Koiran kanssa matkustaminen – matkakertomus Suomesta Englantiin
Olen saanut jonkin verran kyselyitä siitä miten toimme koiramme Suomesta Englantiin, ja eilen kerroin siitä minkälaisia reittivaihtoehtoja kävimme läpi, mihin lopulta päädyimme ja mitä se maksoi (ks. Koiran kanssa Iso-Britanniaan lentämällä ja lautalla). Koska tuo yksi postaus muodostui jo itsessään niin pitkäksi, päätin tehdä varsinaisesta matkakertomuksesta oman postauksensa. Tässä kohtaa on oleellista huomauttaa että minähän en itse matkustanut tuolloin koiran kanssa, vaan olin silloin jo uudessa kodissamme Englannissa odottamassa loppuperheen saapumista. Niinpä tuo nakki lankesikin poikaystävän kontolle, ja hän sai urheana matkustaa yksin koiran kanssa Turusta Cambridgeen. En ole itsekään aikaisemmin lentänyt koiran kanssa, joten yksityiskohdat ja miten homma toimii käytännössä kiinnostivat minuakin, joten pyysin poikaystävää kirjoittamaan heidän retkestään oman matkakertomuksen. Ilokseni hän suostui, ja tässä se nyt tulee; matkakertomus hänen sanoillaan. 😉
Jos kaipaat tietopakettia matkan suunnittelusta, kurkkaa se eilinen kirjoitus.
Matkakertomus – koiran kanssa Suomesta Iso-Britanniaan lentämällä ja lautalla (12/2020)
Reitti Turusta Cambridgeen:
- Autolla Turusta Helsinkiin, yö siellä sukulaisten luona ja seuraavana aamuna lentokentälle
- Lento Finnairilla Helsingistä Amsterdamiin
- Taksi Schipholin lentokentältä Hook of Hollandin satamaan
- Stena Linen päivälautta Hook of Hollandista Englannin Harwichiin
- Taksi Harwichista kotiimme Cambridgeen
Check-in koiran kanssa Helsinki-Vantaalla
Aamulento tarkoitti aikaista heräämistä. Helnsinki-Vantaan lentokentällä piti olla hyvissä ajoin (asiakaspalvelun mukaan vähintään 2 tuntia aiemmin. Heidän mukaansa HELillä ”paperitöihin” ei tokikaan mene kauaa, mutta koska on kyse lentokentästä, koskaan ei voi tietää tuleeko joitain ennalta arvaamattomia viivästyksiä – parempi siis hoitaa koiran luovutus varman päälle.) Matka lentokentälle sujui kivuttomasti ja jouhevasti vähäisestä liikenteestä johtuen. Auton sai mukavasti oven lähettyville, joka todellakin tuli tarpeeseen koiran, ison kuljetuslaatikon ja matkalaukun kanssa liikkuvalle. Matkatavarat saatiin kätevästi yksille kärryille ja eikun työntämään kuormaa lähtöselvitystiskille – ei mikään helpoin tehtävä kun hihnassa koira, joka haluaa kokea koko maailman nenällään ja kielellään. Minut ohjattiin jonon ohi tyhjälle tiskille, johon sain oman asiakaspalvelijan ”erikoistavarastani” johtuen. Lähtöselvitys tehtiin, matkalaukku laitettiin hihnalle, passi tarkastettiin ja lippu tulostettiin. Nyt olikin vuorossa jännittävin osio: koirasta eroaminen. Lentokentän henkilökunta teki kuljetuslaatikolle turvatarkastuksen, jonka jälkeen koira meni kiltisti kuljetuslaatikkoonsa pyynnöstäni. Laatikko suljettiin nippusiteillä, joka estää laatikon ovea avautumasta vahingossa. Seuraavassa hetkessä koiraa oltiinkin jo kantamassa lentokentän uumeniin. Siihen jäi koiran matkakumppani ihmettelemään kun koira viedään ja katsomaan, kun koira syyllistää hylkäystä ilmeellään. Lennonkin ajan ielessä liikkui vain mitenköhän se pieni pallero siellä ruumassa jaksaa.
Jälleennäkeminen Amsterdamissa
Perillä Amsterdamissa matkailijoita odotti paikallisten viranomaisten edustajia, jotka antoivat ohjeita niille, jotka tulivat Hollantiin jäädäkseen pidemmäksi aikaa. Minä pääsin kuitenkin jatkamaan heti matkaani, koska olin vain ”ohikulkumatkalla”. Menin suorinta tietä noutamaan matkalaukkuani ja sen saatuani pääsin etsimään paikkaa mistä lemmikkini löytäisin. Tiedustelin useammalta lentokentän virkailijalta mistä tuon koirulaisen löytäisin, mutta kaikki lupailivat, että ”kyllä se tähän laukkulinjaston kupeeseen tuodaan”. Hetken kuluttua kyllästyin odottamaan ja tiedustelin asiaa vielä kerran eräältä virkailijalta. Nyt vastaus oli toinen: koira oli tuotu lähes ensimmäisenä aulaan, mutta koska minua ei näkynyt, koira vietiin rauhalliseen odotustilaan. Tässä kohtaa ajattelin, että onpas kerrassaan hyvä palvelu. Monet eivät olisi ajatelleet, että suuri häly voisi häiritä koiraa, joten sen on mukavampi odotella rauhallisemmassa paikassa.
On sanomattakin selvää, että koira oli tietysti iloinen nähdessään matkakumppaninsa. Useamman tunnin se sai olla jännittävässä paikassa, jossa painovoiman lait vaihtelevat. Olisihan se ihmisellekin jännittävää jos kukaan ei kerro että yks-kaks ollaan ilmassa. Suurta numeroa jälleennäkemistä ei tosin viitsinyt tehdä, koska ei tiedä vaikka koira olisi innostuksissaan päästänyt pienet ilon pissat lattialle. Koira sai siis pysytellä kuljetuslaatikossaan. Etukäteen tilaamani taksi odotti lentokentän noutopisteellä ja matka pääsi jatkumaan välittömästi. Nyt matkan kohteena oli Hook of Hollandin satama ja Stena Linen laiva.
Taksilla satamaan ja matka laivan kennelosastolla
Taksimatka meni mukavasti isossa taksissa, jossa koira pääsi matkustamon puolelle laatikkonsa kanssa. Tässä kohtaa koira malttoi jo hieman levätäkin. Satamaan päästyämme oli aika päästää koira jaloittelemaan ja pienelle lenkille. Kun tuo saatiin pois alta, kävin ilmoittautumassa laivayhtiön tiskillä, jossa piti näyttää oman henkilöllisyystodistuksensa lisäksi koiran passi sekä lukea koiran mikrosiru – jotta se vastaisi passin numeroa. Pienen odottelun jälkeen pääsimmekin jo laivaan odottamaan lähtöä. Ennen laivaa kuljimme passintarkastuksen läpi, joka hoitui sekunneissa – jonoja ei ollut.
Laivaan päästyämme laivayhtiön edustaja ohjasi meidät kenneltiloihin, jossa koiralle annettiin oma häkki – koiran oma kuljetuslaatikko säilöttiin laivan matkatavarahuoneeseen. Tässä kohtaa minulle kuitenkin selvisi, että koiraa ei saisi tulla – aiemmista lupauksista huolimatta – tapaamaan niin paljoa kuin haluaa. Tämä johtui siitä, että lemmikkejä oli huomattavasti tavallista enemmän. Laivayhtiö halusi nimittäin antaa eläimille matkustusrauhan, joka kieltämättä oli lopulta ihan hyvä linjaus. Muutaman kerran kenneltiloissa käydessäni muut lemmikit saattoivat saada räyhäyskohtauksen, jos vieras ihminen ilmaantui huoneeseen. Aluksi tämä järjestely tuntui hieman ikävältä – varsinkin kun tietää millainen pelkuri koiramme on – mutta lopulta näki, että tuossa ravaamisen ”kieltämisessä” oli selvä pointti. Tilannetta toki helpotti se, että omaan hyttiin (vapaaehtoinen – eli matkustaa voi ilmankin hyttiä, mutta tuo muutaman kympin hinta omasta hytistä oli aika no-brainer.) sai näköyhteyden kenneliin: yhdeltä televisiokanavalta näki valvontakamerakuvaa kennelistä. Minun laivamatkani kuluikin hieman toisissa merkeissä kun alun perin piti, mutta eipäs harmita. Sain syötyä ravintolassa, käytyä tax-free kaupassa sekä nukkuessa pari tuntia arvokasta unta.
Maahantulo Englannissa
Britteihin saapuessamme meitä odotti melkoinen sumu ja tuosta syystä laiva olikin hieman aikataulustaan jäljessä. Ulos päästyämme pääsimme kuitenkin jouhevasti passintarkastukseen (tarkastivat passin ja kysyivät josko koiralla on rokotus), jonka jälkeen – ennalta tilattu – taksi odottikin meitä satamassa. Koko loppumatkan – laivasta kämpille Cambridgeen – koira pääsi matkustamaan hihnassa. Stressistä ei näkynyt jälkeäkään, mikä korostui erityisesti tässä viimeisessä taksimatkassa: koira käpertyi jalkatilassa jalkojen päälle nukkumaan.
Kaiken kaikkiaan koiran kanssa matkustaminen oli helppoa, vaikka suuren kuljetuslaatikon ja matkalaukun kanssa navigointi voikin tuottaa ongelmia. Tarvitsee vain löytää tarpeeksi kookkaat kärryt. Meillä kävi tuuri, kun saimme Hook of Hollandin satamasta sellaiset kärryt, jotka sain viedä britteihin asti. Normaalisti kummallakin satamalla on omat kärrynsä eikä niitä saa viedä maasta toiseen, mutta tällä kertaa Hollannin päähän oli eksynyt yhdet brittiläiset kärryt, jotka sain samalla ”palautettua”.
Loppu hyvin, kaikki hyvin
Kuten tästä kertomuksesta käy ilmi, matka sujui pituudestaan huolimatta aika kivuttomasti, vaikka poikaystävä olikin yksin liikkeellä ruumaan menevän matkalaukun, käsimatkatavaran, koiran ja sen kuljetuslaatikon kanssa. Huolella suunnittelu kuitenkin kannattaa, ja etenkin taksien tilaaminen ennakkoon oli erinomainen veto – sillä säästyttiin paljolta lisästressiltä ja harmailta hiuksilta. Sittemmin poikaystävä ja koira ovat saaneet kotiutua rauhassa, ja etenkin joulun aikana nautimme pitkistä kävelyistä Cambridgen puistoissa. Murmeli saa nauttia seurakoiran elämästä ja hakea maksimivauhtiaan puistoissa kirmailemalla. Olen loputtoman onnellinen että näimme sen vaivan että toimme koiran mukanamme – vaikka ei sen jättäminen Suomeen ollut meille missään kohdassa vaihtoehto. Olen kuitenkin tyytyväinen että se sujui loppujen lopuksi näin hyvin. Lentäminen on kuitenkin koiralle aina stressi, ja vaikka Murmeli rentoutuu jännien hetkien jälkeen nopeasti, ei tällaista reissaamista mitenkään huvin vuoksi tee. Saakin nähdä mitä teemme sitten joskus jos/kun tulemme poikaystävän kanssa yhtä aikaa Suomeen lomailemaan – jääkö koira Englantiin hoitoon, vai otammeko sen mukaan? Tuskinpa sitä minkään viikon tai parin reissun takia rupeaa Suomeen raahaamaan, mutta jos Suomessa saisi vietettyä vaikkapa kuukauden kesäloman niin entäs sitten? Kesään on kuitenkin pitkä aika, ja tässä Brittien (ja muun maailman koronatilanteessa matkustamista ei kannata suunnitella turhan pitkälle eteenpäin. Eli nähtäväksi jää mitä sitten tehdään, mutta nyt meillä on ainakin lauma kasassa ja kaikki hyvin. 🙂
Seuraa blogia: