Dieetin puoliväli – mikä on sopiva painonpudotustahti?

Nyt on aika kertoa dieettikuulumisia. 🙂 Olen ollut siis syyskuun lopusta asti mukana Anu Marinin Laihdu ilman säästöliekkiä-valmennuksessa (ks. Kuinka välttää säästöliekki laihtuessa), ja nyt tämä kahdeksan viikon pituinen dieetti alkaa olla puolessa välissä. Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroinkin, Laihdu ilman säästöliekkiä-valmennuksen tavoite on kehon kiinteyttäminen ja ylimääräisen karistaminen, mutta JÄRKEVÄLLÄ TAVALLA – ei niin että paino lähtee millä hinnalla hyvänsä, vaan niin että lihasmassa säilyisi ja suorituskyky pysyy mahdollisimman hyvänä. Ja tietysti niin ettei keho ajautuisi liian suuressa energiavajeessa säästöliekille. Valmennukseen kuuluu makropohjainen ruokavalio sekä treeniohjelma. Niiden lisäksi hyvin arvokasta sisältöä valmennuksessa ovat valmennuksen Facebook-ryhmässä käydyt keskustelut ja Anun livelähetykset, joissa käsitellään valmennuksen keskeisiä teemoja sekä mukana olijoiden kysymyksiä. Ryhmästä saa siis vertaistukea ja jaettuja ilonhetkiä. Vilkkaasti keskusteltuihin aiheisiin on ehdottomasti kuulunut mikä on sopiva painonpudotustahti.

anu marinAnu Marin

Mikä on hyvä painonpudotustahti?

Moni on varmaan kuullut hyvä laihdutustahti on puoli kiloa viikossa-ohjenuoran. Nykytiedon valossa näyttää kuitenkin siltä että optimaalinen painonpudotustahti olisi vieläkin hitaampi, 200-300 g. Miten se on sitten parempi? Silloin laihtuu sellaisella tahdilla että paino lähtee nimenomaan rasvasta, eikä lihaksista. Silloin kuin paino putoaa yli puoli kiloa viikossa, lähtee väkisin myös lihasta. Jos painoa pudottaessa menettää myös lihasta, vaikeuttaa se painon pitämistä saavutetuissa lukemissa dieetin päätyttyä. Lihakseton kroppa kuluttaa vähemmän energiaakin ja lihoo helpommin.

Laihduttaminen voi nostaa rasvaprosenttia

Niin nurinkuriselta kuin se kuulostaakin, painon putoaminen saattaa jopa nostaa rasvaprosenttia. Esimerkiksi InBody-kehonkoostumusmittauksessa saattaa törmätä tulokseen, jossa paino on laskenut, mutta rasvamassa on pysynyt samana ja lihasmassa sekä nesteet vähentyneet – tällöin lopputuloksena on pienempi painoindeksi (BMI), mutta suurempi rasvaprosentti.

painonpudotustahti

Painoindeksi ei ole paras mittari

Kuten äskeisestä esimerkistä käy ilmi, painoindeksi ei kerro mitään kehonkoostumuksesta, vaan pelkästään mittasuhteista. Painoindeksi ei siten olekaan kovinkaan hyvä mittari kehon koon seuraamiseen, vaan olennaisempaa on mistä se paino koostuu – onko se lihasta vai rasvaa. Esimerkiksi moni runsaasti treenaava, lihaksikas ihminen voi olla lievän ylipainon puolella BMI:n mukaan mitattuna, vaikka heillä olisi vain vähän rasvaa kehossa. Minäkin muistan kuulleeni joskus että naisen ihannepaino olisi pituus sentteinä miinus 110, eli esimerkiksi 160 cm pitkän sopisi painaa 50 kg, mutta ei se nyt ihan niin mene. Esimerkiksi fitness-kisaaja Piia Pajunen on kirjoittanut tästä oikein hyvän, kuvilla varustetun kirjoituksen siitä miltä näyttää 159 cm ja 61 kiloa (kuulemma aika paksulta hobitilta, mutta voin kertoa että lihasta on lyhyessä varressa melkoisesti. :D). Piialta löytyy muutenkin fiksuja juttuja treeniin ja syömiseen liittyen, suosittelen lukemaan. 😉

Kuinka lopettaa vaa’an tuijottaminen?

Laihduttaminen on kuitenkin hyvin voimakkaasti vaaka- ja painokeskeistä. Suurin osa miettii kuinka monta kiloa painaa – ei minkälainen kehonkoostumus on. Moni asettaa itselleen laihdutustavoitteen ”haluan painaa X kiloa” jopa silloinkin kun itse tietää että kehonkoostumus on paljon vaa’an lukemaa tärkeämpi. Tätä keskustelua on käyty paljon myös Laihdu ilman säästöliekkiä-valmennuksessa. Ryhmä on ollut omiaan takomaan kaikkien kalloon sen että hidas painonpudotustahti on parempi kuin se ”laihdu 10 kiloa 8 viikossa”. Hyvä tahti on se 1,6-4 kiloa kahdeksassa viikossa. Kilojen kyttäämisen sijaan Laihdu ilman säästöliekkiä-valmennuksessa ollaan opeteltu mitä oikeasti kannattaa tavoitella. Kurssilla ollaan seurattu vaakalukeman lisäksi omaa olotilaa ja suorituskykyä salilla, ja moni onkin tullut hehkuttamaan kuinka paljon paremmin he voivat nyt kurssin aikana. On myös niitä, joille kurssin ruokavalion energiamäärä on ollut suurempi kuin mitä he ovat tavallisesti syöneet ja voi sitä riemua kun paino putoaa enemmän syömällä salaatilla kituuttelun sijaan. 😀

Välillä suurin työ pitää tehdä korvien välissä – unohtaa vaaka ja uskaltaa syödä

joogaJoogan jäljiltä silmissä suoraan paistaa liikunnan ilo – enkä minä edes ole joogaihminen!

Itselläni Laihdu ilman säästöliekkiä-valmennus on toiminut tähän asti juuri niin kuin on pitänytkin. Paino on pudonnut, ja juurikin sillä maltillisella tahdilla. Energiatasot ovat pysyneet hyvinä ja jaksan treenata salilla ihan entiseen tapaan. 🙂 Nälkäisenä ei tarvitse mennä nukkumaan.

Lisää tästä valmennuksesta voi lukea Anu Marinin nettisivuilta.

Minullahan on tapana pistää blogiin kerran kuukaudessa ruokapäiväkirja, ja marraskuun alussa ilmestyvässä ruokapäiväkirjassa näkyy dieettikin. Sitä voi sitten verrata normimeininkiin. 😉 Lisäksi ajattelin pistää tässä lähiaikoina kirjoittaa millä herkuttelen dieetin aikana (Laihdu ilman säästöliekkiähän ei missään nimessä kiellä herkuttelua, vaan jopa kannustaa siihen!). Sitä ennen voi kurkkia erilaisia herkkureseptejä tästä kirjoituksesta:

Terveelliset herkkuvaihtoehdot resepteineen

nutella-smoothieNutella-smoothie on tajuttoman hyvää

Syksy on stressikausi – tuntuuko työstä irrottautuminen vaikealta?

Kesällä useiden meistä stressitasot laskevat. On valoa ja lämpöä (ehkä, jos hyvin käy), ja monilla on jopa viikkojen kesäloma. Töissä muutkin lomailevat, mikä vähentää aikataulu- ja tulospaineita. Ihmiset ovat rentoutuneempia kuin yleensä, eikä kiire paina. Mutta sitten tulee syksy ja yhtäkkiä kaikilla on taas stressiä. Ei syksy ole välttämättä yhtään kevättä stressaavampi, mutta kesän jälkeen kontrasti tuntuu suurelta. Päivät lyhenevät ja kylmenevät siinä missä keväällä suunta on sentään päinvastainen. Syksyyn ei edes mahdu kevään tavoin kivoja, keventäviä arkivapaita, kuten pääsiäinen, vappu ja helatorstai.

lily-lvnatikk-363743Syksy. Stressi.

Minulla työ on harvoin samanlaista ympäri vuoden. Välillä on voi käyttää enemmän aikaa suunnitteluun ja kirjallisuuteen perehtymiseen, välillä töitä tehdään tunteja laskematta ja päivistä välittämättä. Itselläni on nyt alkuvuodesta ollut sellainen suurempaa panostusta vaativa kausi. Tutkimusryhmämme on valmistellut pari vuotta tiedeartikkelia, ja julkaisuvaiheessa viimeisiä korjauksia ja lisäkokeita tehtiin deadlinen säätelemänä. Päivät venyivät ja viikonloppuisin tehdään hommia, päämäärässä odottaa sitten se suuri palkkio: julkaisu, joita ilman tutkijat eivät ole mitään (ks. Tutkimusartikkelin julkaiseminen – pitkä ja kivinen tie). Silti minunkin työntekooni vaikuttaa suuresti miten ja milloin (niin kellonaikaan, päivänä kuin vuodenaikanakin) muut työpaikallani ovat töissä.

manuscript acceptedTiedeartikkelia ei hyväksytä julkaistavaksi tosta noin vaan

Työskentely tehostuu kun osaa myös irrottautua työstä

On ihmisiä, jotka tuntuvat melkeinpä kerskuvan sillä kuinka paljon he voivat tehdä töitä ja kuinka he jaksavat paiskia hommia kaikki illat ja viikonloput. On myös aloja ja työpaikkoja, joilla jatkuvilla ylitöillä todistellaan omaa motivaatiota ja kunnianhimoa. Minusta siinä on jotain surullista. On niitäkin, joille työn teko on todella yhtä kuin harrastuksen parissa puuhaileminen ja siitä vain saa bonuksena palkkaa, mutta joku on pielessä jos illat ja viikonloput menevät töissä siksi että on tarve näyttää muille. Jos joku tosissaan haluaa elää 100 % työlleen niin fine, mutta uskallan väittää että loppupeleissä suurin osa on siitä todella onnellinen. Ja tuskin ainakaan on heidän puolisonsa tai perheensä – jos sellaisia on. Välillä tosin itselleen voi ”ostaa” mielenrauhaa tekemällä viikonloppuna roikkumaan jääneet työt pois alta, mutta yleensä työskentely tehostuu kun osaa myös irrottautua työstä.

jon-tyson-232630Mikä on sen arvoista? Mikä sinut todella tekee onnelliseksi?

Vaikka tämä kirjoitus liikkuukin yleisellä tasolla, kirjoitan sitä tietenkin tietyllä tapaa omasta näkövinkkelistäni. Olen väitöskirjatutkija ja työskentelen hyvin omistautuneiden ja työstään innostuneiden tutkijoiden keskellä – tutkijuus on useimmille pikemminkin elämäntapa kuin työ. Kaikessa pitäisi kuitenkin olla tasapaino. Se voi löytyä helposti tai sitten yrityksen ja erehdyksen kautta, mutta kyllä se sieltä sitten lopulta löytyy.

Jos stressi on sinulle ajankohtaista tai olennaista, tai olet siitä muuten vaan kiinnostunut, kannattaa tutustua mahtavaan Stressitohtori-blogiin!

Lisää samankaltaisia kirjoituksia:

Tiedeartikkelin julkaiseminen – pitkä ja kivinen tie
Elämää tiedenaisena
Saako naisella olla kunnianhimoa?