Tavarasta eroon pääsemisen riemu

Muutin ensimmäiseen omaan asuntooni – omistusasuntoon – vajaa vuosi sitten. Siitä lähtien olen kokenut aivan uudenlaista riemua kun pääsen turhasta tavarasta eroon. Jopa roskien vienti saa aikaan pienen ilon kuplahduksen kun asunnostani tulee sen myötä siistimpi, tilavampi ja parempi. Nautin jopa siitä kun hoitoaineputelit ja voidetuubit tyhjenevät.

2910taulut4Omassa kodissa innostuin vihdoinkin panostamaan sisustukseen ja kehystämään tauluja

En ole ikinä ollut mikään himosiivoja, vaan kotonani vallitsee aina hallittu kaaos. Vuokrakämpässä asuessa kaikki tuntui liian tilapäiseltä että olisin ruvennut panostamaan kotiini sen enempää, ja toisen kanssa asuessa ei ikinä voi saada täyttä kontrollia asumiseen – tai minä ainakaan en halua olla kiikuttamassa toisen likaisia vaatteita pyykkikoriin joka päivä (ks. Kun muutin pois kotoa -opiskelijakämppiä, aikuistumista ja ihan oma koti).

kattausOmistusasunto on kuitenkin jotenkin erilainen. Täällä kaikki on minun, niin hyvässä kuin pahassakin. Muutossa huomasin kuinka paljon turhaa tavaraa minulla on. Yliopisto-opintojen aikaisia muistiinpanojakin oli varmaan jätesäkillinen, enkä minä edes osaisi enää etsiä sieltä mitään tietoa, vaan avaisin netin hakukoneen. Muuton yhteydessä tulikin heitettyä pois paljon turhaa tavaraa, jolla ei ollut juuri kierrätysmahdollisuuksia. Kirjoituspöydän myin Tori.fissä ja lisäksi kävin Kårenin kirppiksellä myymässä yhden Ikea-kassillisen verran vaatteita, ja tienasinkin liki satasen, vaikka myin suurimman osan vaatteistani eurolla tai kahdella. Kellarissani odottaa kuitenkin edelleen toiset kaksi Ikea-kassillista kirppikselle pääsyä odottavia vaatteita ja kenkiä. Pitäisi vaan saada aikaiseksi, mutta voi sitä riemua jos ne menisivät kaupaksi. Tai sitten pitäisi vaan viedä ne vaikkapa Pelastusarmeijalle, UFFiin tai Fidalle. Vaikka janoankin tilaa ja pienempää tavaramäärää, en osaa heittää mitään käyttökelpoista pois.

2007ruokailutila2Vaikeinta luopuminen on sellaisten esineiden kohdalla, joihin liittyy tunnearvoa. Hankin kesällä uudet tuolit ruokapöydälle. Olin tähän asti elänyt kahdella mummoltani jääneellä tuolilla. Tuoleissa oli tunnearvoa, ja oikeastaan ihan hauskaa retrohenkeä. Minulla olisi jopa ollut kaapissa niiden verhoilussa käytettyä sinivihreää vakosamettia, jolla ne olisi voinut päällystää uudestaan, mutta halusin jotain muuta. Ne eivät tuntuneet oikeilta tähän asuntoon, ja uudet tuolit oli jo hankittu (ks. Ruokailuryhmäpohdintaa). Mutta ei niitä mummin tuoleja voi vaan heittää pois. Tuolit odottivat kohtaloaan eteisessäni yli puoli vuotta, ja lopulta ne pääsivät serkulleni varatuoleiksi. Pysyivät suvussa, ja päätyivät sellaiseen paikkaan missä niitä osataan arvostaa. Ihana päästä eroon, ihanaa että hyvä paikka löytyi.

Lisää ensiasunnon innoittamia koti- ja muuttoaiheisia kirjoituksia:
Nyt ne taulut on seinällä
Itsenäinen nainen tilaa isän laittamaan tavarat paikoilleen

Kun muutin pois kotoa – opiskelijakämppiä, aikuistumista ja ihan oma koti
Kehyskompromissejä?
Julisteita ja tauluja olohuoneeseen
Kurkkaus kotiin – yksiö 20-luvun kerrostalossa
Ihastuttava Turun Martti
Kurkkaus kotiin – kaksio Eskilstunassa
Pitkä viikonloppu Ruotsissa ja sisustusinsipiraatiota
Projekti koti etenee

Tapahtumavinkki: Turku Salsa Weekend

Tanssin ystäviä hemmotellaan ensi viikolla Turussa! 1.-2.4. nimittäin järjestetään Turku Salsa Weekend, johon kuuluu huippuopettajien workshoppeja, iltabileet kahdella tanssilattialla sekä salsabrunssin sunnuntaina – ihan mahtavaa!

turku-salsa-weekend

Itse tempauduin mukaan salsan pyörteisiin pari vuotta sitten. Kävin ennen tietyllä tanssillisella tunnilla kuntosalilla, mutta kun se lopetettiin halusin etsiä jotain muuta. Oikeaa tanssia jumpan sijaan. Ja siitä se lähti, salsa. Olen käynyt siitä lähtien parisalsassa ja Ladies style-tunneilla, sekä satunnaisesti myös muilla lattaritunneilla. Harrastukseen kuuluu myös salsabileet, joita järjestetään Turussa liki viikottain. Ihan superhauska ja sosiaalinen harrastus!

salsabileet

Turku Salsa Weekendiin voi kuitenkin osallistua vaikka kokemusta tanssista ei vielä olisi juurikaan kokemusta. Turku Salsa Weekend tarjoaakin erinomaisen mahdollisuuden päästä tutustumaan salsaan sekä muihin lattaritansseihin, kuten cha-cha-chahan, bachataan ja nyt pinnalla olevaan kizombaan. Iltabileissä tulee olemaan mahtava fiilis, ja lippuja sinne saa vielä oveltakin. Illan aikana pääsee myös näkemään tanssiesityksiä.

turku-salsasalsa-tanssiesitys

Tapahtumapaikkana on tunnelmallinen Kåren. Iltabileiden jatkot järjestetään Skärgårdsbarenissa, ja sunnuntaina voi tulla brunssille Tårgetiin nautiskelemaan hyvästä ruoasta ja lattaritunnelmista. 😉

Tapahtuman järjestää Bailes Cubanos – Turun seudun salsa ry. Lisää tietoa sekä ilmoittautuminen workshoppeihin tapahtuu Bailes Cubanosin nettisivujen kautta.

Kirjoituksen kuvat: Jari Forstadius