Ulos rakkaudettomuudesta
En ole kyennyt kirjoittamaan hetkeen, koska olen taistellut pakko-oireisen häiriön kanssa tai oikeastaan rakkaudettomuuden kanssa. Nyt tuntuu taas, että olen löytänyt oman vahvan olon ja tasapainon jälleen. Halusinkin nyt kirjoittaa rakkaudettomuudesta.
Rakkaudettomuus tarkoittaa ei-rakastavaa suhtautumista itseen. Oman rakkaudettomuuteni huomaan pakko-oireisen häiriön kautta. Rakkaudettomuus hyökkää päälle erityisesti kivojen asioiden ja onnea tuottavien asioiden äärellä, koska ”enhän ansaitse niitä”. Niin sanoo rakkaudettomuus. Pakko-oireinen häiriöni ja rakkaudettomuus menevät käsi kädessä, ne ruokkivat toisiaan.
Olen pitkään miettinyt sitä, että miksi pakko-ajatukset hyökkäävät päälle lomalla, ja olen tullut siihen tulokseen, että rakkaudeton osa minussa, ei suo minulle hyviä asioita. Tuolloin pakkoajatukset alkavat soimata minua vanhoista virheistäni, jotka pyörivät päässäni non-stop. Eikä olo todellakaan ole rentoutuneen lomalaisen olo. Se on ollut surullista, sillä jokainen ansaitsee hyviä asioita ja lomaa.
En kuitenkaan ajattele itsestäni niin, että en ansaitsisi hyviä asioita elämääni, se on jokin syvällä oleva tunne, jota on vaikea hallita. Pidemmällä tähtäimella teen koko ajan työtä itseni kanssa tuomalla rakkaudettomaan osaan minussa lisää rakkautta ja hyväksyntää. Olenkin kirjoittanut aikaisemmin itsemyötätunnosta. Sen harjoittelu on todella tärkeää rakkaudettoman osan parantamiseksi.
Monilla ihmisillä varmasti herkästi pyörii päässä itseään soimaavia ajatuksia, vaikka ei kärsisikään pakko-oireisesta häiriöstä. Olen alkanut pohtia tapoja näiden ajatusten torppaamiseen heti, kun ne tulevat mieleen. Emme ansaitse haukkuja itseltämme, sillä siitä ei ole kenellekään mitään hyötyä. Haluan tuntea itseni vahvaksi, enkä niin, että (pakko)ajatukset hallitsevat minua.
Olen ajatellut kokeilla uutta tapaa vastustaa noita tuhoavia ajatuksia. Kun ne tulevat mieleeni, on pieni hetki, jolloin voisin ne torjua, ennen kuin ne muodostuvat kehäajatteluksi. Olen ajatellut nyt kokeilla käyttää tuota hetkeä hyväksi, ja hylätä ajatukset suorilta. ”En suostu ajattelemaan tätä”. Voin kertoa teille myöhemmin, kuinka tämä toimii, toivon mukaan se onnistuisi edes välillä. Keinoa voisi kehittää niin, että aina kun jokin tuhoava ajatus tulee mieleen, korvaa sen jollain hyvällä. ”Autoin tänään ystävääni”.
Tuollainen tapa voisi parantaa tilanteita, joissa huomaan, että ajatukset ovat nimenomaan siinä pilaamassa hyviä hetkiä. Niillä ei ole mitään muuta tarkoitusta eikä tekemistä nykyhetken kanssa. Tietysti aina tällaiseen ajatusten uudelleen ohjaamiseen tai korvaamiseen ei tule pystymään, se on valitettavaa, mutta fakta tämän sairauden kanssa.
Toinen keino onkin hyväksyntä. Ajatus pyörii päässä, mutta en anna sille valtaa. ”Pyöri taustalla vaan, en kiinnitä sinuun huomiota.” Näin vietin yhden mukavan illan lähiaikoina. Vaikka olisihan aina mukavampaa olla pyörittämättä tuhoavia ajatuksia mielessä, olen ylpeä, että osaan jättää ne nykyisin taustalle useammin kuin ennen.
