Olen seurannut sivusta jo pitkään erästä hyvin ikävää ilmiötä – bloggaajien nettikiusaamista. Minä olen ollut onnekkaassa asemassa ja välttynyt pitkälti henkilöön menevistä kommenteista, joskin sain 5 syytä miksi en meikkaa lennolle-kirjoitukseni seurauksena kuunnella vähättelyä ja tytöttelyä. Tarkoitin itse tuon kirjoituksen puolivitsinä, mutta kyllä sellainenkin asia kuin meikki aamulennolla menee selvästi ihmisillä tunteisiin (ks. Huumori on vaikea laji). Itse en edes tajunnut että kirjoitus otettaisiin niin vakavasti, mutta kaikki eivät tosiaan ajattele samalla tavalla kuin minä. Tämä on kuitenkin hyvin pientä siihen verrattuna mitä moni muu bloggaaja on saanut kokea. Nettikiusaaminen on monelle arkea.

Nettikiusaaminen – huutelua nimimerkin takaa

Alkuvuodesta FitFashion-blogiportaalin jäseniä ruodittiin vauva.fi:n keskustelupalstoilla – FatFashion olisi kuulemma parempi nimi, sillä kaikki bloggaajat eivät suinkaan olleet arvostelijoiden mielestä tarpeeksi timmissä kunnossa. Ja siinä siis myös ruodittiin normaalipainoisia, terveitä ihmisiä. Sitä voi sitten miettiä missä kunnossa kommentoijat itse ovat, nimimerkin takaa on hyvä huudella. Sitä vaan en ymmärrä että miksi – mitä nuo ihmiset saavat muiden vähättelystä ja arvostelusta? Puretaanko siinä vaan omaa pahaa oloa ja pönkitetään egoa? Vitsi kun olin nokkela kun murjaisin törkeyden, jolle toiset kommentoijat pistivät huutonauruhymiön. Sanoisitko samat asiat kasvotusten? Onneksi Fitfashionissa on paljon fiksuja naisia, jotka tajuavat antaa tällaisten juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Esimerkiksi Prime Life-blogia kirjoittava Umppu pistää arvostelijoille jauhot suuhun Läskien blogiportaali FATFASHION-kirjoituksessaan.

Fatshaming, slutshaming, muscleshaming…

Tänä vuonna Too Big To Be Me-blogin Anna avautui kokemastaan fatshamingista. Hän aloitti bloginsa alunperin karistaakseen raskauskilonsa ja loppupeleissä hän saavuttikin raskautta edeltäneen mittansa. Tänä vuonna netin ihanilla keskustelupalstoilla levisi kuitenkin taas kuuma keskustelunaihe – joka ei oikeastaan kuulunut mitenkään keskustelijoille: Anna on taas lihonut. Ketään ei kiinnostanut mitä Annan elämään muuten kuului – varmaan lihonut vaan herkuttelemalla ja itsekurin puutteella. Tosiasiassa Annalla oli ollut ”vähän” muitakin huolia mietittävänä kuin oma paino. Helppo ruveta arvostelemaan kun näkee vain jäävuorenhuipun, eivätkä kommentit suinkaan olleet ystävällisiä. Toinen ilmiö, jota bloggaaminen tuo tullessaan on slutshaming, josta esimerkiksi Pauliina kirjoittaa Health’s Kitchen-blogissaan. Lihaksikkuudestakin saa kuulla, kuten fitness-kisaaja Piia Pajunen kertoo Pienet rinnat ja miehekkäät lihakset-kirjoituksessaan. Ei ole helppoa miellyttää lukijakuntaa, aina löytyy joku vihaaja. Rankkaa kroppakritiikkiä on saanut kokea myös muutama viikko sitten Fitnesmalli 2017-kilpailun voittanut Meri Turunen, ks. Milloin nettikiusaamisesta tuli normi.

Ainoa varma asia on että kritiikkiä tulee

Yksi syy sille, miksi olen itse pitkälti saanut olla rauhassa on se, että suurin osa kirjoituksistani keskittyy ruokaan eikä minuun itseeni. Ruoka ja terveys ovat kuitenkin nykyään aiheita, jotka herättävät nekin voimakkaita tunteita. Moni etenkin erikoisruokavalioihin liittyen bloggaava käyttää kohdeyleisön ja kiinnostuneiden saavuttamisessa avuksi Facebookin lukuisia ruokavalioryhmiä, mutta osa niistä kieltää blogilinkit ja joissain hommaa värittää bloggaajiin (ja valitettavasti muihinkin) kohdistuva nettikiusaaminen. Suurin osa ilahtuu löytäessään itselleen sopivia reseptejä, mutta kyllä sielläkin saa kuulla mikä kaikki tässäkin oli taas huonosti. Tähän kyllästyneenä ihana, positiivinen Helena Kemppainen loi Facebookiin RuokaRajoitteiset-ryhmän, johon ovat tervetulleita kaikki erilaisten rajoitteiden kanssa kamppailevat. Ryhmän ilmapiiri on positiivinen ja siellä on sijaa niin blogeille kuun keskustelullekin. Yleensä blogeista on monelle suuri apu ruokavalionuutoksissa tai allergian puhjetessa.

Kiusaamisenvastaisia kampanjoita keskitetään kouluikäisiin, mutta monilla vanhemmillakin olisi peiliinkatsomisen paikka

Miksi sitten bloggaajien kimppuun käydään niin hanakasti? Itselleni on ainakin yritetty opettaa myötätuntoa ja kohteliasta käytöstä muita ihmisiä kohtaan. Jos joku blogi ei miellytä, niin sen voi sitten jättää lukematta. Facebookissa on mahdollista piilottaa julkaisuja ja tiettyjen käyttäjien tekemiä julkaisuja, jos niistä menee päivä pilalle. Miksi ihmeessä silloin pitää hyökätä kirjoittajan kimppuun? Henkilökohtaisuuksiin meneminen, ulkonäön arvostelu tai suora haukkuminen ja tarkoituksellinen kiusaaminen on kerta kaikkiaan ala-arvoista.

Samaa mieltä ei tarvitse olla, ei missään nimessä, mutta haukkuminen ja vittuilu ovat asia erikseen. Kritiikin voi esittää myös rakentavasti. Valitettavasti osa ihmisistä tuntuu kuitenkin kaipaavan vain mahdollisuutta omien negatiivisten tunteidensa purkamiseen – niillä ei välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa mihin ne sitten lopulta puretaan. Bloggaajan on joka tapauksessa parempi varautua rajattomaan arvosteluun – miksi bloggaajien kimppuun käydään niin hanakasti? Bloggaaminen on työtä, mutta tässä työssä ei arvostella useinkaan työtä, vaan itse sen tekijää – bloggaajaa. Toivon hartaasti että aikuiset ihmiset voisivat pysähtyä miettimään hetkeksi ennen kuin painavat sitä ”Lähetä”-nappulaa, ja jos aggressiot eivät laannu sinä aikana kun laskee sataan, kannattaa lähteä purkamaan tunteita vaikkapa BodyCombat-tunnille tai juoksulenkille – mikä kenellekin toimii.  Vaikka blogi on julkinen, se ei tarkoita että kirjoittajalle voi laukoa mitä tahansa.

Nettikiusaaminen ei ole okei – ei lapsille, ei aikuisille.