Kynttilää ei kannata polttaa kahdesta päästä

Hyvää alkanutta uutta vuotta – ja vuosikymmentä! Vuoden 2019 loppu meni täällä blogin puolella tavanomaista hiljaisemmissa merkeissä. Tämä ei suinkaan ole merkki blogin alasajosta, vaan olen käynyt elämässäni läpi vähän erilaista vaihetta. Edellisen kerran postaustahtini hiljeni vuonna 2015, kun gradutyöni ja maisterintutkintoni olivat valmistumassa, ja nyt tilanne on oikeastaan suht samanlainen: tutkimusprojektini ja väitöskirjatyöni ovat lähestymässä valmistumistaan, ja se on vaatinut paljon aikaa ja panostusta. Syksyllä rutistin tiukalla tahdilla tuktkimusprojektini viimeisiä, täydentäviä kokeita valmiiksi. Työpäivät ovat olleet pitkiä, mutta niitä on ajanut oma innostukseni saada projekti valmiiksi ja vastaukset tutkimuskysymyksiini. Lisäksi olen käynnistellyt työnhakua, ja työpaikkojen haku käy jo itsessään ihan työstä! Huolella laadittujen hakukirjeiden laatimiseen menee aikaa, ja potenttiaaliseen työpaikkaan on hyvä perehtyä perusteellisesti jo etukäteen.

Jotta jaksan tiukan työtahdin kanssa, olen kiinnittänyt erityistä huomiota töistä palautumiseen: vapaa-aikani olen omistanut liikuntaharrastuksille ja levolle. Jotain on kuitenkin ollut pakko vähentää, ja niinpä bloggaustahti on ollut tavanomaista harvempi. Tämä on kuitenkin tilapäistä ja kiitän kaikkia lukijoitani kärsivällisyydestä. 😉 Uusia resepti-ideoita kaipaavien kannattaa tutustua blogin reseptihakemistoon sekä seurata blogin Facebook-sivua, jolla jaan ajankohtaisia reseptipostauksia. vuosien varrelta. Blogin lisäksi myös valokuvausharrastukseni on saanut odottaa parempia aikoja – tosin luonnonvalon valon puute ei loppuvuodesta ole myöskään houkutellut juuri kuvaamaan.

Tavallista enemmän töitä, työnhaku, liikuntaharrastukset, blogi, valokuvaus, terveys, parisuhde, muut ihmissuhteet ja koira – siinä alkaa olla aika paljon kaikkea yhdelle ihmiselle. En sano että jostain olisi pakko luopua, mutta välillä jotain on pakko vähentää – kynttilää ei kannata polttaa kahdesta päästä.

On ihan okei jos ei aina pysty kaikkeen – asiat kannattaa laittaa tärkeysjärjestykseen

 

 

Vinkkini kiireen kanssa painiville – liikunta, hyvä ruoka ja riittävä lepo auttavat jaksamaan

Yksi vuoden 2019 suurimmista teemoista meidän arjemme parantamisessa (ja olen tuonut sen esin blogissakin) on ollut arkiruokien suunnittelu ja valmistaminen etukäteen, ns. meal prep. Suunnittelemme pokaystäväni kanssa tulevan viikon ruokalistan etukäteen, ja teemme yhden, ison kauppareissun 1-2 viikon välein. Näin syömme kiireenkin keskellä fiksusti, monipuolisesti ja suht terveelllisesti. Vaihtelevia proteiininlähteitä (liha, kala, linnut, munat, maitotuotteet, tofu, linssit…), monipuolisesti kasviksia ja sopivasti hiilihydraatteja (bataatti, peruna, riisi, gluteeniton nuudeli ja pasta). Yleensä selviämme arjen läpi kahdella isommalla ruokasatsilla, ja viikonloppuisin voimme syödä jotain vähän erikoisempaa kun ruoanlaittoon on useimmiten myös enemmän aikaa. Arkiruokien rinnalle keitämme usein myös ison satsin puuroa, joka toimii aamiaisena, välipalana tai iltapalana. Puuro on muuten halvempaa ja hyvin tehtynä nhuomattavasti parempaa kuin useimmat gluteenittomat leivät. 😉

Myös liikunnan saralla olemme tehneet syksyn aikana todella paljon juttuja yhdessä. Suhteemme alkuakoina minä olin lähinnä se liikunnallinen, joskin poikaystäväni on aina nauttinut pitkistä kävelyistä. Kesän alusta lähtien olemme kuitenkin käyneet 1-2 kertaa viikossa yhdessä kuntosalilla, ja syksyllä saimme elvytettyä myös vanhan salsaharrastuksemme. Keväänkin kurssi on jo varattu, joten homma jatkuu hyvällä tahdilla. Kuntosalin ja salsan tuoma tasapaino on kerrassaan erinomainen – lihakset pääsevät työskentelemään salilla todella, ja salsassa pääsee harjoittelemaan ketteryyttä, ilmaisua keholla ja välillä tempokin on varsin nopea. Ja lisäksi sosiaalinen salsa on hirveän hauskaa. 😉 Silloin kun on kiire panostan myös arkiseen hyötyliikuntaan: kävelen töihin ja teen pidempiä lenkkejä koiran kanssa.

Onnea, iloa ja jaksamista vuoteen 2020!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *