, jossa niin kauan olen itse elänyt. Olematta siinä enää. En ole kertaakaan mennyt koronasta paniikkiin tai kokenut kauhua puhumattakaan siitä, että olisin alkanut toimimaan näiden tunteiden johdattamina. En ole myöskään yrittänyt vältellä epämiellyttäviä tunteita kieltämällä koko tilanteen olemassaolon.

Olenhan todennut, että toimiminen kauhun ja paniikin  johdattamana ei ole ollut hyödyllistä koskaan. Paniikki saa toimimaan yleensä ajattelemattomasti ja niin, että kauaskantoisia seurauksia ei tule ajatelleeksi. Paniikista puuttuu suunnitelmallisuus. Kauhu sen sijaan lamaa täysin, mitään ei oikein enää pysty tekemään. Olen oikeasti aiheuttanut OCD-paniikkitilassa itselleni vaaratilanteen, jossa olisi voinut käydä huonosti. Tunteiden välttely ajoi minut pakko-oireisiin alunperinkin.

On tietysti täysin luonnollista, että ihminen haluaa varautua. Itsekin olen pyrkinyt ostamaan kaupasta sen verran ruokaa, että siellä kaupassa ei tarvitsisi tarpeettomasti pyöriä ja jos tulisi tilanne, että kauppaan ei jostakin syystä pariin päivään pääsisi, niin olisi jotain ruokaa varalla. Ostin itsekin pariksi päiväksi vararuokaa. Olen myös käyttänyt omasta normaalista toiminnastani poikkeavasti käsidesiä esimerkiksi kaupasta tullessani. On myös täysin luonnollista, että ei haluaisi ajatella ja kokea,että tämä tilanne on oikeasti totta.

Moni ihminen, joka sairastaa pakko-oireista häiriötä, on ymmärrettävästi joutunut entistä suuremman kauhun ja paniikin valtaan. Moni on pessyt kätensä verille yrittäessään välttää sairastumista tai toisten sairastuttamista. Ovathan myös ns. terveet ihmiset ostaneet vessapaperia kuukausien varastoksi asti.  Ymmärrän erittäin hyvin sen, mistä siinä on kyse ja miksi ihmiset toimivat niin. Olipa sitten sairas tai terve, niin mielestäni näissä on kyse silti samasta asiasta: kompulsiivisesta käytöksestä (toiminnot, joilla pyritään välttämään ahdistusta). Toiset kieltävät koko tilanteen tunteitaan välttääkseen. Kompulsio sekin. On mahdollisesti myös niitä, joita ei kiinnosta lainkaan,mutta ei mennä nyt siihen.

Pelkopohjainen ajattelu ja toiminta on ymmärrettävää, mutta se ei ole rakentavaa. Pelko- ja paniikkireaktion keskellä sitä ei kuitenkaan välttämättä näe. En nyt mitenkään tarkoita, että pakko-oireisen pitäisi jotenkin napsauttaa sairautensa pois päältä hetkessä. Asioita kannattaa kuitenkin koittaa miettiä arvoista käsin. Käsien peseminen verille asti tuskin estää ketään sairastumasta. Itse ainakin ajattelen, ettei rikki mennyt iho nyt varmasti ainakaan parempi ole kuin ehjä. Vessapaperia ei kukaan pysty syömään ja toistaiseksi vesi ei ehkä ole vaarassa loppua? On kuitenkin järkevää pestä kädet ja välttää kontakteja muihin. Arvojen kautta mietityt teot ovat sekä itselle että toisille parempia.

Pelkopohjainen ajattelu ja toiminta saa ihmiset hamstraamaan tarpeettomasti tavaraa ja joku vanhus saattaa siinä sitten jäädä ilman. Jotkut mahdollisesti levittävät virusta uhmaten karanteeniaan kieltoreaktion vallassa. Pelkopohjaisesta ajattelusta ja toiminnasta puuttuu arvojen mukainen toiminta ja suunnitelmallisuus. Pelkopohjainen ajattelu usein kietoutuu arvopohjaisen ajattelun ympärille, ja saatamme ajatella toimivamme arvojemme mukaisesti. Kun yritämme sitten estää virusta leviämästä tai olla olematta ”hysteerisiä”, voi lopputulos ollakin päinvastainen toimiessamme pelkopohjaisesti. Siitä on oma arvomaailmamme kaukana.

Nämä eivät ole helppoja asioita. Itse olen taistellut yli vuoden päästäkseni tähän pisteeseen. Kehotan kuitenkin jokaista miettimään ajatteluaan ja toimintaansa tämän kautta: johtaako tämä ajattelu ja toiminta siihen lopputulokseen, jonka minä todella haluan? Olisiko kuitenkin parempi toimia riittävän hyvin ja huolellisesti, ja käyttää lisäksi energiaa vaikka toisten auttamiseen? Soittaa vanhukselle karanteenissa? Käydä sairastuneelle kaupassa? Ei ole helppoa muuttaa omaa ajatteluaan ja toimintaansa, mutta jokainen voi yrittää.

Vetoan jokaiseen, tee osuutesi niin hyvin kuin pystyt niillä resursseilla, jotka sinulla on! Sillä voi olla merkittäviä vaikutuksia muiden elämään. Oman osuuden tekemisessä ei tarvitse turvautua pelkoon ja paniikkiin, mutta kyllä välittämistä tarvitaan. Pyritäänhän olemaan välittäviä, mutta rauhallisia. Uskon, että se on paras resepti tästä kriisistä selviämiseen.

Muistakaa arvostaa läheisiänne ja hyviä asioita elämässänne. Nauttikaa elämästä niin hyvin kuin voitte. Vedetäänhän yhtä köyttä ottaen toisemme huomioon, jotta selviäisimme tästä kriisistä mahdollisimman pienillä vahingoilla. Auta itseäsi ja auta toisia, arvojesi kautta. Voimia kaikille haastaviin tilanteisiin!

Maalataan maailma rakkaudella,

Saida

Ps. Itse teen nyt töitä eristyksissä niin hyvin kuin pystyn, olenhan kriittiseksi luokitellulla alalla. Kiitollisena siitä, että töitä on. Olen myös käytettävissä vertaisena OCD:ta sairastaville. Samalla yritän kuitenkin nauttia elämästä, rakentaa kotiani remontoiden sekä suojata läheiset ja muut niin hyvin kuin voin. Ilman paniikkia. Se riittää.

 

Kirjoittaja on Saida Suonio, kasvatustieteiden maisteri (11/2015). Hän kirjoittaa omiin kokemuksiinsa ja erilaisiin lähteisiin viitaten. Saidan käyttämät menetelmät ja harjoitteet eivät välttämättä sovellu kaikille sellaisenaan. Huomioi aina yksilöllinen kokonaistilanne ja käänny tarvittaessa ammattilaisten puoleen.

Seuraa Saidaa Instagramissa: @saida_paastairti ja blogia Facebookissa: sivulla Päästä irti @paastairtiblogi (Edit. 10.8.2020).