Tag: resepti

Pinã coladaa piirakkaan

Pinã coladaa piirakkaan

Heippa kaikille! Blogissa on ollut parina viime viikkona hieman tavanomaista hiljaisempaa, mutta kuten blogin Facebook-sivuilla vihjaisinkin, syy on ollut gradun loppumetrien rutistus täyspäiväiseen työssäkäyntiin yhdistettynä. Nyt gradu on kuitenkin ohjaajalla tarkastettavana, ja sen kunniaksi leivoinkin piirakan. Pakastimen marjavarannot ovat talven aikana päässeet ehtymään, joten piirakan täytteeksi päätyi aina saatavilla olevaa ananasta. 😉 Päälleen ananansmurska sai […]

Gluteenitonta mämmiä, raikasta korianterilohta ynnä muuta – pääsiäinen 2015

Gluteenitonta mämmiä, raikasta korianterilohta ynnä muuta – pääsiäinen 2015

Pääsiäiseen mahtui vaikka mitä. Olimme kumpikin miehen kanssa sitseillä torstai-iltana, ja pitkäksi menneen illan jälkeen seuraava päivä lähti käyntiin hyvin rauhassa, eikä loppupäivänäkään tullut kai tehtyä mitään kovin järkevää. Vähän pyörittelin exceliä gradua varten, mutta suurimmaksi osaksi nautin pitkästä aikaa mahdollisesta viihdesurffailuun ja kaikkien kivojen blogien lukemiseen – se kun oli maaliskuussa hyvin vähällä lopputenttiin […]

Hedelmäinen vaniljapannacottapiirakka

Hedelmäinen vaniljapannacottapiirakka

Pääsiäisenä tuli karitsan kareen lisäksi nautittua myös makeista herkuista. Kaava oli kaiken kaikkiaan aika sama kuin viime vuonna. Silloun jälkiruokia edustivat sitruuna-mascarponejuustokakku sekä perinteikäs pasha, ja tänä vuonna mentiin paleommilla ja maidottomilla vaihtoehdoilla, cashewpashalla ja hedelmäisellä vanilja-pannacottapiirakalla. Ennen pääsiäistä kehittelin lisäksi myös ihanan raikkaan mango-sitruunaraakakakun. Jostain syystä kevääseen ja pääsiäisjälkiruokaan kuuluvat mielestäni sitruuna ja vanilja, […]

Karitsan kare maa-artisokka-palsternakkasoseella

Karitsan kare maa-artisokka-palsternakkasoseella

Hyvää pääsiäistä kaikille! 🙂 Nyt on jo maanantai, ja viimeistä vapaa päivää viedään ainakin minun osaltani. Mitä pääsiäispöytään?-kirjoituksessani arvuuttelin, että meillä todennäköisesti mentäisiin tänä vuonna klassisemmalla yrttilinjalla, ja kaipa sen voi sanoa toteutuneen. Viikkoa aiemmin tulimme testanneeksi kyllä superherkulliset marokkolaiset karitsanpotkat, mutta nyt pääsiäisenä tutustuimme ensimmäistä kertaa karitsan kareiden valmistamiseen Helsingin sanomien reseptillä. Pikkaisen sitä […]

Vegaaninen pasha cashewpähkinöistä

Vegaaninen pasha cashewpähkinöistä

Minun lapsuudessani perheemme pääsiäisruokaperinteet olivat aika lailla jälkiruokapainotteisia: mämmiä, pashaa ja sitruunarahkapiirakkaa (ja pääsiäispupun tuomaa suklaata). Mitään lammasruokia ei tehty, ja pashankin valmistamiseen tutustuin ensimmäistä kertaa itse viime keväänä. Omatekoinen pasha syntyi helposti ja oli hyvää, mutta olen sittemmin vähentänyt maitotuotteiden käyttöä (ks. So long, rahka!) ja sitä myötä innostunut kehittelemään kaikenlaisia maidottomia vaihtoehtoja (esim. perusmarja- […]

Hevosen sisäfileepihvi ja herkkusienibéarnaise

Hevosen sisäfileepihvi ja herkkusienibéarnaise

Edellisestä pihvi-illastamme ei ole kovin kauaa, mutta sen menestyksen innoittamana sekä hyvän näköisten raaka-aineiden houkuttelemana sillä linjalla jatkettiin viime perjantainakin. 😉 Jäin palloilemaan cittarin lihatiskin eteen kun silmiini osuivat sieltä ensiksi vasikanposket. Ne näyttivät kuitenkin pinnastaan vähän kuivahtaneelta, siinä missä viereiset hevosen sisäfileepihvit olivat kauniin punaisia. Niistäkin oli kuitenkin vain vähän ”jämäpaloja” jäljellä ja parhaimmankin […]

Härän ribsit aasialaisittain

Härän ribsit aasialaisittain

Pohdimme taannoin syödäkö lauantai-illallisella pihviä vai ribsejä (ks. Luksusillallinen, pihvinpaistovinkit ja maailman paras kastike). Silloin valinta osui naudan sisäfileeseen, ja härän ribsit jäivät pakastimeen odottamaan sopivaa hetkeä, joka nyt sitten koitti. Meillä ei ole juurikaan kokemusta ribseistä – ei syömisestä eikä valmistamisesta. Kerran olemme käyneet ribs-paikassa syömässä (ks. Ribsejä Brysselissä), ja viime kesänä mökillä tuli tehtyä […]

Ankanrasvaa leipätaikinaan

Ankanrasvaa leipätaikinaan

Tein vähän aikaa sitten herkullista nyhtöankkaa. Ankkaresepteissä muistutetaan yleensä aina keräämään ankanrasva talteen ja käyttämään sitä esimerkiksi leipätaikinan tai paahdettujen juuresten maustamiseen. Maukkaiden (eläin-)rasvojen ystävänä päätin ryhtyä kokeiluun. Muualla Euroopassa ankanrasvan (ja esimerkiksi laardin tai hanhenrasvan) käyttö ruoanvalmistuksessa on tavanomaista (se on muuten nimenomaan se rasva joka saa kaalilaatikon kylkisiivuillakin maistumaan niin herkulliselta), mutta Suomessa […]

Pirteä mango-sitruunaraakakakku (pähkinätön)

Pirteä mango-sitruunaraakakakku (pähkinätön)

Raakakakut ovat yleensä pitkälti pähkinäpohjaisia, mutta tämä ihanan keväinen, keltainen kakku syntyy ihan vain kookosen avulla. Kookospähkinähän ei ole nimestään huolimatta pähkinä, vaan hedelmä. 😉 Pohjan pähkinät korvataan kookoshiutaleilla ja auringongkukansiemenillä. Auringonkukansiementen maku on suht neutraali, ja se sopii hyvin makeaan leivontaan. Olen käyttänyt sitä mm. puolukka- ja sitruunapiirakoiden leipomisessa. Täytteeseen kermaisuutta ja rakennetta tuo […]

Nyhtöankka mausteisella luumukastikkeella – suosikkiainesta!

Nyhtöankka mausteisella luumukastikkeella – suosikkiainesta!

Hollannissa eräs brittilinen labrakollegani jaksoi aina ylistää ankanpaistia – niin helppoa ja hyvää! Tästä on jo yli vuosi aikaa, ja olen sittemmin päässyt harjoittelemaan ankanrinnan valmistusta, mutta nyt silmiini sattui edullisia, kokonaisia ankkoja missäpä muuallakaan kuin Lidlin pakastealtaalla! Pakkohan sitä oli kokeilla. Reseptiä etsiessäni törmäsin nyhtöankkaan luumu-srirachakastikkeella. Se muistutti minua yksinkertaisuudessaan meillä useasti kokatusta, superhelposta ja […]