Vahvankaan naisen ei tarvitse pärjätä yksin

We can do it. Mihin niitä miehiä muka tarvitaan? Ei pidä ruikuttaa, vaan ottaa oma elämänsä haltuun. Jokaisen tulisi pyrkiä olemaan vahva, itsenäinen nainen, jonka onni ja menestys ei riipu muista. Vai pitäisikö sittenkään?

Voin sanoa että minusta on kasvanut itsenäinen nainen – jotkut muut ovat sanoneet minua vahvaksikin, mutta tuntuisi hassulta sanoa sitä itse kun tiedän minkälainen myrsky tyynen pinnan alla välillä myllertää. Vahvatahtoinen olen ainakin. Vanhempani ovat aina olleet taustalla tarvittaessa, mutta kotoa muuttamisen jälkeen olen tukeutunut heihin huomattavasti vähemmän kuin monet ystäväni (ks. Kun muutin pois kotoa – opiskelijakämppiä, aikuistumista ja ihan oma koti). Ostin ensiasuntonikin kohta kaksi vuotta sitten (ks. Vuosi omassa kodissa – ensiasunto ASP-lainalla). Minulle on muodostunut eräänlaiseksi kunnia-asiaksi pärjätä itse ja olla riippumaton, mutta sinkkuna kun itselläni ei ole ollut tarvittavia työkaluja nöyrryin pyytämään isäni kylään poraamaan taulukoukuille reiät seinään ja eräs kaverini vietti kanssani päivän Ikeassa ihan hyvää hyvyyttään. Niistä en päässyt ympäri itsekseni, mutta jos vain pystyin tekemään jotain itse, niin tein sen.

vahva nainen

Asunnonomistajuuteen kuuluu paljon käytännönasioita: niin paperityötä, kuin fyysisiäkin asioita, kuten maalaamista ja tavaroiden roudaamista. Minulle oli itsestään selvää että hoitaisin hommat itse kun olin kerran leikkiin ryhtynyt. Asia ovat muuttuneet kun poikaystäväni tuli kuvioihin. Menin aluksi ihan hiljaiseksi kun poikaystäväni korjasi ”minä teen”-muotoni ”ME teemme”-muotoon. Vähän aikaa olin jopa hieman kiusaantunut, sillä pelkäsin olevani vaivaksi ja mikä pahempaa – pelkäsin olevani heikko tyttö, joka ei muka pärjäisi itse.

Ihan turhaa. Ei se että saan arkisissa tai välillä vakavammissakin asioissa apua tee minusta heikkoa. Aluksi pelkäsin heikkouden näyttämistä jopa niin paljon että saatoin melkein suuttua ja inttää vastaan sille, joka haluaisi olla siinä, ottaa selvää mikä minua vaivaa ja auttaa. Pelkäsin myöntää tarvitsevani jotakuta. Muistutin itseäni siitä että loppupeleissä voin luottaa vain itseeni.

havanna auringonlasku

Vähitellen opin päästämään irti heikkouden pelosta ja epävarmuudesta. Se että uskalsin näyttää heikkouteni ja avun tarpeeni, tekikin minusta itse asiassa vahvemman. Saavutan nyt paljon enemmän ja olen kehittynyt varmemmaksi kun olen uskaltanut näyttää pienet heikkouteni ja päästänyt muut lähelle. Ei se olisi vahvuutta jos pimittäisi syöpädiagnoosin läheisiltään tai peittelisi talousvaikeuksia tehden salaa kahta työtä.

Välillä vahvuus on sitä, että uskaltaa ottaa avun vastaan ja jakaa vaikeitakin asioita.

Samankaltaisia kirjoituksia:

Blogi huijaa, vaikka pysyisin todessa
Saako naisella olla kunnianhimoa?
Voiko eksän äiti olla ystävä?
Minä ja muut naiskuskit

Marokkolainen bataattisalaatti hurmaa mausteisuudellaan

Meillä on tapana järjestää työkavereideni kesken väitöskirjatutkijoiden ”vertaistuki-illallisia” aina parin kuukauden välein. Meitä on tällä hetkellä kahdeksan, ja emännöinti/isännöintivuoro kiertää. Nyt sattui sitten minun vuoroni. Olemme sekalainen seurue nuoria aikuisia Ruokarajoitteita löytyi vähän joka suuntaan: gluteenitonta, maapähkinä- ja soija-allergiaa eikä saisi olla punaista lihaa. Ensiksi suunnittelin tekeväni herkullista parmesaani-munakoisovuokaa, sillä en mielelläni tee mitään ensimmäistä kertaa silloin kun emännöin illallista, ja kyseinen kasvisruoka on aina ollut menestys. Selailin kuitenkin inspiraatiota hakiessani Hanna Hurtan Kasvis-ruokakirjaa, jossa on gluteenittomia kasvisruokia. Sieltä se löytyi – uusi suosikkini marokkolainen bataattisalaatti.

Marokkolainen bataattisalaatti
Marokkolainen bataattisalaatti

Kaikki tässä seurueessa ovat tottuneet mausteiseen ruokaan, ja joukossa on myös pari kaltaistani ruokaintoilijaa, joten marokkolainen bataattisalaatti kuulosti heti oivalta vaihtoehdolta. Tein siitä ensiksi testiversion ihan vain kotiruoaksi, ja se vakuutti kertaheitolla. Kirjan reseptin rusinavinaigrette kuulosti ensiksi vähän eksoottiselta, mutta se sopi salaatin kanssa kuin nenä päähän! Lopputuloksena illallisvieraat kyselivät reseptiä – niin hyvin se maistui tälläkin kertaa. 😉 

marokkolainen bataattisalaatti

Marokkolainen bataattisalaatti

Resepti on 8-10 hengelle, eli pienennä sitä tarvittaessa 🙂

300 g kvinoaa tai jotain riisi-siemen-jyväsekoitusta (esim. Paulúnsin superriisisekoitukset ovat tässä hauskoja!)
1 kasvisliemikuutio
4 keskikokoista bataattia
1 kg porkkanoita
2 punasipulia
2-3 punaista paprikaa
2 ruukkua tuoretta korianteria
1 ruukku vahvaa minttua (tai aasianminttua)
2 tlk kikherneitä suolaliemessä
300 g cashewpähkinöitä
2 tuoretta, mietoa, punaista chiliä
Suolaa
Mustapippuria
Oliiviöljyä

Rusinavinaigrette

2,5 dl rusinoita
2,5 dl hyvää oliiviöljyä
1 sitruunan mehu
1 rkl Dijon-sinappia
1 tl jauhettua korianteria
1 tl jauhettua kanelia
Suolaa
Mustapippuria

Valmista rusinavinaigrette. Liota rusinoita väljässä vedessä yön yli (tai kuumassa vedessä 15 min). Valuta vesi pois. Aja rusinavinaigretten ainekset sileäksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Tarkista sopiva suolaisuus ja mausteisuus, lisää mausteita tarvittaessa. Anna makujen tasaantua salaatin tekemisen ajan.

Keitä kvinoa/riisiseos pakkauksen ohjeiden mukaan. Lisää keitinveteen halutessasi kasvisliemikuutio, muutoin mausta keitinvesi suolalla. Anna kvinoan jäähtyä. Kuori ja pilko porkkanat ja bataatit suupalan kokoisiksi lohkoiksi. Rouhi juureskuutioiden päälle suolaa ja mustapippuria ja sekoita niiden joukkoon loraus oliiviöljyä niin että masuteet ja öljy peittää juurekset tasaisesti. Levitä bataatit ja porkkanat leivinpaperilla peitetylle pellille ja paahda niitä uunissa 200 C asteessa noin 20 minuuttia – kunnes ne ovat saaneet hieman väriä ja niissä on vielä sopivasti purutuntumaa. Anna juuresten jäähtyä. Levitä cashewpähkinät leivinpaperilla peitetyllä pellille ja paahda niitä uunissa 200 C asteessa 5-10 minuuttia – kunnes ne ovat saaneet hieman väriä. Pähkinät palavat herkästi, joten pidä niitä silmällä. Hienonna punasipuli ja pilko paprikat. Valuta kikherneistä liemi. Lisää suureen kulhoon hienonnettu punasipuli, paprika, kikherneet, jäähtynyt riisi ja juurekset. Silppua joukkoon korianteri ja minttu. Siivuta chilit ja lisää nekin kulhoon (voit säästää muutaman chilisiivun koristeluun, hieman pähkinöitä ja yrttejä salaatin koristeluun lopuksi, jos haluat). Sekoita salaatti huolella ja tarkista että se on sopivan suolaista – lisää suolaa ja mustapippuria tarvittaessa. Tarjoa rusinavinaigretten kanssa. Marokkolainen bataattisalaatti on herkullista vielä seuraavanakin päivänä. 😉

Vinkki: Tämä salaatti on melko ruokaisa jo itsessäänkin, mutta minä tarjosin sen kanssa vielä paahdettua halloumia ja marokkolaisella mausteseoksella ras el hanoutilla maustettuija broilerin fileesuikaleita.

marokkolainen salaatti

Tein reseptiin joitain yksinkertaistuksia, sillä jouduin tekemään sitä sen verran reilusti. Lisäsin myös hieman vinaigretten mausteisuutta, mutta pääpiirteissään resepti on Kasvis-ruokakirjasta. Kiitos Hannan soppa-blogiin tästä mahtavasta reseptistä! 

Jos mietit mitä tarjosin jälkiruoaksi, se oli Lemon Curd Eton Mess:

Lemon Curd Eton Mess on raikas ja nopea jälkiruoka
Lemon Curd Eton Mess on raikas ja nopea jälkiruoka

Lisää samankaltaisia reseptejä:

Bataatti-cashewsalaatti
Parmesaani-munakoisovuoka
Perunanachot
Veriappelsiinirisotto

perunanachotPerunanachot – parasta kasvismättöä