Ladataan...

Peruskuntokauden alku, pitäisi alkaa suunnitella viikko-ohjelmaa ja miettiä, miten haluan treenata seuraavat pari kuukautta. Muutama ylipitkä harjoituskin pitäisi saada aikaiseksi ennen marraskuun puolen välin 12 tunnin sisärataultraa... huh! 

Ja sitten on tämä minun salainen ongelma, joka haittaa huomattavasti tätä peruskunnon kasvattamista... Että jos se ei ole juoksua, sitä ei saa laskea juoksuksi ja sitten ei kerry juoksukilometrejä ja me kaikkihan tiedämme, että vain juoksukilometrit ovat merkittäviä. Kun harrastaa juoksua, on juostava, ei riitä, että sauvakävelee tai pyöräilee (vaikka se olisi oikeasti juuri sitä tarpeellisinta ja hyödyllisintä peruskuntoharjoittelua), koska, no, se ei ole juoksua... Vaikka järjellisesti siis tiedän, että sauvakävely olisi oikeasti nyt sitä parasta peruskuntoliikuntaa, lähden silti usein juoksulenkille. Hieman syyllisenä siitä, etten tee oikeaa treeniä, mutta riemuissani siitä, että juoksen.

Juoksen siis siksi, että saan juoksukilometrejä, en siksi, että se hyödyttäisi minua tai olisi edes treenimielessä kannattavaa. On kauhean vaikea luopua tästä älyttömästä asenteesta ja pakottaa itsensä sauvakävelylle, mutta näin minun on silti tehtävä taas, jotta saan peruskuntoani aivan oikeasti treenattua... 

Maanantaina kävin hitaalla juoksulenkillä (1:11:07, 10.0 km, avg 134 bpm) ja pohdin tätä minun ”vaikeaa” suhdetta peruskuntoharjoitteluun. Suureksi harmikseni tarvitsen nyt todellakin pohjan rakennusta ja erityisesti matalasykkeistä treeniä. Juostessa syke ei tällä hetkellä vain pysy tarpeeksi matalana, joten minun on vähitellen aivan pakko suostua sauvakävelyyn. 

Tiistaina lähdimme nuorimmaisen kanssa pyörälenkille miehen ja isompien lasten ollessa harrastuksissaan (1:05:08, 15.04 km, avg 114 bpm), keskiviikona pidin lepopäivän ja torstaina nautin upeasta, aurinkoisesta ja lämpimästä syksyisestä säästä juoksulenkillä (54:47, 8.06 km, avg 138 bpm).

Perjantaina kävin pyöräillen salilla (1:00:06, avg 116 bpm). Viimeisestä salikeikasta olikin jo pidempi aika... tein pienillä painoilla kyykkyjä, maastavetoa kahvakuulalla, keskivartaloa ja yläkroppaa. Treeni ei tuntunut juurikaan missään salilla ja kuvittelin tehneeni kevyehkön treenin. Lauantaina tajusin kuitenkin, että pitkä tauko lihaskuntotreeneissä tuntuikin yllättävän paljon jaloissa. Lauantain lenkillä (46:42, 6.01 km, avg 138 bpm) jalat tuntuivat todella pökkelöiltä ja takareidet olivat totaalisen jumissa. Illalla jopa rullailin ja venyttelin epätoivoisen jumittuneita jalkojani (20:20, avg 92 bpm).

Sunnuntaina otin vihdoin järjen käteen ja lähdin sauvojen kanssa poluille (1:32:57, 9.33 km, avg 121 bpm). Eihän se samalta tunnu kuin juoksu mutta näillä mennään... Kerran viikossa peruskuntokaudella on ilmeisesti vedettävä kunnon perusteellinen sauvakävelylenkki. Siitä se pohja alkaa rakentua taas vähitellen... 

Siispä viikon kokonaiskilometrit tällä viikolla olivat 54.9 ja aikaa liikkumiseen käytin 7 tuntia 25 minuuttia. Juoksua ei paljoa tullut, mutta näillä mennään :)

Onko kenelläkään muulla tällaista häiriintynyttä suhdetta peruskuntotreeniin? ;)

- Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua tai ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin' -sivustoilla. Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä: 

FacebookInstagramTwitter ja YouTube

Ladataan...

Miksi lähteä juoksemaan poluille, kun se on jo aivan tarpeeksi haastavaa tielläkin? Olen itsekin pohtinut aivan samaa asiaa ja nyt olen kehitellyt top 5 -listan, joka saa sinutkin säntäämään poluille aivan tältä istumalta :D

1. Metsä rauhoittaa - tutkitusti. Metsässä oleskelu laskee sykettä ja verenpainetta, metsä nopeauttaa stressistä palautumista. Itse koen, että metsässä juokseminen irrottaa paremmin arjesta, auttaa kiinnittämään huomiota ympäristöön ja nauttimaan luonnosta. Poluilla juostessa olen alkanut nauttia yhä enemmän luonnon monimuotoisuudesta, jopa vuodenaikojen vaihtelu tuntuu todellisemmalta kun menee aivan metsään. 

2. Polkujuoksijat ovat rentoa porukkaa. Polkujuoksuyhteislenkeillä olen tutustunut ehkä parhaiten uusiin ihmisiin jo pidemmän aikaa paikkakunnalla asuneena. Olen ollut havaitsevinani, että yhteislenkit ovat pitkälti juuri polkujuoksuporukan suosittu treenimuoto ja näin yllättäen yksinäisestä juoksuharrastuksesta tuleekin sosiaalinen tapahtuma (toki saattaa myös olla, että joku haluaa harrastaa polkujuoksua juuri siksi, että saa olla rauhassa epäsosiaalinen metsässä). Itse olen todella nauttinut, kun olen saanut tutustua hyvin erilaisiin ihmisiin, joiden kanssa voin kuitenkin jakaa rakkaan harrastukseni.

3. Poluilla saa mennä hiljaa ja kävelykin on sallittua. Pehmeällä alustalla, mahdollisten juurakkojen ja kivikkojen keskellä juostessa, vauhti tippuu jo haastavan maaston vuoksi, mutta vauhti on syytä tiputtaa myös siksi, että vaihteleva maasto nostaa sykettä usein huomaamatta. Kun pulssi on jo tasaisen polun vuoksi korkeammalla, kannattaa ylämäet suosiolla kävellä, jos haluaa pitää sykkeen kohtuullisella tasolla ja harjoituksen peruskestävyysharjoitteluna. 

4. Epätasainen maasto kehittää ketteryyttä ja tasapainoa. Poluilla maastoon on keskityttävä, katse on syytä kiinnittää parin metrin päähän jaloista. Epätasainen maasto vaatii kehoa reagoimaan pinnan muutoksiiin. Jos kesksivartalon syvät lihakset eivät ole hallussa, polkujuoksu voi olla haasteellista. Polkujuoksua tukevaa treeniä on siis coretreeni (täällä yksi postaus coretreenistä). Polkujuoksussa askellus on tiheämpää kuin sileän juoksussa, se helpottaa tasapainon ylläpitämistä.

5. Polkujuoksukisat - Onko jotenkin outoa, että polkukisoissa usein parasta, juoksun lisäksi, ovat toiset kisaajat? Näin on kuitenkin usein minun kokemukseni mukaan polkujuoksukisoissa. Kun en hätyyttele lehellekään kärjen vauhteja, juostessa tutustuu uusiin upeisiin ihmisiin ja polkujuoksuystäväpiiri kasvaa yllättävän nopeasti. Usein kisoissa myös tuntee olevansa kuin kotonaan, jotain samaa meidän polkujuoksijoiden mielenlaadussa siis täytyy olla :). Polkukisat on useimmiten myös äärimmäisen hyvin järjestetty ja tarjoilu on aivan omaa luokkaansa (tällä saralla on kunnostautunut erityisesti NUTS-tiimi) - eräällä maantiemaralla NUTS-tiimillä oli huoltopiste, jossa oli peruspolkukisan tarjoitut, ainakin sipsiä ja suklaata. Kanssani samaan tahtiin juossut maratonveteraani totesi ettei ole koskaan saanut näin hulppeaa tarjoilua juoksukisoissa - minä kerroin hänelle tälläisen huoltopistetarjoilun kuuluvan olennaisena osana polkujuoksuun ;).

Ja sitten eikun metsään poluille ja  ensi kauden polkukisoihin ilmoittautumaan :D 

- Maijaliisa 

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua tai ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin' -sivustoilla. Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä: 

FacebookInstagramTwitter ja YouTube

Ladataan...

Vuokatti Trail Challengen (voit lukea juoksusta täältä) jälkeen arki on ollut kohtuullisen hektistä ja viikko on mennyt selviytyessä töiden, koulun, päiväkodin ja harrastusten rumbasta. Mies lähti aikaisin maanantai-aamuna viikon työmatkalle ja minä jäin ihmettelemään, miten tätä palettia oikein pyöritetään... 

Onneksi isoäidin on ollut mahdollista tulla meille koululaisten seuraksi siksi aikaa, kun tulen nuorimmaisen kanssa kotiin. Vaikka koululaiset varmasti jo pärjäisivät kotona ilman aikuistakin, on paljon huolettomampaa olla töissä, kun tietää että heillä on aikuista seuraa. 

Päivät töissä ja illat lasten harrastusten parissa ovat olleet tällä viikolla sitä palauttavaa ”liikuntaa”, johon olen kyennyt - viikon ensimmäiset päivät, 58 kilometrin polkujuoksu, on tuntunut lähinnä jäykkyytenä ja etureisijumina. Vaikka juoksu tuntui taas äärimmäiseltä suoritukselta, kroppa alkaa selvästi vähitellen tottua näihin pitkiin suorituksiin, eikä mene niin totaalijumiin, kuin ensimmäisillä kerroilla. 

Perjantaina pääsin ensimmäistä kertaa testaamaan, miltä juoksu tuntuu - vauhti ei päätä huimannut ja osaksi matka meni kävelyksi (1:19:06, 10.32km, avg 133 bpm). Viikonlopun juoksu tuntui hetken juoksun jälkeen yllättäen pohkeissa, jotka eivät kisassa olleet matkasta millänsäkään ja toki myös jonkin verran etureisissä.

Sunnuntaina juoksin lyhyen pätkän (13:19, 2.02 km, avg 137 bpm) ja pääsin kävelylle pitkästä aikaa hyvän ystävän seurassa <3. Siinäpä meni mukavasti parituntinen kuulumisten ja tuntemusten lennellessä metsälenkillä (2:07:19, 11.25 km, avg 112 bpm).

Siinä keskustellessa ja edellisen juoksulenkin tuntemuksia miettiessä, aloin pohtia, miten pitkään tällaisella tavan tallaajalla menee palautua tuollaisesta yhdeksän tunnin ja 58 kilometrin kisasta... Välillä tuntuu, että näissä ”urheilupiireissä” palautuminen on omaan palautumiseen nähdään hurjan nopeaa. Maratonin tai lyhyempien mutta rankkojen polkujuoksujen jälkeen, monet ovat jo parin päivän päästä takaisin tavallisessa treenirytmissä ja -ohjelmassa, kuin ei olisi mitään maratonia vedettykään. Kuinkahan paljon ikä sitten vaikuttaa palautumiseen? Kaikkialla sanotaan, että ikääntyessä palautuminen hidastuu, mutta kuinka paljon? Jos kolmikymppisenä olisi palautunut todellakin parissa päivässä, niin meneekö samalla tyypillä palautumiseen nelikymppisenä neljä päivää vai kaksi viikkoa?  

Minun on vaikea verrata iän tuomaa vaikutusta palautumiseen, koska olen aloittanut kestävyysurheilun vasta nelisen vuotta sitten, eikä tuntemuksia nuoruuden nopeasta palautumisesta ole. Selvästi kuitenkin huomaan, joko lyhyestä kestävyysurheilutaustastani tai iästäni johtuen, että palautuminen ei missään tapauksessa ole erityisen nopeaa. Ehkä järkevintä on vain kuunnella omaa kehoaan ja testailla jaksamista testilenkeillä palautumisen edetessä - jos lenkki tuntuu liian rankalta, sitten pistetään kävelyksi.

Viikolla 36 juoksua tuli kisa mukaanlukien 72.2 kilometriä, kokonaisuudessaan kilometrejä kertyi 83.5 ja aikaa liikuntaan käytin 13 tuntia ja 51 minuuttia. Viikolla 37 juoksukilometrejä tuli vain 12.4 ja yhteensä kokonaisuudessaan 23.6 kilometriä - aikaa tähän käytin 3 tuntia ja 39 minuuttia. Aikaa palautumiselle on siis jäänyt :) 

- Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua tai ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin' -sivustoilla. Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä: 

FacebookInstagramTwitter ja YouTube

Ladataan...

Miten tämän nyt kirjoittaisi? Eräs juoksuystävä kirjoitti viestiin "sometimes you win and sometimes you learn" - juuri näin. Tekisi mieli kuitata tämä kisarapsa sanoilla: "olipahan reissu, mutta tulipa tehtyä" ja sillä hyvä. Niin paljon tunteita on taas pinnassa ettei niitä tunnu saavan koottua järkevään, luettavaan muotoon... Tekstiä on siis luvassa, paljon ja epäselvästi :)

Muutama lausahdus voisi myös kuvata juoksua ja tuntemuksia reitillä - jäätävä kokemus, mihin tuli taas alettua, kaikkea sitä ja mitä näitä nyt on - jotakin aivan käsittämätöntä, omien rajojen testaamista ja siitä vielä eteenpäin, eteneminen tuntui välillä enemmänkin nuorallatanssimiselta kuin edes kävelyltä, saati sitten juoksulta, lähes itkupotkuraivareita seinänousujen edessä (jos olisin sellaisen jaksanut siinä vaiheessa vielä vetää) ja laskeutuminen vaaroilta oli toisinaan selvästi enemmän mäenlaskua kuin polkujuoksua. Matka oli rankka alusta alkaen mutta lopun Vaarat olivat suorastaan raakoja, kiduttavia ja täydellisesti uuvuttavia reilun maratonin taivalluksen jälkeen.

Sitten siihen yksityiskohtaisempaan tarinaan...

Aamu valkeni upeassa auringonpaisteessa ja ilma oli mitä mahtavin polkujuoksulle. Aamulla lämpötila oli kymmenen asteen tietämillä, mutta nopeasti lukemat kohosivat ainakin viiteentoista. Bussikyyti Rumoon oli täynnä jännitystä, pientä paniikkia, säätöä, kokemusten jakamista, tavoitteiden pohdiskelua ja kaikkea - kyllähän te tiedätte. Porukka oli niin sporttisen ja urheilullisen näköistä, että aivan ääneen ihmettelin, mitä minä siellä tein. Matkaan oli lähdössä ilmoittautumislistan mukaan 22 polku-ultraajaa. Kaikille juoksijoille jaettiin ennen bussiin nousua GPS-seurantalaitteet ja ne näkyivät seurannassa jo bussissa. Muutama kommentti tulikin Facebookiin ruhtinaallisen nopeasta etenemisestä :). 

Rumo - Maanselkä -> n. 15 km

57 kilometrin kisan juoksureitti kulki UKK-reittiä pitkin Vuokattiin alkaen Rumosta, jossa oli myös 115 kilometrin huolto. Kyseisen matkan juoksijat kävivät kääntymässä siis meidän juoksumme lähtöpaikalla ja palasivat takaisin Vuokattiin. 

Matkaan lähdimme Rumon UKK-majalta yhdeksältä aamulla innosta ja jännityksestä puhkuen (minä ainakin). Alkumatkasta reitti kulki metsäautoteitä, ja polkuja, joita ei tiennyt olevan olemassakaan :) Muutaman kerran jouduin miettimään lähdenkö todella reittimerkkien mukaan juoksemaan suoraan puskaan, mutta yllättäen sieltä alkoi löytyä taas polkua. Pääosin alkupään reitti oli kuitenkin kohtuullisen mukavaa harjumaastoa ja vähän pidemmälti junaradan varressa hiekkatietäkin. Toisaalta jossakin kohdin (olisiko juuri ennen Maaselän etapille saapumista) huomasin välillä juoksevani pitkospuilla niin, että en ollut aluksi edes tajunnut pitkospuiden alkaneen. Yksi juoksijoista oli käynyt noin kuukautta aikaisemmin tutustumassa Maanselän etapilta vähän Rumoon päin reittiä ja Maanselän etapin yrittäjä oli kertonut, että heitä ennen Rumo-Maanselkä reittiä ei ollut koko kesänä kulkenut kukaan muu kuin metsuri, joka oli raivannut reittiä kisaa varten. 

Hiekkatiepätkällä vastaan tulivat aivan huikeat ja sisukkaat 115 kilometrin taivaltajat, Ansku ja Minna, jotka olivat matkalla kääntöpaikalle. Yksi kisan riemullisimmasta hetkistä oli tavata heidät ja toivottaa heille tsempit taivallukseen <3.

Maanselkä - Hanhilampi -> n. 29 km

Kuva: Vaarojen Valokuvaajat, editointi minä

Maanselän etappiin tulin toisen juoksijan kanssa yhtä matkaa noin kahden tunnin juoksun jälkeen. Vointi oli hyvä, mutta jo tässä vaiheessa vaivaa alkoi olla jos jonkinmoista. Huollosta lähtiessä jo ennen kisaa oireillut vasen nilkka alkoi vaivata enemmän kovemmalla hiekkatiellä ja oikea takareisi/pakaraosasto oli lyönyt "mukavasti" juntturaan. Saavuin 42 kilometrin lähtöön vain pari minuuttia startin jälkeen ja maratonmatkalaisten selkiä alkoi tulla vastaan matkan edetessä. Juoksu eteni silti näilläkin vaivoilla vielä kohtuullisella vauhdilla ja kipuilutkin sulivat vähitellen polulla tai ne vain sulautuivat kaikkeen muuhun mielen tummumiseen. Reittimerkkien osoittaessa matkaa olevan vielä 35 kilometriä maaliin, alkoi pieni epätoivo hiipiä mieleen... Onneksi tässä vaiheessa sain matkaseuraa hilpeistä ja voimissaan olevista maratonmatkalaisista, joiden pirteys ja into tarttui minuunkin. 

Hanhilampi - Teerivaara -> n. 35 km

Hanhilammen huoltopiste oli kylmähuolto, jossa oli urheilujuomajauhetta veden lisäksi. Onneksi oli, koska en ollut täyttänyt lötköjä edellisellä huoltopisteellä ja jo hyvän aikaa molemmat lötköt olivat olleet tyhjiä huoltopisteelle saavuttaessa. Minulla oli mukana muutama nestemäinen geeli, joista sain ensiapua ennen lötköjen täyttämistä. Tästä matkan jatkuessa sain paljon vetoapua useilta maratonmatkalaisilta, joiden kanssa jojoilin reitillä useaan otteeseen, en todella tiedä kuinka kauan olisin saanut aikaa tuhlatuksi tällä pätkällä, jos olisin joutunut taivaltamaan matkan yksikseni. Reitillä maisemat vaihtuivat metsäaukioilta pitkään heinikkoon ja kuusimetsästä soiseen sähkölinjaan. Kokonaisuudessaan reitin varrella oli kyllä maastoa aivan laidasta laitaan. 

Teerivaara - Rönkkö  -> n. 44 km

Kuva: Mikko Alakärppä/Juoksuopisto

Teerivaaraan saavuin noin kymmentä minuuttia vaille kahden, lähes viiden tunnin taivaltamisen jälkeen (olin pienesti suunnitellut ja toivonut pääseväni Teerivaaraan neljässä tunnissa... hih, mitä utopiaa!). 22 kilometrin kisa oli starttaamassa kahdelta ja sain huollossa ihanat tsempit monelta seurakaverilta. Teerivaaralla sain kiitokset blogista eräältä juoksijalta, kiitokset sinulle suuresti siitä - et voi kuvitellakaan, miten mieltä lämmittää ajatus siitä, että joku saa intoa liikkumiseen blogistani <3. Matkan jatkuessa aloin odotella hyökyaaltona saapuvaa 112 juoksijan porukkaa, joka lähti matkaan vain kymmenisen minuuttia meidän jälkeen Teerivaaralta. Juoksin pitkät pätkät erään maratonmatkalla olevan kisaajan kanssa, ja siinä hypellessä nopeampien juoksijoiden edestä pois polulta, ehdimme jutella vaikka mitä. Tämä etappi menikin pitkälti hurratessa 22 kilometrin upeille juoksijoille ja erityisesti aivan loistaville seurakavereille, jotka todella tykittivät hirmuista vauhtia kohti vaaroja. Matkaa kanssani taivaltanut juoksija ihmettelikin jo hetken, että tunneko kaikki juoksijat - en tokikaan tuntenut, mutta lähes kaikille toivotin tsempit matkalle, oli myös  tosi upeaa saada tsempit ohi juoksevilta kisaajilta :). Hyökyaallon voimalla porukka ei kuitenkaan niskaamme vyörynyt ja yllättävän mukavasti saimme matkalla edetä. Tolhovaaran nousun alkaessa huokaisin syvään, otin tiukan etukenon ja totesin muille, että nyt tämä vaarojen valloitus sitten todella alkaa. Tässä kohtaa reittiä tuli siis vastaan ensimmäinen nousu, jossa tarvittiin nelivetoa, jotta vaaran päälle kiipeäminen onnistui. Vielä laskeutuessani Rönkön huoltoon voimia tuntui kuitenkin olevan loppumatkalle jäljellä... 

Rönkkö - Kettumäki -> n. 51,5

Rönkön huollossa täytin viimeisen kerran lötköt vedellä ja urheilujuomalla, pistin poskeeni pari palasta banaania ja lähdin jatkamaan matkaa. Rönköstä Kettumäkeen välille mahtui, hmm... kartasta laskujeni mukaan ainakin kuusi vaaraa, en niitä matkalla todellakaan kyennyt laskemaan enkä pysynyt enää ollenkaan kartalal - hah - monennessako nousussa ollaan ja monta niitä vielä olisi edessä. Nämä vaarat piti kiivetä ylös ja laskeutua alas - sanon nimenomaan laskeutua, koska lähinnä laskeutumista ilman köyttä se könyäminen oli. Voimat alkoivat nopeasti huveta ja vaikka kiipeäminen vielä tuntui onnistuvan kohtuullisen rivakasti, laskeutuminen alkoi tuottaa yhä enemmän vaikeuksia, koska vasemman jalan penikka päätti alkaa oireilla matkan tässä vaiheessa (penikkavaivat minun juoksijan jalkavaivoista ovatkin vielä tähän asti puuttuneet...). Useaan otteeseen jouduin laskeutua istumaan kallioille, jotta pääsin jyrkänteeltä alas ja toisinaan roikuin puissa hiljentääkseni kiihtyvää vauhtia jyrkissä alamäissä, mutta aivan varmasti jossakin alamäessä hyppelin myös vuorikauriin tavoin kalliolta seuraavalle ;). Muistan kuitenkin myös ihmetelleeni, että olihan tälläkin välillä muutama pätkä aivan juostavaakin maastoa :D

Reittikuvauksen kommentti: "Reitin nousut ja laskut ovat paikoitellen erittäin jyrkkiä sekä kivikkoisia, mikä tekee kiipeämisestä haasteellista" - pitää todellakin paikkansa ja kuulin useammastakin suusta kommentin, että osa reitistä muistutti enemmän vuorikiipeilyä kuin polkujuoksua :D Siinä vaiheessa matkaa nämä kommentit eivät kyllä naurattaneet ketään...

Kettumäki -MAALI -> 57 km

Nyt jälkeen päin on äärettömän vaikea uskoa, että Kettumäeltä oli maaliin vain 5,5 kilometriä! Tai suoraan sanottuna en usko! Kettumäen huollossa olin aivan poikki enkä oikein uskaltanut kunnolla edes pysähtyä, etten hyytyisi täysin ja vajoaisi kasaan huoltopöydän alle. Nappasin mukillisen urheilujuomaa ja lähdin jatkamaan matkaa lähes suoraan seinänousuun. Siinä vaiheessa alkoi tämänkin muikkelin huumori jo hyytyä ja loppumatka on suorastaan hieman hämärän peitossa...  Muistan sen, että nousuja ja laskuja tuntui edelleen vain tulevan ja tulevan ja vihdoin rappusten auetessa eteeni, tajusin, että kun nämä vielä jaksan niin varmasti selviän maaliin. Rappusissa jerkkua tuntui yllätyksekseni yhä olevan reisissä ja rappuset tuntuivat suorastaan mukavalta etenemismuodolta, ihme kyllä! 

Jotenkin siis luulin jo selvinneeni reissusta, kun pääsin viimein Iso-Pöllyn päälle ja siitä parkkipaikan kautta laskettelurinteen laskuun, mutta siinä vaiheessa alkoi jo Teerivaaralta asti hiljaa hiipinyt vasemman jalan penikkakipu ottaa henkisesti ja fyysisesti niin koville, että meinasin jo istahtaa kivelle itkemään. Kun vihdoin pääsin alas ja reitti lähti kohti urheiluhallia, kipukin hellitti ja sain vielä viimeiset voimarippeet kiskottua itsetäni, niin että loppumatka meni juosten ja maaliin saavuin yhtä matkaa maratonmatkan kolmanneksi tulleen juoksijan kanssa. 

Maalisuoralla saan läpsyt kahdelta nuorimmalta lapseltani, jotka ovat mieheni kanssa tulleet ottamaan minua vastaan maaliin <3. Juoksun jälkeen tuntemukset ja tunnelmat ovat hirmuisen ristiriitaisia - Toisaalta täydellinen helpotuksen aalto, siitä että nyt se on viimeinkin ohi, mutta toistaalta epämiellyttävä tyhjyys, kun iso urakka on todellakin ohi - Suunnaton ylpeys siitä, että minusta todellakin on tähän ja kehoni pystyy tällaisiin suorituksiin, toisaalta kuitenkin pettymys siitä, etten täyttänyt itselleni sailaisesti asettamiani tavoitteita. Tässä ristiaallokossa keinun ja tuijottelen hallin kattoon. Hetken ajatuksia keräiltyäni olen valmis suihkuun ja pizzalle :). 

Pari huomiota reissusta:

  • Tämä reissu oli elämäni pisin juoksu, Polar M400 GPS:n mukaan matkan pituus oli 58.09 kilometriä ja aikaa käytin matkaan 9:02:33. Päivittäinen aktiivisuus täyttyi 1624%:sti ja askelia päivään kertyi kohtuulliset 82 731 :).
  • Reittimerkit - reittimerkintään oli panostettu mutta on vinha järki siinä, että useissa polkujuoksukisoissa reittimerkit on maassa (eipä tuntureilla tosin olisikaan puita, johon merkkejä kiinnitellä). On huomattavasti helpompi seurata maassa olevia reittimerkkejä, kun katse on muutenkin jaloissa ja polussa koko ajan, kuin että joutuu nostamaan katseen ylös puissa roikkuviin merkkeihin ja etsiskellä niitä sieltä. Vaikka siis reittimerkkeihin oli selvästi panostettu, silti harhailin pari kertaa reitiltä pienesti ja useamman kerran jouduin pysähtymään ja tsekkailemaan reittimerkkejä varmistuakseni reitistä.
  • Tavoitteet pitäisi osata asettaa realistisemmin - luulen selvästi olevani paremmassa kunnossa, kuin oikeasti olen. Huomasin yhdellä juoksijalla rannekkeen, johon hän oli ilmeisesti tehnyt aikataulun, milloin tavoitteeseen nähden pitäisi olla milläkin huoltopisteellä. Ihailtavaa järjestelmällisyyttä. Itse huonolla laskupäällä olin aivan kujalla siitä, milloin minun pitäisi olla missäkin vaiheessa, jos haluaisin päästä johonkin tiettyyn aikaan maaliin...
  • Huollot - huoltoja tällä matkalla oli useisiin polkujuoksuihin verrattuna paljon, 57 kilometrin matkalla 7 huoltopistettä, ja huolto toimi aivan loistavasti. Kylmähuoltopisteissäkin oli veden lisäksi urheilujuomajauhetta. Aivan suunnattoman suuri kiitos kaikille huoltopisteiden tyypeille, miten riemullista Kainuulaista sydämellisyyttä saimme kokea jokaisella miehitetyllä huoltopisteellä <3
  • Edelleenkin kisojen parasta antia ovat kohtaamiset matkalla - Ne pienet tai vähän pidemmätkin hetket, kun saamme taivaltaa matkamme yhdessä, jakaa tuntemuksemme ja kokemuksemme - polkujuoksijat on kyllä aivan huippuporukkaa!

Isot kiitokset Kainuu Endurance ja Halti Outdoor Weekend, järjestitte aivan upean ja ikimuistoisen kisan!

- Maijaliisa

P.s. Niin ja tuskin tämä tähän kuitenkaan jää... ensi vuonna sitten ehkä "vain maraton" tai saa nähdä, aika kultaa muistot - siinä vaiheessa viimeistään palaan lukemaan postauksen uudelleen ;)

*Osallistumisen saatu blogiyhteityön kautta, kaikki kokemukset, näkemykset ja mielipiteet ovat omiani.

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua tai ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin' -sivustoilla. Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä: 

FacebookInstagramTwitter ja YouTube

Ladataan...

Elokuu oli hieno juoksukuukausi! Juoksua kuukauteen tuli 185.2 kilometriä ja aikaa juoksuun käytin 20 tuntia ja 17 minuuttia. Elokuussa juoksin tähän mennessä vuoden toiseksi suurimmat juoksukilometrit. Kokonaisuudessaa liikuntakilometrejä kertyi elokuuhun 242 ja aikaa liikkumiseen 32 tuntia ja 25 minuuttia. Elokuun viimeinenkin viikko oli ihanan lämmin ja upeat juoksukelit suorastaan vaativat juoksemaan. 

Maanantaina kävin juoksemassa mukavan pienen lenkin (1:12:40, 10.83, avg 136 bpm). Ajattelin sen olevan viimeinen hyvinkin lyhennetty pitkis, mutta viikon edetessä huomasin, että kyllähän niitä lenkkejä tähänkin viikkoon vielä tuli useampia.

Tiistaina tein kotijumpan, joka oli pääasiassa keskivartalotreeniä (31:06, avg 103 bpm) ja keskiviikkona kävin hyvin pitkästä aikaa sauvakävelyllä (1:38:11, 9.57 km, avg 111 bpm) nauttimassa upeasta elokuun illasta ja auringonlaskusta. 

Torstaina oli lepopäivä ja perjantaina oli suunnitelmissa salipäivä, mutta niin vain upea ilma veti taas poluille nautiskelemaan syksyisestä metsästä (1:24:21, 11.1 km, avg 138 bpm).

Lauantai meni autoillessa Kajaanista Ouluun ja takaisin. Esikoisen balettiharrastus vaati meidät kärkitossujen ostoreissulle. 

Sunnuntaille ei ollut suunnitelmissa lenkkiä, mutta en voinut vastustaa upeaa auringon paistetta, vaan kävin taas polkuilemassa lähimaastossa (1:33:21, 12.02 km, avg 143 bpm). 

Juoksua tälle viikolle on tullut 34 kilometriä, kokonaiskilometrit viikolle ovat 43.5, kun otetaan mukaan sauvakävelykin. Aikaa liikkumiseen olen käyttänyt kuusi tuntia ja 19 minuuttia, olen alkanut jo kevennellä kohti ensi viikon lauantain 57 kilometrin polkujuoksukisaa, Vuokatti Trail Challengea.

Ensi viikolla pyrin pitämään lenkit lyhyinä ja kevyinä, nyt enää pidetään virettä yllä ja kasvatetaan juoksuintoa lauantain kisaan. 

- Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua tai ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin' -sivustoilla. Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä: 

FacebookInstagramTwitter ja YouTube

Ladataan...

Viikko Vuokatti Trail Challengeen! 

