Tänä vuonna en mieti ”malttaako sitä lomailla”

Tämä on kuudes kesäni väitöskirjatutkijana, ja yksi teema on kantanut vuodesta toiseen: kesälomien epämääräisyys. Joinain vuosina en ole malttanut pitää lomaa kun olen ollut niin innoissani töistä enkä ole kokenut lomantarvetta (kyllä, sekin on mahdollista), ja toisina kesä on mennyt artikkelikorjausten  (ks. Tiedeartikkelin julkaiseminen – pitkä ja kivinen tie) tai muiden deadlinejen parissa. Silloin kun lomaa on saanut pidettyä, on sen aloitusajankohta yleensä pitkään epäselvä, sillä haluan aina saada keskeneräiset hommat pakettiin ennen lomaa – ja sehän tietysti aina venyy yli odotetun. Tänä vuonna pelkäsin taas pitkään että sotkevatko väitöskirjani ja tiedeartikkelin julkaisukuviot (ymmärrän että tällainen kuulostaa hassulta tekosyyltä, mutta tämän luettuasi saatat ymmärtää) lomahaaveeni, mutta eilen teimme esimieheni kanssa päätöksen paneutua artikkelin julkaisuun vasta lomien jälkeen – ja sen myötä lomani alkaa ensi viikolla (niin se taas varmistui vain päiviä etukäteen). Jee! 😀

Alanvalintakysymys vai kantapään kautta oppimista?

Tutkijat ovat vähän kuin yrittäjiä – hommia tehdään itseä varten, ja tietyt asiat (kuten artikkelien submissiot ja apurahahakemukset) kannattaa vain yksinkertaisesti tehdä silloin kun niihin on tilaisuus. Ei lomailu ole kaikille tutkijoille yhtä hankalaa kuin minulle, mutta en suinkaan ole ainoa, joka pohtii, pohtii ja pohtii aloittaako loma vai ei – ja jos, niin kuinka pitkäksi aikaa. Tutkijat ovat minun kokemukseni mukaan usein hyvin velvollisuudentuntoisia ja tunnollisia, sen lisäksi että työ on monille enemmän kuin työ – osa elämäntapaa, joka vie helposti mukanaan. Vuosien varrella sitä kuitenkin on ollut pakko opetella myös huolehtimaan itsestään, tunnistamaan rajansa ja pitämään kiinni oikeuksistaan.

Kevääni oli väitöskirjarupeamineen hyvin rankka ja nyt kun tiedän loman olevan ovella ja voin vihdoin vähän laskea kierroksia, tajuan kuinka tarpeeseen tämä loma tuleekaan. Tykkään työstäni ja sen stimuloivuudesta ja haastavuudesta todella paljon, mutta haluan myös tehdä työni hyvin. Viime aikoina olen saanut huomata että intoni terävin kärki on ollut kadoksissa eikä minulla ole energiaa kurotella sille seuraavalle tasolle niin kuin normaalisti. Olen aivan varma että loman jälkeen suhtaudun kaikkeen taas sillä tyypillisellä palolla. Niinpä merkkasin kalenteriin oitis ainakin kolme viikkoa lomaa, ja jos suinkin mahdollista niin aion kyllä lomailla neljä viikkoa. Tämä on viimeinen lomani ennen väitöskirjani valmistumista, ja olisi varmasti hyvä ladata akkuja nyt oikein kunnolla ennen superkiireistä syksyä.

Lomailu tekee hyvää, vaikka kuinka tykkäisi työstään.

Löytyykö täältä vertaistukea muilta, joille työ ei ole vain työtä ja lomailu ei ole vain ”sen kun merkkaat kalenteriin”?

Ja mitäkö meinaan sitten tehdä tällä kauan kaivatulla lomallani? Ottaa rennosti ihan kotosalla, siivota, järjestellä ja karsia tavaraa (syksyllä edessä muutto), käydä ensimmäistä kertaa maaliskuun ja koronapandemian alkamisen jälkeen kotikaupungissani Helsingissä ja tavata ystäviäni. Lisäksi aion käydä läpi viime kesän matkakuvia (Islannin, Bostonin ja Lontoon kuvat odottavat edelleen vuoroaan) ja ottaa toki uusiakin valokuvia, ja lukea kirjaa – tai mieluiten kirjoja, mutta saa nähdä kauanko minulla kestää 650-sivuisen Susipalatsin selättämisessä. 😉 Ulkomaille on tänä kesänä tuskin asiaa, mikä on oikeastaan hyvin virkistävää. Jos pääsisin jonnekin mökkeilemään, niin se kyllä kelpaisi.

Seuraa blogia:

Facebook / Instagram Bloglovin

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *