NUTS Karhunkierros 83 km – rivakka kisarapsa

Kotona jälleen, olipahan taas reissu! 🙂

Lähdimme matkaan torstaina koko perheellä, asetuimme mökille ja kävimme miehen kanssa expo-alueella aistimassa kisatunnelmaa, bongaamassa muutamia juoksukavereita ja hakemassa minun kisamateriaalin. Mies ei tällä kertaa ollut kisaamassa, vaan kaiken muun touhuilun lisäksi omalla treenileirillä.

Jos nyt sattuisi niin, että et ole kiinnostunut minun vaatetus- ja energiasäädöistä, voit skipata kaksi seuraavaa kappaletta ja siirtyä suoraan polkubaanatunnelmiin. Mutta kukapa nyt ei olisi kiinnostunut minun vaatetus ja energiahärdellistä…

Etukäteen minua huoletti erityisesti illan ja yön kylmyys, miten pukeudun niin, että en palellu, mutta en myöskään toisaalta ole liian kuumasti pukeutunut. Kenkävalintaa olin myös miettinyt pitkään, uusia VJ Ultria en ollut vielä saanut totuteltua tarpeeksi jalkaani, joten kengäksi valikoitui jo hyvin kuluneet Altran Olympus 4 ja niihin testilenkin perusteella hyvin sopiviin 1000mile -sukkiin. Jalkoihin valitsin aivan tavalliset pitkälahkeiset juoksutrikoot. Paidaksi valikoitui pitkähihainen Inovin merinovillapaita, jossa on myös huppu ja paidan päälle ohut juoksutakki. Käteen sormikkaat, selkään juoksuliivi ja siinäpä se – Tämä setti oli kyllä täydellinen tähän säähän! Ja hei, täytyy sanoa, että nuo 1000mile-sukat ovat kyllä ihmeelliset, sain yhden pikkiriikkisen rakon pikkuvarpaani alle, joka sekin johtui lähinnä varpaassa olleesta kovettumasta ja rakko on jo hävinnyt. Ja siitä säästä, matkalla oli lähes kaikkea säätä mitä kuvitella saattaa, matkaan lähdettiin kuivassa säässä, matkalla satoi vähän  ja paljon, vettä ja ehkä räntääkin, yöllä ilma viileni ja erään jokivarren lumisessa kohdassa kylmä oiken hohkasi maasta. Matkalle mahtui myös auringon pilkahdusta ja aamun sumua. Hetkellisessä auringonpaisteessa jopa mietin, että nythän mulle tulee liian kuuma, mutta onneksi aivan hetken päästä jo satoi ja vaatetus oli taas juuri sopiva.

Juoksuliivinä käytin Ultimete Directionin Race 5.0, 8,1 litran liiviä, johon mahtuu yllättävän paljon tavaraa ja kaikki tarpeellinen. Sauvat olivat kiinni niille tarkoitetuillea paikoilla, takana repussa oli kaikkien pakollisten varusteiden (vedenpitävä takki, muki, tukiside, avaruuslakana) lisäksi Savetteja, rakkolaastareita, vessapaperia, varavirtalähde tarvittaessa puhelimen lataamiseen ja puhelimen latausjohto, nappikuulokkeet varalta epätoivokuoppaan ja 500 ml:n lötkö taytettynä Tailwindilla. Etupuolella oli kaksi 500 ml:n lötköä Tailwindia, reppuun kuuluva pilli, pari suolatablettia, Bassettsin viinikumikarkkeja (salainen aseeni :)), Noshtin vauhtikarkkia ja suolaisen tuskaan suolapähkinöitä. Suolapähkinöitä en kaivannut matkalla ollenkaan, suolaisen tarpeen sain tyydytettyä muutamilla sipseillä huoltopisteiltä. Juoksuvyössä oli kännykkä ja juoksulappuvyössä pieni ledlamppu varuilta yön pimeyteen. Pimeyttä ei minun yöhön tullut ollenkaan, joten lampulle ei ollut tarvetta.

Kaiken tämän suunnittelun ja säätämisen jälkeen olikin aika siirtyä itse toteutukseen. Bussikyyti Hietajärvelle lähti kymmenen jälkeen ja matka kesti noin 40 minuuttia. Sain bussissa viereeni hienon herrasmiehen, joka oli lähössä ensimmäiselle ultralleen. Vaihdoimme muutamia viimehetken fiiliksiä ja toivottelimme toisillemme tsempit poluille. Vessakäynnin jälkeen tupsahdin suoraan haastatteluun ja sain toivottaa matkalle tsempit koko lähtöryhmälle. Ehdin vielä kiristää kengännauhat ja sitten olikin jo aika lähteä kohti polkuja. Matkaa lähdin tekemään niin sanotusti omana juoksuna :). Ajattelin, että nyt voisi olla vihdoinkin se aika, että en lähde paukusta täysiä ja ihmettele sitten hetken päästä, että mihin ne voimat hävisi. Usein on käynyt niin, että olen lähtenyt letkaan, jossa mennään aivan liian kovaa vauhtia tasooni nähden ja humppaan sitten vauhtikestävyysalueella ultran alkutaipaleen ja romahdan neljän, viimeistään kuuden tunnin jälkeen. Nyt pidin aivan tosissani huolta siitä, että syke pysyi alkumatkasta peruskestävyysalueella ja hidastin vauhtia, jos syke lähti laukalle. Alkumatkasta sain pitkästi seuraa eräästä Susannasta, jonka kanssa olin taivaltanut Rukalla ennenkin. Saavuimme Oulankaan yhtä matkaa, mutta sen jälkeen hän lähti vauhtiin ja saapuikin maaliin useita tunteja ennen minua. Jos satut Susanna tämän lukemaan, olet aivan huikea juoksija, isot onnittelut sinulle! Muutaman muunkin sometutun tai uppo-oudon polkuilijan kanssa sain matkaa taittaa ja höpötellä mukavia useaan otteeseen.

Alkumatkastakin oli yllättävän paljon nousua ja laskua, vaikka mulle oli vähän puheltu, että alkumatka olisi oikeinkin juostavaa pätkää… Ennen Oulangan huoltoa oli mukavasti hyvä pätkä juoksennella ja kiire huoltoon tulikin, koska olin jo aivan karmeassa vessahädässä. Oulangan huoltoon tulin hieman reilun neljän tunnin taivalluksen jälkeen ja kaarsin suoraan bajamajaan ennen dropbagin noutoa. Huolto itsessään kesti sitten aivan luvattoman pitkään, reilu parikymmentä minuuttia, koska minun dropdagia ei löytänyt mistään! Rescue-täti tuli sitä minun kanssa etsimään, mutta emme löytäneet sitä. Täti kohotteli hartioitaan kyseli olenko varmasti laittanut pussin oikeaan rullakkoon ja olenko itse laittanut oikean tarran pussiin ja lopulta totesi, että ”sinun täytyy nyt selvitä huollon antimilla”… Mulla meinas pää räjähtää!!! Totesin toiselleki tädille, että minun dropdagia ei löydy mistään… En oikein tiedä miten pidin itseni kasassa ne muutamat minuutit, kun kohta tädit tuli etsimään sitä neitiä (en kylläkään ole ollut neiti yli viitentoista vuoteen, mutta eihän se nyt haittaa, vaikka neidiksi kehutaan 🤪), jolla oli pussi hukassa (mullahan se pussi ei varsinaisesti ollut hukassa). Olivat löytäneet pussin jostakin aivan toisesta paikasta, missä sen olisi pitänyt olla. Tuhannet kiitokset siis sitkeästä etsinnästä. En ymmärrä, miten olisin selvinnyt matkasta ilman dropdagia ja siellä olleita energioita, erityisesti Tailwindia, jonka varaan olin koko energiatankkauksen suunnitellut, siinä ei olisi paljon huollon urheilujuoma auttanut… Pussia etsiskellessä oli kisan ainoa hetki, jolloin kylmyys selvästi iski, mutta onneksi kädenlämmittimien asentaminen sormikkaisiin ja juoksuunlähtö sai lämmöt nousemaan. Siinä touhuillessa nakkasin yhdet jauheet maahan, kun luulin tyhjentäväni juomanloppuja pullosta, mutta onneksi jauhepusseja oli ylimääräisiäkin mukana. Lötköt täytin siis huollossa ja otin jauhepusseja sekä lappuvyöhön ja reppuun sen verran, että sain lötköt täytettyä vielä Basecampin huollossa ja Konttaisellakin täytin vielä yhden lötkön Tailwindilla. Kelloon olin asettanut hälytyksen koko matkalle 20 minuutin välein ja sillä muistuksella sain pidettyä huolen siitä, että otin energiaa riittävän tiheästi koko matkan ajan. Tällä kikalla sain energiat pidettyä yllä koko matkan, eikä mitään energiadroppausta tullut missään vaiheessa. Nesteytys toimi kuulkaas siihen tahtiin, että kävin vessassa tyhjentämässä rakkoa kolmeen tai neljään kertaan, mutta eipä sormetkaan turvonneet kuin aivan loppumatkasta hiukkasen.

Basecampin huoltoon matka tunti aivan älyttömän pitkältä ja pitkähän se olikin, kisan pisin huoltoväli, noin 32 kilometriä. Nämä yön tunnit taivalsin myös varmaankin hitaimmin koko reissun aikana, aikaa matkaan nimittäin tuhrautui aivan tolkuttoman paljon, en sitä silloin tajunnut, mutta nyt jälkeenpäin etappiaikoja katsellessa tajusin, että tuo väli kesti ajallisesti lähes viisi ja puoli tuntia! En oikein ymmärrä, miten olen saanut tuhlattua noin törkeän paljon aikaa tuohon matkaan, vaikka olihan siinä niitä jokivarren karmeita juurakko-osuuksia aivan tolkuttomasti. Taisinkin juuri tällä välillä todeta jollekin seuralaiselle, että en oikein  tajua, miksi ylipäänsä ”juoksen” näissä polkukisoissa, kun en osaa tätä juurakkojuoksua  tai ilmeisesti koko hommaa yhtään! Tällä välillä taisi tulla myös niitä nuorisolaisia letkassa ohi, suurin osa oli kylläkin nuoria poikia, mutta oli siinä muutamia neitokaisiakin.

Bacecampista eteenpäin muistelin viiden vuoden takaista 55 kilometrin kisaa, jossa koko loppumatka tästä eteenpäin meni kävellen juoksijan polven takia. Päätin huollosta lähtiessä, että juoksen kaikki juostavat pätkät ja niitä juostavia pätkiähän oli todella paljon. Tällä välillä muistelen olleen tiepätkiä, pitkiä pitkospuita ja sorapäällysteistä polkua. Kaksi mottoa ja hokemaa tällä matkalla oli: power walk ja lantio ylös! Ylämäissä ja niillä juurakko-osuuksilla, joilla en vain osannut tai pystynyt juosta, hoin mielessäni: ”powerwalk,powerwalk, jolla tsemppasin itseni aktiiviseen käsien käyttöön kävellessä ja mahdollisimman eteenpäin vievään askeleeseen, vähän sellaiseen kävelyjuoksu yhdistelmään. Tasaisilla juoksupätkillä, varsinkin loppumatkasta taas hoin: ”lantio ylös, lantio ylös”, jonka avulla sain lässähtäneen juoksuasentoni nostettua ylös ja juoksu onnistui tällä hokemalla koko matkan ajan  juostavilla pätkillä. Lähetyttäessä Konttaisen huoltoa alkoi maastokin muuttua selvästi haastavammaksi. Konttaisen  huollossa tein nopean stopin ja jatkoin matkaa kohti matkan vaativimpia nousuja ja laskuja. Konttaisen huolto toimi aivan parhaiten, vedentäyttäjä oli ystävällisesti apuna myös lötkön täyttämisessä. Konttaisen nousuun otin sauvat vihdoin repusta avuksi ja sain lisää voimaa ylämäkiin. Itse koen, että saan sauvoista tukea ja apua erityisesti näissä jyrkissä ylämäissä, ehkä kyse on kuitenkin enemmänkin siitä, että sauvojen tuella uskalla paremmin ponnistaa väsyneellä jalalla, kun tiedän, että sauvat ovat tukemassa tasapainoa. Sieltä se Valtavaaran huippukin sitten lopulta tuli.

Näinkin hienoja otoksia tältä somettajalta tuli matkan loppupäästä… Oli ilmeisesti vähän kiire jatkaa matkaa, kun kamera ei ehtinyt napata kuvia minun tahtiin.

Valtavaaran huiputuksen jälkeen alkoi tuntua selkeästi siltä, että kyllä tämä homma maaliin viedään ja matka varmasti loppuu jossakin vaiheessa, vaikka muistissa ja tiedossa oli kyllä vielä muutamat laskut ja nousut ja viimeinen kidutus, nousu Rukatunturille. Valtavaaran laskussa oli yllätyksenä juoksuystävä Henriikka minuakin odottamassa. Oli todella huikea saada kannustusta viimeisiin ponnistuksiin ❤️.

Valtavaaralta laskun jälkeen sain seurakseni toisen juoksijan, joka tikutteli kanssani Rukan nousuun ja piti yllä hyvää tunnelmaa. Totesin, että toivoisin pääseväni maaliin alle 15 tunnin ja siihen hän totesi, että helposti menee kun pidetään vauhtia yllä – tuhannet kiitokset sinulle Jukka, me tosiaan tehtiin se!!! Maalissa maalikello näytti minulle aikaa 14:54:30 ja matkaa oli minun kelloon kertynyt 85.25 kilometriä.

Jotenkin sitä aivan hölmösti vertailee itseään nuorempiin ja kovakuntoisempiin oikeisiin urheilijoihin ja luulee, että pitäisi olla jotenkin parempi ja pärjätä paremmin. Tässä kisassa nuo sijoitukset kuitenkin kertoi omaa kieltään. Alkumatkasta olin naisista 70., ikäluokassani 17. Maaliin saavuin naisista 30. ja ikäluokassani 4. Vaikka homman suola ja juju ei ole sijoitukset, on silti myös tärkeää huomata, ettei itseltään voi aivan mahdottomia vaatia. Mielestäni tuollainen suoritus on tällaiselle keski-ikäiselle äiti-ihmiselle vallan kunnioitettava saavutus 😜. Tämä hiukea kisa taitaa muuten olla yksi harvoista polkukisoistani, jonka aikana en tiputtanut sijoitustani lopussa. Nyt ei kukaan tullut viimeisillä kilometreillä heittämällä ohi, paitsi 34 kilometrin kisan kärki 😅.

Tähän on hyvä päättää matkakuvas Hautajärvi – Ruka, kiitos, anteeksi ja onnittelut, jos olit matkassa mukana aivan tänne loppuun asti.

– Maijaliisa

P.S. Kisajärjestäjille taas iso käsi 👌🏻. NUTS-porukka tekee tätä antaumuksella, sydämellä ja kokemuksella! Kiitos tuhannesti erityisesti kaikille matkakavereille ja kaikille polkujuoksijoille, tehän tästä matkasta ja polkuilusta teette ikimuistoista ja ainutlaatuista, tähän porukkaan on hurjan kiva kuulua, tavataan taas Ylläs-Pallaksen humussa 😍.

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja Instagram-tiliä sekä ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.

hyvinvointi liikunta terveys oma-elama
Kommentit (8)
  1. Minkälainen on ”oikea urheilija”? Mun mielestä sä edustat juuri oikeaa urheilijaa, mikäli se tarkoittaa pitkäjänteistä tekemistä, asiaan perehtymistä, vastoinkäymisten selättämistä, virheistä oppimista, hiljalleen kehittymistä ja ennen kaikkea kaikesta tästä suurella sydämellä nauttimista ❤️ Kaikessa löytyy aina joku taitavampi, nauttikaamme siis itse tekemisestä!

    1. Oih, kiitos näistä kauniista sanoistasi, juuri tuollainen oikea urheilja todellakin haluan olla! Ja kuulostaa todella sykähdyttävältä, jos sellaisen kuvan olen kyennyt välittämään itsestäni ❤️
      Nauttikaamme siis itse tekemisestä!

  2. Onnea tasaisesta ja selvästi asenteella ”Rakkaudesta lajiin” juostusta kisasta! Vaikka askel joskus painaa, me tehdään tätä hulluutta vapaasta tahdosta ja siksi että viihdymme omassa lajissamme 😅 Oli kiva lukea teksti, josta tämä näkyy. Mun täytyy kans kokeilla noita sukkia, nimim. ehkä 20 rakkoa jaloissa kun oli väärät sukat jalassa.

    1. Kiitos ❤️ Rakkaudesta lajiin 😍
      Todella suosittelen noita sukkia, olen suorastaan aivan hämmästynyt, miten jalat ovat kuin mitään juoksua ei koskaan olisi ollutkaan 🤩 Minulla on ollut aikaisemmin myös aina useita rakkoja jalkaterissä/varpaissa polkukisojen jälkeen. Nyt olin kyllä myös hoitanut kovettumiani paremmin kuin aikaisemmin ennen kisaa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *