Flunssa iskee ja maraton lähestyy viikolla 36


Olen jo useamman viikon juossut flunssaa karkuun, kertonut jonkinlaisista flunssan oireista, kurkun karheudesta aamuisin. Tällä viikolla flunssa sai minut vihdoin otteeseensa ja saman tien aloin pohtia, voinko edes haaveilla enää osallistuvani reilun viikon päästä juostavaan Finlandia Maratoniin Jyväskylässä.

Maanantaina ohjelmassa oli palauttava lenkki  (46:22, 6.67 km, avg 128 bpm),  tiistaina aika meni laulutreeneissä ja liikunnan osalta levossa, koska kroppa tuntui uupuneelta ja muutenkin olin aika väsynyt. Keskiviikkona juoksin ensin peruskestävyyslenkin (38:22, 5.77 km, avg 134 bpm). Palauttavan lenkin keskisyke on suhteessa peruskestävyyslenkin sykkeeseen liian korkea, mutta juuri tuota matalammilla sykkeillä en pysty enää juosta. Toisaalta se kertoo siitä, että palauttavat lenkit voisi olla syytä tehdä juoksukävelymenetelmällä, jotta saisin keskisykkeen laskemaan. Jatkoin keskiviikon lenkkiä kävellen kuopuksen vanhempainiltaan (23:18, 2.33 km, avg 114 bpm) ja illan jälkeen vedin vielä neljän kilometrin tempojuoksun alkuverkkalla kotiinpäin (25:35, 5.0 km, avg 155 bpm). Keskiviikon juoksuissa syke tuntui nousevan helposti ja keho tuntui voipuneelta, flunssa teki selvästi tuloaan.

Torstaina työpäivän aikana flunssa sitten sai täyden voimansa ja kun saavuin kotiin, olin jo aivan todella flunssainen. Kävin kuitenkin kaupassa kävellen ja vähän haukkaamassa happea. Perjantai meni pitkälti sohvalla etätöissä ja hunajavettä litkien kaikenmoisten vitamiinien ja droppien lomassa. Illalla vointi oli välillä parempi, välillä kuumeisempi. Lauantai-aamuna vointi oli jo selkeästi parempi, mutta flunssainen. Mies oli edellisenä päivänä leikannut pensasaidat ja nyt lauantaina minun päivä meni pääosin ulkoillessa oksasilppurin vieressä seisten. Ilma oli kesäisen lämmin ja aurinkoinen, joten mikäpäs siinä ulkohommissa ollessa. Illan päälle vielä leikkasin ruohon ja loput lehdet, jotka olivat aidan leikkauksesta nurmikolle jääneet. Vaikka päivä ei fyysisesti ollut mitenkään rankka, olin urakan jälkeen aivan uupunut.

Sunnuntaina heräsin jo selvästi hyvävoimtisempana, ja tuntui kuin ihmeen kautta olisin selvinnyt tästä flunssasta varsin vähällä. Kävin päivällä tunteroisen kävelyllä (1:01:35, 5.66 km, avg 102 bpm ) ja vointi tuntui oikein hyvältä. Tämän viikon treenit ovat jääneet siis vähäiseksi, kokonaisuudessaan viikon liikunnat ovat viitisen tuntia, joista pääosa on ollut rauhallista kävelyä. Kilometrejä viikkoon kertyi 30.5, joista juoksua oli 17.5 kilometriä.

Nyt sunnuntai-iltaa kohden nenä vuotaa himpun enemmän, mutta muuten vointi tuntuu oikein hyvältä. Jospa selviäisin taudista näin helpolla 🙏 . Tässä vaiheessa en voi juurikaan tehdä mitään treenien osalta maratonin eteen, voin vain pilata valmistautumisen, jos alan nyt liikaa rehkimään ja juoksentelemaan. Käyn ehkä testailemassa juoksutuntumaa kevyesti tiistaina ja lähden sitten lauantaina katsomaan, miltä juoksu tuntuu maratonilla. Aika jännittävä lähtöasetelma maratonille, mutta sillä mennään, mikä on tilanne.

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja Instagram-tiliä sekä ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.

hyvinvointi liikunta terveys oma-elama
Kommentit (2)
  1. Nappasin myös flunssan perjantaina ja yritän kovaa vauhtia parantua kympin juoksulle tämän viikon lauantaina. Paranemisia!

    1. Kiitos ❤️ Minun tauti olikin pikatauti ja olen jo juoksukunnossa. Toivottavasti myös sinä pääset kisailemaan, tsemppiä kisaan 👌🏻

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *