Biologiaa, geenejä, opittuja käytösmalleja vai trauma? Teoriani siitä, mikä aiheuttaa pakko-oireisen häiriön (OCD).
Mikä aiheuttaa pakko-oireisen häiriön OCD?
Olen kertonut täällä blogissa oikeastaan koko kuntoutusmistarinani pakko-oireisesta häiriöstä (Obsessive compulsive disorder OCD). Olen kertonut, kuinka 1,5 vuotta sitten kävin pakko-oireiseen häiriöön erikoistuneella klinikalla 6-päiväisen intensiiviterapian. Tämän jälkeen olen lähestulkoon yksin opetellut irti pakko-oireista. Strategiani voit lukea täältä ja paranemisen prosesseista täältä. Jotain sellaista on kuitenkin nyt tullut ilmi, mitä en ihan odottanut. Se on muokannut ja vahvistanut omaa teoriaani pakko-oireisen häiriön syistä.
En ole useinkaan samaa mieltä kaikista pakko-oireisen häiriön kuvauksista ja lukemalla tätä postausta pidemmälle, kerron miksi. Jos et tiedä, mikä on pakko-oireinen häiriö, voit lukea lisää Mielenterveystalon sivuilta. Siellä on mielestäni aika hyvä kuvaus pakko-oireisesta häiriöstä. Artikkeli löytyy täältä.
Olen viime aikoina lueskellut jonkin verran pakko-oireiseen häiriöön liittyviä artikkeleita ja tutkaillut tutkimuksia. Tutkimus- tai lääkäriyhteisö eivät ole yksimielisiä pakko-oireisen häiriön syistä ja siksi en varsinaisesti rupea näitä tutkimuksia tässä esittelemään laajemmin. Uskotaan, että vaikuttavia tekijöitä ovat geenit, ympäristö ja/tai aivo-kemialliset prosessit. Näitä kolmea painotetaan eri tavoilla eri asiantuntijoiden toimesta.
Owen Kelly on kirjoittanut artikkelin aiheesta, johon alla viittaan (Owen Kelly PhD, verywellmind, päivitetty 20.4.2020, ”The main three theories of Obsessive compulsive disorder ”, täällä). Kyseisen artikkelin linkeistä pääsee myös joihinkin muihin tutkimusartikkeleihin tutustumaan. Kelly sanoo, että pakko-oireisen häiriön synnystä on kolme pääasiallista teoriaa ja hyväksyntää ovat usein saaneet eniten biologiset ja geneettiset seikat.
Biologiset teoriat
Biologiset teoriat ovat keskittyneet siihen, että otsalohkon yhteyksissä olisi jotakin vialla. Otsalohko vastaa kompleksisesta käytöksestä, kuten ihmisen päätöksenteko- ja arviointikyvyistä. Tähän kokonaisuuteen ovat yhteydessä myös kognitiiviset taidot. Aivotutkimuksissa on todettu häiriöitä näissä aivoyhteyksissä.
Hän kertoo esimerkin verraten sitä terveen ihmisen toimintaan: Kun käyt vessassa, niin haluat ymmärrettävästi pestä pois haitalliset bakteerit. Mutta kun olet suorittanut käsienpesun, aivosi lopettavat hälyttämästä asiaa ja jatkat päivääsi. On esitetty, että pakko-oireisessa häiriössä tämä hälytys ei sammukaan vaan johtaa toistuvaan obsessiiviseen ja kompulsiiviseen toimintaan. Sairastunut saattaa pestä käsiään toistuvasti kokien sille tarvetta.
On myös esitetty, että serotoniiniaineenvaihdunnassa voisi olla häiriöitä, sillä pakko-oireiseen häiriöön sairastuneet saattavat hyötyä ssri-lääkkeistä (serotoniinin takaisinoton estäjät).
On esitetty myös, että geenit pelaisivat roolia pakko-oireisessa häiriössä. Tutkimuksissa on osoitettu, että jos perheenjäsenesi sairastaa pakko-oireista häiriötä, sinulla on suurempi todennäköisyys sairastua. 25% pakko-oireisesta häiriöstä kärsivillä on myös siitä kärsivä perheenjäsen. Tämä suurempi todennäköisyys on havaittu myös kaksostutkimuksissa.
Kognitiiviset käyttäytymisteoriat
Kognitiiviset käyttäytymisteoriat painottavat opittuja käytösmalleja. Kaikilla ihmisillä on outoja ja yllättäviä ajatuksia. Jos on kuitenkin taipumusta pakko-oireisiin, sellaisen ihmisen voi olla vaikea ohittaa näitä ajatuksia. Sen sijaan ihminen jää niihin jumiin. Kun luokittelee ajatukset vaarallisiksi, jää herkästi kiertämään vahingolliseen kehään, jossa ajatuksia yritetään kontrolloida. Vaarallisiksi luokittelemiin ajatuksiin keskittyminen voimistaa niiden vaikutusta ja ihminen saattaa olla jatkuvasti valppaana.