Aivan kummallista, että kisaan on enää viikko aikaa! Apua! Ensi viikko menee tiukasti töissä ja vielä perjantaina on koulutuskeikka Oulussa, josta palaan Kainuuseen vasta iltasella. Oikeastaan siis nyt viikonloppuna on ainoa hetki, jolloin voin rauhassa miettiä tulevan kisan varusteita ja taktiikkaa.

Kisaohjeet on päivitetty sivuille (ohjeisiin pääset tästä) ja sieltä löytyy myös pakollisten varusteiden lista. Pakollisia varusteita on huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi NUTS Pallas - Hetta -polku-ultrassa. Vuokatti Trail Challengella on huoltaja huomattavasti enemmän eikä reitti kulje avotunturissa. Varustelistan ulkopuolelta otan kuitenkin reppuun ainakin vedenpitävän takin, kaiken varalta. Jos matka katkeaa vaikkapa loukkaantumisen takia, lisävaatetus tulee varmasti tarpeen, vaikka huoltoon ei olisikaan kovin pitkä matka.

57 kilometrin matkalla on ruhtinaalliset kuusi huoltopistettä, 15 kilometrin, 28 kilometrin, 35 kilometrin, 45 kilometrin, 51.5 kilometrin ja 54.5 kilometrin kohdalla. Vähintäänkin joka toisella huoltopistesteellä on tarjolla jotakin syötävää, jokaisella huoltopisteellä on vettä ja urheilujuomaa. Huoltopisteitä on niin paljon, että en aio ottaa rakkoa reppuuni mukaan ollenkaan, vaan täyttelen kahta puolen litran lötköä huoltopisteillä. Geelejäkään ei tarvitse kantaa repullista, vaan ajattelin ottaa mukaani vain noin kuusi geeliä vastaavaa ”pakkausta”. Suolatabletit otan mukaan myös varuilta, vaikka suoloja ei syksyisessä säässä niin paljon yleensä menetäkään kuin helteillä. Tosin syksykin on ollut niin lämmin, että viikon päästä voi olla edelleen lähes hellekelit.

Muista varusteista olen päättänyt vasta kengät, eli tärkeimmät. Tälle matkalle lähden Inovin Roclite 280 -polkujuoksukengillä. Näihin kenkiin minulla on myös sopivat gaiterit. Sen verran syyssadetta on Kainuussa saatu, että reitillä on varmasti myös märkää ja upottavaa maastoa, joten uskon gaitereiden olevan tarpeen. Varustelistassa suositeltiin jopa nastakenkiä lopun kivikkoon, mutta näissä Rocliteissä on kyllä niin pitävä pohja, että niillä uskon pärjääväni vallan mainiosti.

Kisataktiikkaa en ole juurikaan hionut koskaan aikaisemmin, mutta nyt ajattelin edes vähän hillitä menoa alkumatkasta... Luulen tietäväni, että ensimmäistet 35 kilometriä (!) ovat kohtuullisen juostavaa maastoa... Yritän juosta tämän monen kymmenen kilometrin alun mahdollisimman rennosti, hyvällä vauhdilla - kuitenkin niin, että sykkeet pysyisivät mukavasti aerobisella tasolla. Siitä eteenpäin maasto muuttuu teknisemmäksi, vaikka on edelleen vielä polkujuoksijalle aivan mukavaa maastoa. Tämä väli vaatii kuitenkin jo enemmän pinnistelyä. Viimeiset 12-14 kilometriä ovat sitten aikamoista könyämistä ylös ja alas, sitä varten pitäisi olla vielä voimia reservissä...

Pientä kauhun sekaista jännitystä tässä poden, vaikka hyvin luottavaisena olen kuitenkin matkaan lähdössä :). Onpa hienoa päästä upeisiin Kainuun maisemiin nauttimaan syksyisestä polkujuoksusta! Aivan valtavan isot tsempit meille kaikille matkaan lähteville! 

- Maijaliisa

P.S. 115 kilometrin kisa alkaa jo perjantaina klo 24 Vuokatin urheiluopistolta. Minä starttan 57 kilometrin kisaan lauantaina (8.9.) klo 09. Kisaa pääsee seuraamaan myös kotisohvalla GPS-seurannan kautta sivulta: www.gpsseuranta.net

* osallistuminen saatu blogiyhteistyön kautta 

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua tai ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin' -sivustoilla. Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä: 

FacebookInstagramTwitter ja YouTube

Ladataan...

Treenit kohti Vuokatti Trail Challengen 57 kilometrin polku-ultraa ovat viimeistelyä vaille valmiit. Perheessä jyllää syysflunssa, toivottavasti vältän sen ja selviän vajaan kahden viikon päästä lähtöviivalle. Täytyy ottaa kovat aseet kehiin - C-vitamiiniöverit, sinkki, hunaja ja inkivääri - jokapäiväiseen käyttöön. Tai jos se flunssa on tuloillaan, niin nyt ehtisi vielä sairastaa ja toipuakin. Ikävä kyllä näitä tauteja ja aikatauluja ei voi itse valita, joten kattellaanpa miten tässä käy :).

Viime viikolla taudeista ei ollut tietoakaan ja ilmakin oli vielä ihanan kesäinen. Maanantaina palauttelin ruohonleikkauksella edellisen viikon tiiviistä juoksurypistyksestä (1:51:40, avg 109 bpm).

Tiistain juoksu oli niin sanottu maraton special, jossa juostaan suurin osa lenkistä peruskestävyysalueella (50 min, avg 145 bpm), alle aerobisen kynnyksen, seuraava sykli mennään vauhtikestävyysalueella (20 min, avg 160 bpm) ja viimeinen sykli maksimialueella (10 min, avg 167 bpm). Kokonaisuudessaan lenkin pituudeksi tuli 14.1 km keskisykkeellä 152 bpm. Himpun verran hirveä treeni, mutta tarpeellinen vauhdin kasvattamiseksi maratonilla ja ultrillakin. Loppuverryttelyn tein erillisenä harjoituksena, syke ei silti ehtinyt kauheasti laskea (5:23, 0.81km, avg 148 bpm) :).

Keskiviikko oli lepoa ja torstaina juoksin hieman kevyemmän lenkin, jossa kuitenkin oli mukana vauhdikkaampiakin jaksoja (45:09, 7.58 km, avg 143 bpm).

Perjantaina oli salipäivä, juoksin alkulämmittelyksi juoksumatolla (12:07, 2.02 km, avg 131 bpm) ja salitreeni oli tälläkin viikolla pääasiassa keski- ja ylävartalotreeniä (59:15, avg 119 bpm). Tein tyhmyyksissäni kuitenkin myös uudella pohjekoneella muutaman sarjan ja seuraavan päivän juoksu oli aikamoista tököttelyä... 

Lauantaina juoksin tunnin palauttelevan lenkin (1:00:09, 8.51 km, avg 130 bpm), jonka aikana jalat todellakin tuntuivat lyijypainoilta. Vasemman jalan nilkka/akillesjänne on vaivannut minua jo pidemmän aikaa ja sekin ärtyi edellisen päivän pohjetreenistä. Akillesjännevaiva on hieman outo - lenkin alussa nilkka tuntuu jäykältä, mutta vertyy lenkin aikana ja jalalla voi hyvin juosta pidempiäkin lenkkejä. Lenkin jälkeen nilkkaan tulee kuitenkin usein lepokipua. Polkulenkeillä nilkka ei juurikaan vaivaa. Olen juossut lenkkejä eri kengillä ja siitä tuntuu olevan jonkin verran apua.

Sunnuntain polkulenkillä jalat tuntuivat taas omilta ja akillesjännekään ei juuri vaivannut. Tein tavalliseen polkulenkkiin ylämäki-intervalleja, joten sykkeet nousivat selvästi, yllätyksekseni vauhtikin oli polkulenkille oikein mukava (50:05, 8.22 km, avg 148 bpm). Illalla tein vielä keskivartalotreenin (25:18 avg 116 bpm). Täytyy ottaa itseä niskasta kiinni ja lisätä jokaviikkoiseen ohjelmaan myös kotona tehtävät lihaskuntotreenit syksyn peruskuntokaudelle.

Kokonaisuudessaan viikon kertyi kilometrejä 43.5, joista juoksua 41.3 kilometriä. Treenitunteja tähän viikkoon tuli seitsemän tuntia ja 29 minuuttia. Erityisen iloinen olen sykealueiden pyramidimuodosta, treeni on kerrankin ollut oikeaoppisesti pääosin peruskuntoa kehittävää, mutta myös vauhtikestävyys on hyvässä suhteessa kokonaisuuteen. 

Tästä on hyvä lähteä keventelemään kohti syyskuun Vuokatti Trail Challengea. Viikot töissä hurahtavat vauhdilla, joten kisa on jo aivan nurkan takana, jaiks :D

- Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua tai ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin' -sivustoilla. Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä: 

FacebookInstagramTwitter ja YouTube

Ladataan...

Löysin jo kaun aikaa sitten blogimaailmassa kierrelleen - mitä nimeni kertoo minusta -haasteen, jonka alkuunpanija on Every Steps Running a Circle -blogin Hanna. Ideana on keksiä oman nimensä jokaisesta kirjaimesta itseään kuvaava positiivinen adjektiivi. Mielestäni aivan loistava idea nuorelta naiselta <3. Itseään ei tule kovin usein kehuttua ja nyt sen saa tehdä oikein luvan kanssa. Nimeni on varsin pitkä, joten saan kehua itseäni oikein urakalla :) Ajattelin ottaa tähänkin postaukseen osin juoksukulman, joten katsotaanpa mitä kirjaimista selviää...

Myönteinen - Ajattelen asioista positiivisesti ja pyrin näkemään kaikissa asioissa jotakin positiivista. Tämä näkyi jopa ensimmäisellä maratonilla kilometrejä laskiessa kolmenkympin kohdalla... jolloin maaliin oli mielestäni reilu kymppi, 31 kilometrin kohdalla noin kymppi ja 32 kilometrin kohdalla enää kymppi... vai oliko tämä vain huonoa laskupäätä... ;)

Aito - Olen se mikä olen. En halua esittää olevani parempi tai enemmän, vaan näillä mennään :) 

Innokas - Innostun usein ja monesta asiasta. Juoksusta innostuttuani olen ollut innostunut jo pitkään. Tämä pätee siis erityisesti juoksuharrastukseeni, mutta myös kaikkeen muuhun tekemiseen, josta nautin. Usein sanon, että olen juoksijana enemmän innokas kuin älykäs ;)

Joustava - Pystyn mukautumaan tarpeen vaatiessa ympäristöön ja sosiaalisiin tilanteisiin. Luen myös tarkasti tunnetiloja ja sanatonta viestintää ja luovin tilanteissa näiden avulla. Olen myös usein vähän sinnepäin -tyttö, uskallan toisinaan mennä sieltä mistä aita on matalin ja se on varsinaista joustamista lapsiperheen arjessa, hyvällä tavalla.

Aktiivinen - Olen härrävärkki, liikun koko ajan, jopa ruokapöydässä istuessa liikutan jotakin ruumiinosaa, yleensä heiluttelen tai tärisytän jalkaa. Toisaalta osaan minä ottaa iisisti ja nauttia loikoilustakin.

Lahjakas - Jokainen ihminen on lahjakas jossakin. Itse sain ihanaa palautetta ensimmäisen sileän maratonin jälkeen. Olin juuri tullut maaliin, jonne sarjan voittaja oli saapunut hetkeä aiemmin. Kun kerroin voittajalle, että juoksin ensimmäisen maratonini, hän totesi, että kyllä sinulla selvästi on lahjoja juoksemiseen. 

Iloinen - Nautin elämästä ja olen perusluonteeltani iloinen mutta onnellinen :) 

Itsenäinen - Olen kasvanut aikuiseksi, itsenäiseksi naiseksi, olen tullut toimeen itsekseni ennen kuin olen mennyt naimisiin ja saanut perheen. Tuo aika on kasvattanut minua pystyn itsenäisiin ratkaisuihin. Pidän sitä ehdottomasti positiivisena omainaisuutenani. 

Sisukas - Jos jotakin päätän tehdä, en halua jättää asiaa puolitiehen. Tämä näkyy myös juoksuissani. En ole ainakaan vielä jättänyt kisaa kesken, vaikka se ehkä olisikin ollut järkevää... 

Arvokas -Jokainen meistä on arvokas ja ainutlaatuinen sellaisena kuin on. Minulle on erityisen tärkeää, että ihmistä arvostetaan siksi, että hän on, ei siitä syystä mihin hän pystyy tai mitä hän osaa. Siksi mikään saavutus ei määritä minua ihmisenä jotenkin tosia paremmaksi tai huonommaksi. 

Siitä se tuli - Maijaliisa 

On minussa vielä paljon muutakin, mutta aika monta puolta itsestäni sain tässä avattua. Haluaisitko sinäkin kertoa itsestäsi? Jos et halua kirjoittaa blogihaastetta, niin voit kirjoittaa vaikkapa kommenttikenttään vähintään yhden sinua kuvaavan positiivisen adjektiivin :)

Miten loistavan tärkeää onkaan taputtaa itseään joka aamu selkään ja todeta itselleen, että olet kyllä hieno ja hyvä tyyppi - sen voimalla jaksaa taas päivän haasteet huomattavasti kevyemmin - laitetaan hyvä kiertämään ja itsensä arvostaminen kasvamaan! 

- Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua tai ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin' -sivustoilla. Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä: 

FacebookInstagramTwitter ja YouTube

Ladataan...

Vuokatti Trail Challenge -polkukisaan on enää kolme viikkoa ja treenit ovat parhaimmillaan (*osallistuminen kisaan saatu blogiyhteistyön kautta). Keho alkaa tuntua palautuneelta, myös tämän viikon treenit ovat puhuneet samaa kieltä. Ohjelmassa oli taas rypäsharjoittelun tyyppinen, useamman päivän juoksuputki ja loppujen lopuksi juoksin tällä viikolla kuutena päivänä, viitenä peräkkäin. Viime viikolla haikailemani juoksukilometrit täyttyivät tällä viikolla oikein ruhtinaallisesti, kun viikkoon keräsin 66.1 kilometriä juoksua ja aikaa kaikkeen treenaamiseen käytin 9 tuntia ja 37 minuuttia.

Maanantaina oli salipäivä, juoksin ensin juoksumatolla pitkähkön alkulämmittelyn (25:03, 4.36 km, avg 145 bpm). Salitreeni koostui taas pääasiassa keskivartalon syvien lihasten vahvistamisesta ja yläkroppatreenistä (45:52, avg 108 bpm).

Tiistaina oli lepoa varsinaisesta treenistä, mutta ruoho kasvaa edelleen ja telaleikkurilla ruohon leikkaaminen käy aivan loistavasti pk1-treenistä, minulle ainakin (44:49, avg 104 bpm). Onneksi talvella ruohon leikkauksen tulee korvaamaan pihan kolaus. Olen ominut nämä ”kaikkien rakastamat” ;) kotityöt itselleni, koska muuten tuskin koskaan tekisin matalasykkeistä peruskestävyystreeniä.

Keskiviikkona kävin pienen lämmittelylenkin ennen varsinaista rypästreeniä (58:32, 9.01 km, avg 140 bpm). Torstaina, perjantaina ja lauantaina oli vuorossa rypästreenin tyyppinen kolmen päivän putki. Kaikkien lenkkien pituus oli määritelty aikana (ensimmäinen puolitoista tuntia, toinen kaksi tuntia ja kolmas taas puolitoistatuntia). Torstain lenkin kävin ystävän seurassa, joka jännitti, kuinka pysyisi minun mukana lenkillä. Olen yrittänyt kertoa kaikille, että kestävyysurheilun harrastaja ei voi useinkaan vetää kovin kiivastahtisia lenkkejä, jos haluaa kasvattaa kestävyyskuntoaan ja lenkin aikana ystäväkin huomasi, että vauhti polkulenkillä on varsin maltillinen (1:40:46, 13.51 km, avg 140 bpm). Sykkeet tällä lenkillä olivat vauhtiin nähden huomattavasti korkeammat kuin tavallisesti, enhän minä nimittäin malttanut olla hiljaa lenkillä montaa minuuttia.

Minulla ei ole myöskään mitään intoa esitellä ystävilleni ”ylivertaista” juoksukuntoani hirmuisilla vauhtilenkeillä, vaan toivon yhteisten lenkkien kannustavan ja innostavan ystäviäni juoksuun ja juoksusta nauttimiseen. Usein juoksua aloittelevat tai sitä harvakseltaan harrastavat, kuvittelevat, että juoksun täytyy olla yhtä tuskaa ja henki hieverissä pinnistämistä alusta loppuun, jotta siitä olisi jotakin hyötyä. Myönnän kyllä itsekin ajatelleeni näin aika pitkään :). Toivoisin siitäkin syystä voivani olla esimerkki juoksua aloittaville ystävilleni siitä, miten mukavaa, rentoa ja helppoa juokseminen voi olla.

Perjantain lenkin tein pääosin maantiejuoksuna, jolloin sain pidettyä parempaa vauhtia yllä ja kerättyä muutaman kilometrin enemmän (2:00:10, 19.4 km, avg 149 bpm). Syke nousi korkeammalle huomattavasti korkeamman keskivauhdin ansiosta. Lenkin jälkeen perhe oli odottamassa minua mukaan uintireissulle. Edelleen päivät ovat olleet upean lämpimiä ja vesikin Oulujärvessä oli vielä lämpimähkö... minä jäin kuitenkin uittelemaan jalkoja rantaveteen toisten nauttiessa uimisesta ja sukeltamisesta.

Lauantaina oli rypästreenin viimeinen osa, jonka juoksin aamulla, jotta edellisestä juoksusta olisi mahdollisimman vähän aikaa. Rypästreenin tarkoituksena on totuttaa elimistöä kohtuullisen rasituksen muodossa pidempijaksoiseen juoksuun ja pidemmän juoksun iskutukseen. Lauantain lenkki oli myös pääasiallisesti polkulenkki, joka kulki lähinnä metsäautoteitä pitkin (1:30:25, 13.01, avg 139 bpm). Tiesin, että Kainuun Prikaatilla on polkulenkkini läheisyydessä valatilaisuus, mutta olihan se silti yllätys, että porukka marssitettiin prikaatilta valatilaisuuteen minun lenkkireittiäni pitkin :D. Loppumatkasta puikkelehdin siis muutaman sadan nuoren miehen ja naisen ohi päästäkseni kunnialla alta pois.

Sunnuntaille ei ollut varsinaisesti suunniteltuna lenkkiä, mutta niinpä vain vielä tänäkin päivänä veri veti juoksuun. ”Sillä se lähtee millä on tullutkin” -sanonta tuntuu toisinaan sopivan loistavasti juoksuun. Sunnuntain rento ja lyhyt juoksu (46:56, 6.75 km, avg 138 bpm) tuntui suorastaan sulattavan rypästreenin aiheuttamat kolotukset.

Aivan loistava juoksuviikko takana! Kuinka sinun juoksusi on tällä viikolla sujunut? Osallituitko viikonloppuna olleisiin kisoihin, Paavo Nurmi maratonille, Himos Trailille tai vaikkapa Rokua Trailille? Olisi kiva kuulla, miten juoksusi kulki :)

- Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua tai ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin' -sivustoilla. Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä: 

FacebookInstagramTwitter ja YouTube

Pages