Alastomuuden aiheuttama häpeä
Tänä vuonna ja erityisesti tänä kesänä olen ollut henkisesti hyvin alasti. Olen kertonut rehellisesti ongelmistani pakko-oireisen häiriön kanssa julkisesti blogissa, kertonut tarkat yksityiskohdat puolisolleni, perheelleni ja ystävilleni. Puhumattakaan siitä, miten paljon asioita käsitellään terapiassa.
Kerroin ongelmastani myös töissä, koska olin pakko-oireisen häiriön takia viikon sairaslomalla sen yhteydessä, kun lääkitystä vaihdettiin. Viime viikon perjantaina kävi myös niin, että en päässyt töistä lähtemään tarkistelujeni vuoksi, ja jouduin pyytämään töissä apua asiassa, jotta pystyin lähtemään lomalle. En saanut tarkistelujani loppumaan, ja lopulta itkin siellä. Onneksi niin töissä kuin läheisissä suhteissa olen saanut ymmärrystä ja apua osakseni.
Varsinkin tarkisteluni aiheuttavat kuitenkin paljon häpeää, koska tiedän itsekin, etten saisi niitä tehdä. Tarkoitus on päästä niistä vähitellen kokonaan eroon, ja alkaa luottamaan itseeni enemmän. Tarkistelut voivat olla esimerkiksi kysymyksiä asioista, jotka aiheuttavat pakkoajatuksia tai esimerkiksi sähkölaitteiden kytkinten tarkistelua sen varmistamiseksi, että ne ovat pois päältä. Ymmärrettävästi usein ihmiset eivät ole varmoja, kuinka tällaisiin asioihin tulisi reagoida. Se on ymmärrettävää, ja esimerkiksi läheisiä voi ohjeistaa siitä, miten kannattaa toimia.
Saatan myös ”tunnustaa” asioita ystävilleni ja perheelleni, jotka vaivaavat mieltäni. Asioita, joita olen sanonut tai tehnyt. Se hävettää, etten kykene luottamaan itseeni asioissa.
Puolisoni joutuu kuuntelemaan tunnustelujani ja tarkistelevia kyselyitäni paljon. Tunnustelut ja tarkistelut eivät kuitenkaan pidemmän päälle kannata, ja puolisoni tukee minua lopettamaan tunnustamiset ja tarkistelut. Olemme sopineet, että saan vielä joitakin asioita tarkistella, mutta pidemmän päälle, en saa enää tarkisteluilleni vahvistusta. Yritämme toteuttaa tarkistelujen lopettamisen asteittain, jotta ne eivät aiheuttaisi minulle niin suurta ahdistusta.
Henkinen alastomuus on ollut samanaikaisesti todella rankkaa ja vapauttavaa. Enää en piilottele missään sitä, kuka olen ja mitä haasteita minulla on. Mikäli se aiheuttaa joskus esimerkiksi työpaikan menettämisen, en välitä. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, että olen saanut lähinnä tukea haasteissani. Haluan olla esimerkkinä siitä, kuinka mielenterveyden ongelma ei määritä sitä kuka olen. Olen paljon muutakin, eikä se estä minua olemaan mukana työelämässä tai muussa elämässä.
Tämän kirjoituksen kirjoittaminen aiheutti minulle häpeää, koska nämä asiat usein hävettävät minua kovasti. Häpeä on vain tunne, joka tässä tilanteessa tulee siitä, että jakaa jotain itselleen kipeää julkisesti. On alasti kaikkien edessä sellaisena kuin on. Siksi kuitenkin jaoin tämän asian julkisesti. Ollakseni aito itseni ja vähentääkseni mielenterveysongelmiin ja ihmisyyteen liittyvää häpeää.
Kuvat: @laura_ilojaolo
Kirjoittaja on Saida Suonio, kasvatustieteiden maisteri (11/2015). Hän kirjoittaa omiin kokemuksiinsa ja erilaisiin lähteisiin viitaten. Saidan käyttämät menetelmät ja harjoitteet eivät välttämättä sovellu kaikille sellaisenaan. Huomioi aina yksilöllinen kokonaistilanne ja käänny tarvittaessa ammattilaisten puoleen.
Seuraa Saidaa Instagramissa: @saida_paastairti ja blogia Facebookissa: sivulla Päästä irti @paastairtiblogi (Edit. 10.8.2020).
