Kategoria: Ruoka & reseptit

Jouluviikon varrelta

Jouluviikon varrelta

Töissä on ollut jo useamman kuukauden ajan melko kiireistä useiden päällekkäisten projektien takia, ja etenkin siksi että pari niistä ovat lähenneet loppuaan ja julkaisuksi päätymistä. Paljon viimeistelyä ja täydentämistä, sekä samalla uuden aloittamista. Lisäksi olen itse innostunut työstäni ja halukas edistämään sitä kaikin mahdollisin keinoin, joten en päästä itseänikään helpolla. Niinpä annoinkin itselleni joululahjaksi vapaan […]

Glögissä kypsennetty nyhtönauta

Glögissä kypsennetty nyhtönauta

Kinkkua, kinkkua, kinkkua… Miten olisi jokin uusi liharuoka joulunaikaan? Nyhtöpossu alkaa olla jo kaikille tuttu, saahan sitä säännöllisesti yliopistoruokaloistakin. Nyhtönauta on jostain syystä jäänyt vielä hieman vieraammaksi, mutta siihen kannattaa ehdottomasti tutustua – se on vähintään yhtä herkullista. Itse kokkasin viime viikonloppuna nyhtönautaa naudan etuselästä, ja koska joulu lähestyy kiihtyvällä vauhdilla, piti se ottaa huomioon myös naudan […]

Helpot ohjeet tummaan ja vaaleaan raakasuklaaseen

Helpot ohjeet tummaan ja vaaleaan raakasuklaaseen

Kotini on muuttunut jo monena vuonna makeistehtaaksi ennen joulua. Teen tryffeleitä, raakasuklaata, pipari-pähkinäpalloja, carob-konvehteja ja viimeisimpänä blogiin tuli kotitekoisten bountyjen resepti. Aion tänäkin vuonna tehdä joululahjaksi itse tehtyjä konvehtirasioita, ja suunnittelen niistä vielä kirjoitusta ensi viikon alulle. Ensiksi pitää kuitenkin olla jotain mitä pakata. Niinpä päätinkin koota teille nyt yksinkertaiset perusohjeet raakasuklaan tekemiseen. Tässä kirjoituksessa […]

Testissä niittyheraproteiini

Testissä niittyheraproteiini

Sain Foodinilta testattavaksi heidän uutuustuotteensa, luomulaatuisen niittyheraproteiinin. Hera on yksi maidon proteiineista muun muassa kaseiinin ohella. Se on yksi suosituimmista proteiinilisistä ja tuttu useimmille salikävijöille sen nopean imeytyvyyden ja hyvän aminohappoprofiilin ansiosta – se sisältää kaikkia ihmiselle välttämättömiä aminohappoja sekä lihaskasvuun yhdistettyjä haaraketjuisia aminohappoja (BCAA). Olen käsitellyt heraproteiinivalmisteita ja niiden laatueroja aiemmassa kirjoituksessa, mutta niittyhera […]

Kotitekoiset bountyt

Kotitekoiset bountyt

Bountyt olivat ehdottomasti yksi lapsuuteni lempikarkeista – suklaa, ja se mehevä kookostäyte! Olen viime vuosina tehnyt tutuilla joululahjaksi erilaisia konvehtirasioita, joihin on tullut milloin mitäkin – viskitryffeleitä, piparkakkutryffeleitä, carob-konvehteja, raakasuklaata ja raakavalkosuklaata. Kotitekoiset konvehtirasiat ovat olleet sen verran suosittu lahja, että meinasin lähteä sille linjalle tänäkin vuonna – don’t fix it, if it isn’t broken! […]

Kuinka tehdä hyvia valintoja buffetissa ja juhlapöydässä?

Kuinka tehdä hyvia valintoja buffetissa ja juhlapöydässä?

Pikkujoulut ovat avanneet loppuvuoden juhlakauden ja navat paukkuvat buffet-pöydissä. Eikä homma suinkaan pääty siihen, vaan sitten tulee joulu ja uusivuosi juhlineen ja tarjoiluineen. Voi sitä huokailujen ja morkkiksen määrää, vaatteet puristavat ja omatunto kolkuttaa joulutortuista ja konvehdeista. Puhumattakaan niistä pikkujouluista. Monilla työpaikoilla tämä tarkoittaa buffetillallisella mässäilyä. Itsellä olisi tällä viikolla edessä kolmet pikkujoulut – luit […]

Parisuhdeaikaa risteilyllä

Parisuhdeaikaa risteilyllä

Superkiireisen lokakuun aikana yhteinen aika oli kortilla, ja silloinkin kun toista ehti näkemään, oli aivan puhki. Ihanaa parisuhteessa on toki se, ettei aina tarvitse olla parhaimmillaan ja skarpeimmillaan tekemässä toiseen vaikutusta, vaan verkkareissa toisen kainalossa kyhjöttäminenkin riittää tuomaan kummallekin hyvää mieltä. Tämä kausi sai meidät kuitenkin varaamaan risteilyn. Turustahan ei pääse Helsingin tavoin yhtä kätevästi päivä […]

Hauska glögismoothie joulun odotukseen

Hauska glögismoothie joulun odotukseen

Joulutunnelmalta ei voi välttyä, kun työpaikallakin on joulukalenteri ja kaupoissa soi joulumusiikki. Voi olla, että sillä oli jotain tekemistä sen kanssa että treenien jälkeisen perusheraproteiini-marjasotkuni sijaan teinkin jouluisen smoothiebowlin. Ihanan jouluiset maut, ja ihanan pehmismäinen koostumus kun käyttää jäisiä puolukoita ja banaania. 🙂 Muista myös nämä reseptit joulunodotukseen: Paahdetut kanelimantelit Piparikookoskeot Pipariproteiinipallot Piparitryffelit Glögismoothie 100 […]

Täydellinen itsenäisyyspäivämenu

Täydellinen itsenäisyyspäivämenu

Mietitkö sinäkin mitä itsenäisyyspäivänä kattaisi pöytään juhlan kunniaksi? Tulen itse viettämään tulevan itsenäisyyspäivän risteilyllä, mutta keräsin tähän listan, mitä minä laittaisin jos olisin kotona. 😉 Valitsin omasta mielestäni hyvin suomalaisuuteen sopivia raaka-aineita kuten riistaa, leipäjuustoa, juureksia ja marjoja. Kaikki reseptit ovat viljattomia ja gluteenittomia, jopa vähähiilihydraattisiakin. 😉 Katso tarvittaessa lisää vinkkejä  erikoisruokavalioiden ja allergioiden huomioon […]

Pipariproteiinipallot Lohturuokaa-kirjasta

Pipariproteiinipallot Lohturuokaa-kirjasta

Viime viikolla blogissa oli arvostelu Outi Rinteen Lohturuokaa -tietoista herkuttelua-kirjasta. Kirja on täynnä toinen toistaan kekseliäämpiä reseptejä! Ensimmäisenä testasin suussa sulavan bataattimutakakun (pitääkin varmaan tehdä tänä viikonloppuna kolmas kakku :D) ja seuraavana testiin pääsivät joulunodotukseen sopivat pipariproteiinipallot. Olivat muuten hyviä! 😉 PIPARIPROTEIINIPALLOT 2 rkl kylmäpuristettua (neutraalin makuista) kookosöljyä 1 tl kanelia, inkivääriä ja neilikkaa 1/4 […]