monotoniset asut

Joo. Ei ole paljon juteltavaa ja kerrottavaa blogiin nyt. Korona vie kaikki ajatukset. Pukeutuminen on tällä hetkellä leikkimistä ja ajan vietettä, kun en käy missään päivisin kotipihaa pidemmällä. Tällä viikolla osallistuin monotonisen pukeutumisen haasteeseen virkistääkseni itseäni.

Asu 1

Maanantain väriksi valitsin beigen. Tässä puin äitini lahjoittaman jakun äitini lahjoittamien housujen pariksi. Jakku taitaa olla 2000-luvun alusta, housut tuoreemmat. Housuja olen ehtinyt pitämään kolmesti. Housut olen yhdistänyt aiemmin polka dot paitaan ja beigeen.  Jakkua olen vain tälläillyt ja pähkäillyt osaisinko sitä pitää. Nyt päätin kokeilla sitä paitana ja sehän toimii ihan kivasti niinkin. Kengät ovat viime kesältä.

 

Asu 2

Tiistaina pukeuduin salvian vihreään. Päätin pukea jakun puseroksi taas ja kokeilla nykyaikaistaa todella vanhanaikaista kolmen napin pitkää jakkua vyöllä. Kengät eivät todellakaan ole vielä käyttökelpoiset, meillä on edelleen luntakin, mutta halusin kokeilla jo keväistä kokonaisuutta. Jakkupuku on kerran aikaisemmin kokonaisuudessaan ollut päälläni. Housut ovat olleet käytössä useammin, neljästi nyt. Housut olen pukenut jakun lisäksi roosan villapoolon ja farkkupaidan kanssa. Koko puku maksoi 13 euroa Kontista ja käyttökulu on mitätäön jo nyt. Kengät ovat korvaava ostos. Minulla ei ollut yksiäkään mustia korkokenkiä, jotka olisivat mahtuneet jalkaani enää ja päätin hankkia uudet. Raskausaikana jalkani kasvoi kokonaisella koolla ja lapsikin on jo 1,5 -vuotias, joten en enää usko jalkani palautuvan.

 

Asu 3

Moniko hoksaa jo liukuman väristä toiseen? 😀 Keskiviikkona valitsin sinistä päälläni ja pari vaatetta, jota ei ole aikaisemmin blogissa nähty. Housut ovat reilusti yli 30 käyttökertaa osakseen saaneet vanhat culottesit, taas synnytyksen jälkeen hankittuja vaatteita. T-paita on ensimmäistä kertaa päälläni. Ostin tummansinisen paidan vastikään, korvaavaksi ostokseksi tämänkin. Minulla ei ollut käyttökelpoista tiukkaa t-paitaa enää ja jokaisen vaatekappaleen ei tarvitse aina olla mielestäni löysää, niinkuin nyt on ollut pitkään, joten ostin tämän samalla, kun aikaisemmin esitellyt kengät. Käyttökulu kamala 70 euroa vielä. Neule on 18. kerran käytössä, käyttökulu 4,40 euroa. Neuletakki aiemmin sinisten farkkujen ja mustien farkkujen kanssa, villakankaiseen hameeseen yhdistettynä, mustien housujen kanssa, harmaiden housujen kanssa ja sitä ennen  kamelinväristen sekä vihreäruutuisien housujen ja  sinisien farkkujen kanssa.

Asu 4

Torstaina kokeilin pitkästä, siis pitkästä aikaa pukeutua koko mustaan ja vielä pidemmän ajan takaa kaivoin vanhan baaritoppini päälle. Vietin päivän sisällä ja neuleet alkavat olemaan aika kuumia aurinkoisessa talossamme. Toppi on siis valehtematta kymmenen vuotta ellei enemmänkin vanha ja en ole sitä käyttänyt vuosiin. Se on aivan liian paljastava makuuni. Kuitenkin sain sen stailattua ihan kivaksi, ja voi olla, että kesällä uskaltaudun kodin ulkopuolelle. Housut ovat olleet käytössä seitsemän kertaa tämä kerta mukaan lukien, käyttökulu on 16,4 euroa. Housut aikaisemmin näissä kahdessa postauksessa; mustat farkut ja jatkumo asuissa 1.

Asu 5

Mustan jälkeen  siirryin pinkkiin. Harmillisesti tämä on vasta kuudes kerta housujen kanssa (kolme edellistä eivät ole päässeet blogiin saakka koska öö, en tykkää näistä housuista). Käyttökulukin on vielä 15,85 euroa. Housut aikaisemmin nuden villaneuleen ja kukkapaidan kanssa. Housuihin yhdistin vaaleanpunaisen poolocollegeni. Se on ollut kotipaitana ja olen kymmenisen kertaa ehtinyt käyttämään, käyttökulu on silloin 2,5 euroa.

Kommentit (3)
  1. asut tiistaista perjantaille – Vaatekaapilla | Lily
    11.4.2020, 12:08

    […] olkapäillä. Housut ovat viidettä kertaa käytössä, kulu parin euron luokkaa. Viimeksi puin ne bleiserin kanssa, sitä ennen roosan villapoolon ja farkkupaidan kanssa ja ensimmäisellä kerralla taas […]

  2. maaliskuun ostokset – Vaatekaapilla | Lily
    3.4.2020, 10:50

    […] housut, leveät farkut ja neonvihreän paidan. Uutena ostin valkoisen puseron, mustat levikset ja tummansinisen neule t-paidan. Sekä tämän postauksen vihreän paidan. Seitsemän vaateostosta siis. Vaatehaasteen lukumäärä […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *