10 kilometrin testijuoksu

Juoksuopiston polkujuoksuvalmennuksessa* oli tällä viikolla ohjelmassa kymmenen kilometrin testijuoksu. Jo ajatuksen tasolla tuo kymmenen kilometrin testijuoksu sai lähinnä aikaan ahdistusta ja oksennuksen makua suuhun… Ei siis kovin mieltä ylentäviä tuntemuksia. 10 kilometrin veto vauhtikestävyys- ja maksimialueella on ehkä kauheinta, mitä juoksun osalta tiedän. Täydellistä raastoa alusta loppuun ja aivan liian pitkään.

Suunnittelin juoksevani testijuoksun ulkona, mahdollisimman tasaisella reitillä, reitillä jolla voisin juosta testijuoksun uudestaan. Torstaina oli kuitenkin sääennusteesta poiketen yllättävän kylmä ilma, illalla töiden jälkeen, kun olisi ollut aika lähteä lenkille, pakkasta oli jo lähempänä kahtakymmentä astetta. Testijuoksu pakkasessa juostuna, talvijuoksuvarusteissa, keuhkot äärimmilleen rasittuneena kylmästä ilmasta, olisi ollut lähinnä hölmöä. Juoksen todella mielelläni pakkasellakin, mutta tällaista vauhtikestävyysjuoksua en silti halunnut lähteä juoksemaan tuollaisessa pakkasessa, joten päädyin juoksemaan testijuoksun juoksumatolla.

Juoksumatolla juokseminen ei ole minulle erityisen mieluista mutta nyt ei ollut oikein muita vaihtoehtoja. Varttitunnin lämmittelyn jälkeen alotin testijuoksun ja asetin juoksumattoon vauhdin 11.5 km/h (5:13 min/km). Vauhti ei aluksi tuntunut juurikaan rankalta, vaikka oli jo sellaista vauhtia, että juoksu tuntui selvästi ripeältä. Korvissa soi valitsemani juoksubiisit ja yritin pitää itseni mahdollisimman rentona ja rauhallisena ettei epätoivo iskisi kesken matkan :). Juoksu tällä vauhdilla tuntui yllättävän helpolta ja sykkeetkin sain pidettyä alle anaerobisen kynnyksen.

Kun juoksua oli jäljellä kolmisen kilometriä, aloin nostaa vauhtia vähitellen niin, että juoksin jonkin aikaa 12.5 km/h:ssa sitten 13.5 km/h:ssa ja lopulta viimeiset sadat metrit 15 km/h. Sykemittarin kello pysähtyi aikaan 47:18, kun olin kellon mukaan juossut kymmenen kilometriä! Tiedä sitten mitä mittaria uskoa, vai uskoako mitään – juoksumaton vauhtien perusteella noin 50 minuutin aika vaikuttaa todennäköisemmältä. Toisaalta en voi tietää juoksumaton vauhtienkaan paikkansapitävyyttä. Tiesin jo etukäteen, että koska juoksumatolla matkan mittaaminen on epätarkempaa kuin ulkona juostessa, en saa tarkkaa aikaa juoksulleni. Jos juoksen seuraavankin testijuoksun samalla juoksumatolla, saan siitä kuitenkin vertailukelpoisen tuloksen.

Anaerobinen kynnykseni on 167 bpm (mattotestin perusteella), joten keskisyke 164 bpm kymmenen kilometrin juoksussa on jo aika korkea. Jos kyseessä olisi ollut kisa, keskisykkeeni olisi ollut varmasti vielä korkeampi, juoksinhan kesällä maratonin keskisykkeellä 167 bpm…

Notkahdus testijuoksun lopussa sykkeissä ja vauhdissa johtuu siitä, että jouduin keskeyttämään juoksun muutamaksi sekunniksi, koska matto päätti lopettaa harjoituksen kesken ja jouduin käynnistämään maton ja hakemaan vauhdin uudelleen.

Testijuoksu ei yllättäen ollutkaan niin paha rasti, kuin etukäteen pelkäsin. Osaksi varmasti siksi, että matolla pystyin kontrolloimaan vauhtia paremmin. Jos olisin lähtenyt juoksemaan testijuoksua ulkona tai vaikkapa hallissa, olisin hyvin todennäköisesti lähtenyt liian lujaa liikkeelle ja loppumatkasta olisin joutunut hidastamaan vauhtia hapotuksen ja voimien loppumisen vuoksi. Hyvä mattojuoksukokemus siis 😀

Oletko sinä juossut testijuoksuja? Miltä kunnon kehittymisen testaaminen tällaisella testijuoksulla kuulostaa sinusta? 

Hei, minä selvisin! 

– Maijaliisa

*Juoksuvalmennus saatu blogin kautta.

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin’ -sivustoilla. 

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä – Facebook, Instagram, Twitter, YouTube