Hullu

Olen kärsinyt pakko-oireisesta häiriöstä nyt jo vuosia, mutta sain diagnoosin vasta viime syksynä. Samalla kun diagnoosi toi tullessaan helpotuksen olon siitä, että minulla todella on kyseinen sairaus, tuli myös pelkoja.

Diagnoosin saamisen jälkeen olen kahdesti istunut hammaslääkärissä ja täyttänyt esitietolomakkeeseen sairaudesta ja lääkityksistä. Minut on leimattu! Olen hullu. Virallisesti.

En tietenkään oikeasti ajattele näin. En pidä itseäni hulluna, vaan pidän sairautta yhtenä vaikeutenani ja osana minua. Uskon sairauden olemassaololle olevan useita syitä, ja uskon voivani vaikuttaa sen kulkuun.

Nyt kun olen saanut kuitenkin leiman siitä, että tässä yhteiskunnassa, lääketieteellisesti, olen mieleltäni sairas, tuntuu erikoiselta, että olenkin kokenut olevani jonkin asteinen b-luokan kansalainen.

kuva3.jpg

Olen miettinyt esimerkiksi sitä, että jos haen töitä, niin pääsenkö läpi työhöntulotarkastuksen vai olenko kelpaamaton? Minun täytyy todistaa, että sairaus ei estä minua olemasta kunnon kansalainen ja työläinen. Olen nyt huomannut yhteiskunnassamme vallitsevia piiloasenteita. Eivätkä ne kaikki ole edes piilossa.

Yhteiskunnassa on tapana esitellä voimaantuneita paranemistarinoita esimerkiksi naisten lehdissä, mutta harvemmin tarinoita, jotka eivät ole ”loppuunkäsiteltyjä”. Saako tässä yhteiskunnassa olla samaan aikaan mukana ja hullu? Kärjistettynä.

Mielenterveyden häiriöitä pidetään edelleen tabuina ja ihmisiä, jotka puhuvat niistä avoimesti, outoina. Ihmiset pitävät omana tietonaan sairautensa, koska mielenterveyden ongelmista ei voi puhua kuten poikki menneestä jalasta. Elää myös outo käsitys, että mielenterveyden ongelmista kärsivät eivät voisi elää niin sanottua normaalia elämää ja osallistua yhteiskuntaan. Toki se tuo omat haasteensa, eivätkä kaikki toki pysty esimerkiksi käymään töissä, mutta käsitys kokonaisuudesta on vinoutunut.

Diagnoosin saaminen oli siis sekä helpotus että järkytys. Helpotti tietää, että en ole hullu ollessani hullu. Hahaa! Mutta diagnoosi tuo leiman, jota en enää pääse pakoon.

 

Kirjoittaja on Saida Suonio, kasvatustieteiden maisteri (11/2015). Hän kirjoittaa omiin kokemuksiinsa ja erilaisiin lähteisiin viitaten. Saidan käyttämät menetelmät ja harjoitteet eivät välttämättä sovellu kaikille sellaisenaan. Huomioi aina yksilöllinen kokonaistilanne ja käänny tarvittaessa ammattilaisten puoleen.

Seuraa Saidaa Instagramissa: @saida_paastairti ja blogia Facebookissa: sivulla Päästä irti @paastairtiblogi (Edit. 10.8.2020).

Hyvinvointi Mieli Terveys Suosittelen

Liikunnan merkitys kehon ja mielen hyvinvoinnissa

Liikuntaa mielen ja kehon hyvinvoinnin suhteen ei turhaan hehkuteta. Liikunta on ollut aina minun elämässäni luonnollisena osana. Harrastin lapsena jo paljon liikuntaa, sillä perheessäni on liikuttu aina, erityisesti uitu ja hiihdetty. Lapsena myös pihapiirissä pelailtiin paljon pihapelejä kuten pesäpalloa.

Koululiikunnasta en koskaan innostunut, sillä kilpailu korostui koululiikunnassa, joka oli lähes aina jotakin joukkueurheilua, sählyä tai muuta joukkuepelaamista. Kilpailen mieluummin vain itseäni vastaan. Pihapeleissä ei ollut mukana kilpailuasetelmaa.

IMG_0423.JPG

Teini-ikäisenä innostuin ryhmäliikunnasta, ja harrastin paljon Les Millsin tunneillä käymistä: Body Pump, Body Combat, Body Step ja Body Attack. Parikymppisenä suurin suosikki oli Body Combat, joka on toiminut monessa vaikessa tilanteessa selviytymiskeinona. Erilaisten tunnetilojen läpikäyminen fyysisesti potkimalla ja hakkaamalla on aina toiminut minulle hyvin.

Kuntosaliharjoittelun löysin vasta muutama vuosi sitten, koska halusin tehdä jotain yliliikkuville nivelilleni. Pyysin silloiselta saliltani personal traineria tekemään kuntosaliohjelman nivelten ja ryhdin vahvistamiseksi. Tulokset olivat huikeita! Yliliikkuvat niveleni ovat nykyisin paljon tasa-painoisemmassa kunnossa. Kuntosaliharjoittelu onkin jäänyt osaksi arkea. Koiran kanssa lenkkeily on myös tärkeä arkiliikunnan muoto minulle.

Kuva2.jpg

Kehon ja mielen kannalta liikunta on merkittävä. Pakko-oireisen häiriön hoidossa se on mielestäni lääkityksen lisäksi suurin merkittävä hoitokeino omalla kohdallani. Liikunta vapauttaa mielihyvähormoneja ja ilman liikuntaa pakkoajatukset lisääntyvät nopeasti. Siksi liikun joka viikko.

Miten sinä liikut ja millainen merkitys liikunnalla on sinulle?

 

Kirjoittaja on Saida Suonio, kasvatustieteiden maisteri (11/2015). Hän kirjoittaa omiin kokemuksiinsa ja erilaisiin lähteisiin viitaten. Saidan käyttämät menetelmät ja harjoitteet eivät välttämättä sovellu kaikille sellaisenaan. Huomioi aina yksilöllinen kokonaistilanne ja käänny tarvittaessa ammattilaisten puoleen.

Seuraa Saidaa Instagramissa: @saida_paastairti ja blogia Facebookissa: sivulla Päästä irti @paastairtiblogi (Edit. 10.8.2020).

Hyvinvointi Liikunta Mieli Terveys