Kyseessä voi siis olla opittu käytösmalli. Ahdistavaan ajatukseen ja tunteeseen reagoidaan suorittamalla jokin toimenpide, joka helpottaa oloa (kompulsio). Helpotuksen tunteeseen tulee riippuvaiseksi ja alkaa hakea näitä kokemuksia uudelleen ja uudelleen.
Psykodynaamiset teoriat
Psykodynaamisten teorioiden mukaan obsessiot ja kompulsiot ovat merkkejä tiedostamattomasta konfliktista mielessä, ja pakko-oireiden tarkoitus on tukahduttaa, ratkaista tai selviytyä tuon konfliktin kanssa. Esimerkiksi kysymyksessa voi olla väkivaltainen tai seksuaalinen toive, joka ei ole sosiaalisesti hyväksyttävä. Ihminen silloin työntää sen pois mielestään ja siirtää ongelman esimerkiksi käsien pesuun.
Oma teoriani
Ennen kuin kerron teille oman teoriani, minun täytyy pohjustaa sitä hieman viimeaikaisilla tapahtumilla. Pakko-oireisen häiriöni kanssa olen tilanteessa, jossa minulla on täysin oireettomia ajanjaksoja, ja vaikka minulla olisi pakko-ajatuksia, en kuitenkaan toimi niiden pohjalta. Käytökseni ei siis enää ole kompulsiivista.
Pakko-oireiden yhteydessä olen aina jännittynyt, hengitän pinnallisesti ja hermostoni käy ”ylikierroksilla”. Oireettomien jaksojen yhteydessä olen kuitenkin huomannut seuraavaa. Vaikka minulla ei ole pakko-oireita, minulla on edelleen edellä mainitut fyysiset oireet. Olen tarttunut tähän ongelmaan meditoimalla ja tekemällä hengitysharjoituksia, joissa olen syventänyt ja rauhoittanut hengitystä. Se tuntuu rauhoittavan kehoa ja erityisesti hermostoa.
Kun olen saanut itseäni yhä vähemmän ja vähemmän stressaantuneeseen tilaan, niin oireettomien jaksojen yhteydessä olen alkanut reagoimaan joihinkin tilanteisiin dissosiaatio-oireilla.
Dissosiaatio tarkoittaa mielen psyykkistä puolustusreaktiota liialliseen kuormittavaan psyykkiseen rasitukseen. Traumatisoitunut mieli suojaa psyykettä dissosiaatiolla. Dissosiaatiossa mieli ”jakaantuu”, eli mieli sulkee pois jotakin traumaattista, jotta elämää voi jatkaa normaalisti. Dissosiaatioon liittyy mielen turvattomuutta, tunnottomuutta, aistiharhoja, uupumusta ynnä muuta. Lue lisää Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistyksen sivuilta (disso.fi).
Itse olen kokenut dissosiaation niin, että jokin tilanne laukaisee jonkin traumatunteen, jonka jälkeen minulle tulee epätodellinen olo, saatan mennä lukkoon, tuntea syvää turvattomuutta ja tuntea oloni hyvin irralliseksi. Dissosiaatiotilan jälkeen iskee aina järkyttävä uupumus. Tunnistan kyllä näitä tilanteita myös menneisyydestä.
Uskon, että mieleni on alkanut vapauttaa traumatunteita tietoisuuteen nyt, kun olen vähemmän kuormittunut ja stressaantunut. On kaikin puolin turvallinen olla. Traumatunteita ”välähtelee” tietoisuuteen, jolloin toisinaan mieli turvautuu dissosiaatioon puolustaakseen mieltäni. Olen nyt harjoitellut kohtaamaan vähitellen näitä tunteita ja tilanteita rakkaudellisesti.
Itse en ole aivan varma, mikä on minulle trauman aiheuttanut. Siihen liittyy monia asioita, mutta pohjimmaisena on haitallisia uskomuksia itsestäni. En usko, että trauman tarvitsee olla mikään todella järkyttävä tapahtuma. Traumoja voi syntyä herkälle ihmiselle helpomminkin.
Dissosiaatiotilassa ymmärrän kyllä todellisuuden, se vaan tuntuu epätodelliselle. Pääsen pois sieltä helpoimmin esimerkiksi lemmikkien avulla. Silittämällä koiriamme, jotka koen kaikissa tilanteissa turvallisiksi. Myös fyysinen turkin koskettaminen palauttaa todellisuuteen.
Miten tämä liittyy teoriaani pakko-oireisesta häiriöstä?
Itse en ole enää pitkään aikaan ollut kovinkaan kiinnittynyt biologisiin selityksiin pakko-oireisen häiriön syissä. Uskon kyllä, että on mahdollista, että pakko-oireisella ihmisellä on virheellisiä kytköksiä aivoissa, mutta en usko, että ne ovat sinne syntyneet itsestään tai ns. biologian kautta. Uskon myös, että aivojen tulehdustila on varmasti ihan totta, ovathan aivot valtavassa rasituksessa tämän sairauden kanssa.
Serotoniiniselitykseen en usko nykyisin. Serotoniinin lisääminen aivoissa voi joillekin ihmisille auttaa, mutta en usko, että sairauden alkuperäisenä aiheuttajana on ongelma serotoniini-aineenvaihdunnassa.
Geeneihin kun mennään, niin geenithän ovat mukana aivan kaikessa vai mitä? En usko, että geenien vaikutusta voi varsinaisesti kiistää. Uskon esimerkiksi, että herkkyys on altistava tekijä pakko-oireiselle häiriölle, koska tuolloin ihminen herkemmin reagoi negatiivisiin tunteisiin ja ajatuksiin. En kuitenkaan usko, että mikään geeni itsestään aiheuttaa pakko-oireista häiriötä vaan tarvitaan aina ympäristön vaikutusta.
Kognitiivinen käyttäytymisteoria on se, mihin olen pitkään nojannut. Pakko-oireiden taustalla on mielestäni tarve paeta epämiellyttäviä ja ahdistavia tunteita ja ajatuksia. Kyseessä on tavallaan opittu käyttäytymismalli, mutta olen alkanut uskoa, että tähän liittyy muutakin. Mikä laukaisee tällaisen käyttäytymismallin alunperin? Pakko-oireinen häiriö on mielestäni kuitenkin riippuvuussairaus, jossa tullaan riippuvaisiksi kompulsion aiheuttamasta hetkellisestä helpotuksesta.
Psykodynaamisessa teoriassa on mielestäni ihan pointtia. Uskon, että jonkinlainen trauma tai liiallinen psyykkinen kuormitus (ehkä myös fyysinen) on ainakin usein pakko-oireiden taustalla. Mieli alkaa suojata ihmisen psyykettä tukahduttamalla traumaattisia tai kuormittavia tunteita ja tilanteita. Tukahduttamisen mekanismiksi tulevat pakko-oireet. En kuitenkaan oikein lämpene tuolle ajatukselle, että taustalla olisi joitakin seksuaalisia tai väkivaltaisia toiveita? Varmaan tällaistakin voi olla, mutta itselleni tämä kuulostaa kyllä aika väärältä ja kaukaa haetulta. Varsinkin nuo väkivaltaiset toiveet.
Oma teoriani on syntynyt pitkälti omalla kokemuksella. Miksi trauma on tullut esiin vasta, kun pakko-oireinen käytös on saatu hallintaan? Miksi voin kokea oloni todella onnelliseksi, jos serotoniiniaineenvaihduntani on häiriintynyt? Miten olen voinut opettaa aivoni pois pakko-oireista, jos ne ovat geeneissä?
Itse siis uskon, että pakko-oireinen häiriö liittyy ahdistavien tunteiden ja ajatusten välttelemiseen, joka johtaa aivoratojen häiriintymiseen ja tulehdustilaan aivoissa. Mutta mikä saa ihmisen alun perin toimimaan näin? Tähän voi olla useita syitä, mutta itse pidän yhtenä merkittävänä syynä traumaattisia kokemuksia. Traumaattisen kokemuksen ei mielestäni tosiaan tarvitse olla mitään todella järkyttävää. Herkkä ihminen voi traumatisoitua myös asioista, joita ei välttämättä yleensä ajatella traumaattisina. Tässä vaikuttavat siis mukana myös geenit.
Omaa teoriaani trauman ja OCD:n yhteydestä tukevat ainakin osittain muutama artikkeli: Krysty L. Dykshoorn: Trauma-related obsessive compulsive disorder – a rewiew täällä,jossa kerrotaan pakko-oireisen häiriön ja trauman yhteydestä.
Mielenkiintoinen uusi tutkimus on myös ilmestynyt Isaac Fradkinilta ja hänen kollegoiltaan (Hebrew University of Jerusalem), julkaistu PLOS Computational Biology-sivulla (artikkeli täällä), jonka mukaan epäluottamus mennyttä kohtaan saattaa aiheuttaa pakko-oireiselle ihmiselle epäluottamusta myös tulevaa kohtaan. Jos et jaksa lukea tieteellistä artikkelia, artikkelista on kerrottu myös Healthlinen artikkelissa (Obsessive compulsive disorder may be fueled by a ”distrust of the past”) täällä.
Pakko-oireisen häiriön syy tullaan ehkä joskus vielä tieteellisestikin todistamaan. Sitä ennen jatkan omia tutkimusmatkojani mielen syövereihin ottamalla hyväksyvään haltuuni traumani, joka kaipaa huomiotani. Jo pelkästään trauman havaitseminen ja monenlaisen käytöksen ymmärtäminen sitä kautta, on laukaissut minussa hyväksyvän asenteen itseäni kohtaan sekä traumasta paranemisen prosessin.
Rakkaudella, Saida
Kirjoittaja on Saida Suonio, kasvatustieteiden maisteri (11/2015). Hän kirjoittaa omiin kokemuksiinsa ja erilaisiin lähteisiin viitaten. Saidan käyttämät menetelmät ja harjoitteet eivät välttämättä sovellu kaikille sellaisenaan. Huomioi aina yksilöllinen kokonaistilanne ja käänny tarvittaessa ammattilaisten puoleen.
Seuraa Saidaa Instagramissa: @saida_paastairti ja blogia Facebookissa: sivulla Päästä irti @paastairtiblogi (Edit. 10.8.2020).
Kuvat: @laura_Ilojaolo
