Kohti ultrailua viikolla 44

Joensuu Night Runiin on nyt sunnuntaina vajaa kaksi viikkoa aikaa. Lauantaina 16.11. kello 20 starttaa 12 tunnin yöjuoksu Joensuu Areenalla. Alustana on himpun reilu 325 metrin mondorata – raakaa touhua, kova alusta, mutta onneksi kuitenkin sisätiloissa 😬. En ole koskaan juossut rataultraa ja ultrajuoksuni ovat hieman kyseenalaisia… Olen juossut useita reilusti yli maratonin pituisia polkujuoksuja, mutta usein ultrapiireissä ultrajuoksuksi kutsutaan vasta yli 50 mailin (80 km) juoksuja – sellaisia minulla ei ole vielä yhtään juostuna. Jos kaikki menee hyvin, tämän kisan jälkeen toivoisin olevani kaikilla mittareilla mitattuna oikea ultrajuoksija 😜.

Maanantai oli lepopäivä, siis palautumista edellisen viikon  treeneistä. Maanantai lepopäivänä on ollut todella hyvä valinta, voin rauhassa myös keskittyä alkaneeseen kouluviikkoon yhdessä lasten kanssa.

Tiistaina (1:15:01, 9.93 km, avg 139 bpm), keskiviikkona (1:05:56, 9.14 km, avg 140 bpm) ja torstaina (1:05:26, 8.44 km, avg 131 bpm) vedin varsinaista peruslenkkiä. Näistä lenkkien sykkeistä tällä viikolla huomaa oikein erityisen selvästi, että juoksu sakkautuu pk2-alueelle… Siitä on päästävä eroon, enemmän pk1-alueen treeniä, vaikka kävellen, ja kunnon vk-treenit vauhdin kasvatukseen. Ensi kausi sitten näillä haltuun Joensuun palautumisen jälkeen 👍🏻. Näin kirjoitettuna oikein lupaavaa, toteutus taitaa myös sakara pahasti… Kuka tulis tekemään mulle ohjelman? Olen tosi hyvä noudattamaan ohjelmaa, kunhan siinä on tarpeeksi treenejä!

Perjantaina juoksin pitkiksen ultrajuoksutreeninö (3:01:07, 24.06 km, avg 142 bpm). Alun lämmittelyn jälkeen tein juoksu/kävely syklejä 17 kertaa, joissa juoksu oli 8 minuuttia ja kävely 2 minuuttia. Todennäköisesti menen tällä  aikataulutuksella myös Joensuussa. Juoksin juoksun läheisessä puistossa, jossa osa reiteistä oli lähinnä pientä lumista polkua, joten siinä suhteessa juoksu oli aika extiimiä verrattuna sisäratakuoksuun…

Lauantaina kävimme perheen ja ystävien kanssa Akkovaaran poluilla (noin tunnin kävely matalalla sykkeellä) ja uudella näköalatornilla. Kunnon retkellä paistettiin myös makkaraa ja siemailtiin lämmintä kaakaota. Lapsilla oli pulkat mukana ja nuoremmat laskivat talven ensimmäiset  mäet Akkaovaaralta vähän joka suuntaan. Ilma oli aika raaka, tuuli oli kylmä ja lunta tuli tupaan, joten retkestä tuli hieman suunniteltua lyhyempi, kun kaikki alkoivat olla valmiita lähtemään autoon lämmittelemään.

Sunnuntaina  piha oli täynnä lunta – aamulla mies kolaili sen verran, että pääsimme autolla pihalta tielle. Iltapäivällä minä sitten jatkoin kolailua reilu puoli tuntia  ja kun olin saanut hyvät lämmöt alle, lähdin lenkille, metsästämään pitkin kaupunkia  joulukalentereja lapsille (1:40:05, 14.74 km, avg 146). Toki kalenterit olisi löytyneet hieman lyhyemmälläkin lenkillä, mutta pitihän tuosta nyt ottaa ilo irti oikein pidemmän kaavan mukaan.

Viikkoon sain kerättyä 66.3 kilometriä juoksua, liikuntaa kokonaisuudessaan 9 tuntia ja 50 minuuttia. Kilometrejä hyvin, mutta suhteessa siihen, että ultralla toivoisin ylittäväni 50 mailisen, liian vähän. Kysymyksiä jää aika paljon avoimiksi ennen kisaa. Saapi nähhä kuinka muikkelin käy… Voin vain sanoa, Wish me luck 🤔.

Lumisin terveisin Kainuusta,

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä – Facebook // Instagram // Twitter // 

Kommentit (2)
  1. Ansku Juoksukunnossa
    4.11.2019, 10:27

    Moi Maija, ja tsemppiä Joensuuhun! Sellainen vinkki, että kannattaa olla kahdet lenkkarit, jotta voit tarvittaessa vaihtaa toiset. Mulla on ainakin alkanut kovan alustan vuoksi särkeä jalkapohjia molemmilla JNR-kerroillani ja olen joutunut ottamaan särkylääkettä, myös kenkien vaihto on auttanut. Ja Crocsit tms. väljät kengät varalta mukaan kisan jälkeen 🙂 Muista myös jättää aina vessan ovi selälleen kun lähdet vessasta, niin muut näkevät jo kaukaa että WC on vapaa 🙂 Mun blogin kisakertomuksista löytyy molemmat Joensuun kisat: http://www.juoksukunnossa.fi/kisakertomuksia/ultrat.

    1. Moi Ansku ja kiitos! Tsemppiä sinne tarvitaanki 😅
      Suunnittelin ottavani jopa kolmet kengät mukaan… Uskon, että voin postaustesi pohjalta alkaa myös kirjoitella ostoslistaa tarvittavista energioista ❤️. Tuo kisan jälkeinen kenkävinkki oli taas hyvä muistutus, usein mulla on varvassandaalit kesäultrien jälkeen. Taidan muutenkin lukea nuo sinun postaukset tässä viikon aikana aika tarkkaan. Huippua, että on tuollaisia sinunlaisiasi someystäviä, joiden kokemukseen voi nojautua tällainen aloittelijakin 😍👌🏻😍.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *