Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka suhtautuvat elämäänsä tavallaan yksinkertaisesti. ”Jos haluat jotain, tee sen eteen töitä. Jos haluat muutosta, tee muutoksia. ”

Näinhän se elämä parhaimmillaan onkin. Asiat eivät kuitenkaan usein ole niin yksinkertaisia. Ajattelen toki niin, että jos muutosta johonkin asiaan haluaa, jotain on muutettava itsessään. Olosuhteet voivat silti joskus olla ylivoimaisen hankalia. Sellaisissa tilanteissa täytyisi sinnikkäästi jatkaa taistelua, vaikka ei heti onnistuisikaan.

Erityisen hankalaa on muuttaa asioita, kun on mielenterveyden ongelma. Useimmat mielenterveyden ongelmien kanssa painivat ihmiset joutuvat kuitenkin jossakin vaiheessa kasvokkain jonkinlaisen muutoksen tekemisen kanssa. Ehkä niin, että ei ole mahdollista enää jatkaa entiseen tapaan. Ehkä on muutettavan suhtautumista omaan krooniseen sairauteen. Tai ehkä kerättävä kaikki voimansa esittääkseen sen pienen avunpyynnön.

Esimerkiksi masentuneelle se vaatii kuitenkin moninkertaisesti voimia hakea apua verrattuna terveeseen ihmiseen. Siinä kohtaa kannustus, ”jos haluat muutosta, tee se”, voi kuulostaa lähinnä pilkalta.

Olen ihminen, joka vaikeissa tilanteissa lopulta pistää muutoksen rattaat pyörimään. Joskus siinä menee hetki, ja saatan tarvita kannustusta. Teen kuitenkin muutoksen, joka tarvitaan, koska uskon, että lopulta asiat voivat muuttua parempaan.  Minuun on lapsena luotu uskoa siten, että uskon todella pystyväni tekemään muutoksia. Minulla onkin minäpystyvyyttä.

Kaikkien ihmisten lähtökohdat elämään ovat kuitenkin erilaisia. Siksi pitäisi aina suhtautua varovaisesti ohjeisiin toisia ihmisiä kohtaan. Masennus tai huono itsetunto voivat tehdä vaikkapa avun hakemisesta todella vaikeaa.

Yksi syy, miksi kirjoitan blogiani on se, että haluan olla omalta osaltani poistamassa stigmaa mielenterveyden ongelmista. Edelleen joskus kuulee sanottavan vaikka, että masentuneen tulisi vaan mennä lenkille ja lopettaa masentuminen. Olen ollut todella järkyttynyt tällaisesta puheesta. Jokainen sairas ihminen ansaitsee saada tehdä muutoksen elämässään johonkin parempaan päin. Se ei kuitenkaan tapahdu syyllistämällä vaan kannustaen.

Jos mielenterveyden ongelmiin suhtauduttaisiin kuten muihin sairauksiin, olisi paljon helpompaa tehdä muutos. Hakea apua ensimmäistä kertaa, kertoa työkavereille omasta jaksamisesta ja tilanteesta. Suhtautua hyväksyen omaan krooniseen sairauteen. Saada tukea ja kannustusta ympärillä olevilta. Valitettavasti kuitenkin mielenterveyden ongelmiin edelleen joskus suhtaudutaan kuin ne olisivat valintoja. Mietinkin, kuka valitsisi näin? Kuka haluaa olla masentunut tai pakko-oireinen?

Toinen asia, johon kaipaisin yhteyiskunnallisesti muutosta on se, että kun sen avunpyynnön esittää, mitä siitä seuraa. Joillekin voi seurata paljon hyviä asioita. Jos siitä kuitenkin seuraa lähinnä enemmän ongelmia, voi se olla liikaa sille, joka on kaikki voimansa keränneenä esittänyt avunpyynnön. Jaksaminen saattaa loppua siihen, ja se jää viimeiseksi avunpyynnöksi.

Ensimmäinen asia on suhtautuminen. Terveydenhoitohenkilökuntaa tulisi entistä enemmän kouluttaa kohtaamaan mielenterveysongelman kanssa painiva ihminen. Olen kuullut liikaa kertomuksia, joissa ihmisen hätää ei ole otettu tosissaan. Toinen muutoksen tarve tulee hoidosta, jota saa.

Huolimatta siitä, että olen sinnikkäästi vuosien varrella hakenut itselleni apua, vasta OCD-klinikalla käynnin jälkeen olen todella havainnut, kuinka yksinkertaista joidenkin mielenterveyden häiriöiden hoitaminen voisi parhaimmillaan olla (ei toki kaikkien häiriöiden/sairauksien). Aikoinaan olen kyllä saanut keskusteluavustakin paljon, mutta kaikkeen se ei todellakaan auta. Esimerkiksi pakko-oireiseen häiriööni. En ole tietenkään mikään expertti, mutta esimerkiksi kognitiivista käyttäytymisterapiaa voisi käyttää enemmän. Myös intensiivimenetelmät ansaitsisivat enemmän mahdollisuuksia.

Yhteiskunnallisesti olisikin paljon tehtävää mielenterveyden hoidon saralla. Vuosia kärsittyäni, eikö olekin järkyttävää, että intensiiviterapialla ja oikeilla ohjeilla elämänlaatuni on kuukaudessa parempi kuin vuosiin!?

Jos yhteiskunnassa panostettaisiin enemmän sekä lämpimään kohtaamiseen että oikeanlaiseen hoitoon, voisivat mielenterveydenongelmat olla paljon paremmin hallinnassa.

Miten sinun avunpyyntösi on otettu vastaan ja millaista hoitoa olet saanut?

Kirjoittaja on Saida Suonio, kasvatustieteiden maisteri (11/2015). Hän kirjoittaa omiin kokemuksiinsa ja erilaisiin lähteisiin viitaten. Saidan käyttämät menetelmät ja harjoitteet eivät välttämättä sovellu kaikille sellaisenaan. Huomioi aina yksilöllinen kokonaistilanne ja käänny tarvittaessa ammattilaisten puoleen.

Seuraa Saidaa Instagramissa: @saida_paastairti ja blogia Facebookissa: sivulla Päästä irti @paastairtiblogi (Edit. 10.8.2020).