Mitä tein pääsiäisenä

Tänä vuonna oli vähän erilainen pääsiäinen. Vietin aika paljon aikaa itsekseni, mutta toisaalta ehdin myös näkemään ihmisiä. Ihan hyvä tasapaino, sillä lepoa minä juuri kaipasinkin. Perjantaina oli tehopäivä salsaa – neljä ihanaa tuntia tanssia! Olen jo pitkään haaveillut uusista salsakorkkareista, mutta niitä saa vielä odotella… Kurkkaa myös aiempi kirjoitukseni Turku Salsa Weekendistä, mikäli olet tanssin ystävä. 😉

salsa-tunticocovi-super-chocoTanssituntien lomassa pidettiin evästaukoa – ottaisiko sitä CocoVin raakasuklaalla päällystettyjä mulpereita vai hedelmä-pähkinäseosta*? Kas siinä pulma 😉

Lauantaina käväisin työpaikalla, sillä teen tutkimusta elävien soluviljelmien kanssa eivätkä ne katso kalenteria. Muutenkin se oli melkoisen tehokas päivä. Töistä tultuani eksän äiti tuli palauttamaan hoidossa ollutta koiraa ja jäi kahvittelemaan (ks. Voiko eksän äiti olla ystävä?). Niinpä minä taioinkin viidessä minuutissa hittireseptiksi nousseita töhnämunia. 😀 Muutenkin väsäsin lauantaina ihan hirveästi ruokaa, sillä testasin ja kuvasin reseptejä blogia varten. Niitä tulee tänne sitten myöhemmin. 😉

töhnämuna-suklaaTöhnämunat – täältä löytyy myös vähähiilihydraattinen, paleo/maidoton ja fitness-versio 😉

ruokablogiMuun muassa näistä raaka-aineista testailin reseptejä

Sunnuntai olikin siivouspäivä. Olin luvannut majoittaa pari läpikulkumatkalla ollutta kaveriani. Ei ole tehokkaampaa tapaa saada sotkuista kämppää siistiksi kuin kutsua vieraita (ks. Nyt ne taulut on seinällä)! En halua käyttää siivouksessa turhia myrkkyjä ja kemikaaleja, joten tehoaineena minulla oli etikkasuihke – lue lisää Myrkyttömämpi kevätsiivous etikalla-kirjoituksesta. Siivouksen ohella kuuntelin ääniversiota Designing Your Life-kirjasta, joka perustuu Stanfordin yliopiston saman nimiseen kurssiin. Kurssin ja kirjan tavoitteena on nimensä mukaisesti tarkoitus auttaa sinua suunnittelemaan ja saavuttamaan haluamasilainen, uraasi tukeva, onnea ja hyvinvointia tuottava elämä – mielenkiintoista!

Kannattaa lukaista myös arvosteluni Kukkaron kuningatar-kirjasta, joka on tarkoitettu eräänlaiseksi talouden personal traineriksi. 😉

etikka-puhdistusEtikasta syntyy laimennettuna tehokas pesuliuos

Kavereillani oli kissa mukana, joten minä ja Faith lähdimme evakkoon poikaystävän tyhjänä olleeseen kämppään. Se tarjosi minullekin mahdollisuuden levätä vihdoin – omassa kodissa riittää aina jotain puuhaa, mutta toisen nurkissa on helpompi keskittyä lukemaan vaikka lehtiä ja katsomaan leffoja -tulinkin katsoneeksi viikonloppuna Keira Knightleyn leffoja (The Dutchess ja Anna Karenina) sekä Girls-sarjan uusinta tuotantokautta. 😉 Salsan lisäksi kaikkiin muihinkin pääsiäisen päiviin mahtui liikuntaa. Pääsin pitkästä aikaa tekemään kunnolla salitreeniä ja käymään kroppaa monipuolisesti läpi. Siitä tuli erinomainen fiilis, lisää energiaa!

smith-kyykkysigg-pulloKemikaalitietoisen juomapullo SIGG on palvellut minua jo pari vuotta

Lue myös: Kolme menua pääsiäiseen – helppo, hieno ja harras

Edellinen kirjoitukseni: Myrkyttömämpi kevätsiivous etikalla

*Tuote saatu blogin kautta

Myrkyttömämpi kevätsiivous etikalla

Tänä pääsiäisenä minä siivoan. Ikkunat, vessa, keittiö ja pinnat ovat ensimmäisenä listalla. Olen koulutukseltani biokemisti, ja olen siten oppinut katsomaan mitä puhdistusaineeni sisältää. Vältän ylimääräisiä myrkkyjä ja rajuja puhdistusaineita – ethän sinäkään ampuisi kärpästä tykillä? Niinpä suosikkipuhdistusaineisiini kuuluu nykyään etikka.

etikka-puhdistusItse pidän valmiiksi laimennettua etikkaa suihkepullossa, josta sitä on helppo käyttää

Tutustuin tähän etikkaliuokseen kun koiralleni oli ongelmia sisäsiisteyden kanssa. Vahinkoja sattui sisälle, ja eläinten ulosteissa on se ikävä juttu että jos eläin haistaa jätöksen sisällä, tekee se siihen helposti pissat toistekin kun se haistaa vanhan virtsan. Eläin haistaa vaikka ihminen ei haistaisikaan. Etikka poista kuitenkin hajuja tehokkaasti ja etikka itse haisee vain hetken. Monien vessan ja keittiön tehopuhdistussuihkeiden jälkeen koko kämppä haisee viikon hyttysmyrkyltä. Ei tee paljoa mieli laittaa ruokaa uunissa, josta tulee mieleen Raid tai Off. Ei siis liene yllätys että etikka on lempiaineeni vessan puhdistukseen. Olen kuullut etikkaa käytettävän myös haisevan pyykinpesukoneen raikastamiseen ja kalkkeutumien kahvinkeittimen puhdistamiseen. Googlesta löytää vaikka mitä! ;)Tavallisesta väkiviinaetikasta syntyy oiva puhdistusliuos kun sitä laimentaa vedellä. Ohjeet lukevat jopa pullon kyljessä, tätä Pirkan 10 % pöytäetikkaa laimennetaan suhteella 2 osaa etikkaa, 3 osaa vettä. Tämä puhdistusaine on siis luonnollisuuden lisäksi hyvin riittoisaa ja melkein ilmaista.

Lue myös: Tavarasta eroon pääsemisen riemu

Edellinen kirjoitukseni: Töhnämunat – pääsiäisen paras resepti

töhnämuna-suklaa