Täällä Kajaanissa on suhtauduttu ilmeisesti poikkeuksellisen tiukasti Suomen mittakaavassa korona-epidemian loiventamiseen. Valtakunnan mediassa otettiin esimerkiksi Kajaanin kaupungin perusopetus, joka on ohjeistanut lapsia tulemaan kouluun vain täysin terveinä, sama pätee myös päiväkoteihin. Terveydenhuollon puolella ilmeiseti kaikki työntekijät ovat alkaneet käyttää maskeja ja hanskoja työpisteissään, jopa sosiaalipuolella. Ihmisten kommenteista päätellen näin radikaaleihin toimiin ei ole menty ainakaan vielä kaikissa kunnissa. Viimeisimmän tiedon mukaan Kajaanissa ei ole vielä yhtään todettua koronatapausta. Ymmärrän silti hyvin reagoinnin, täällä missä hoitajista ja lääkäreistä on valmiiksi jo pulaa ja ikäjakauma kallistuu voimakkaasti ikä-ihmisiin, ei ole varaa sairastuttaa yhtään hoitohenkilökunnan ammattilaista. Tehohoitopaikkojakin on huomattavan rajoitettu määrä, joten nämä varotoimet ovat varmasti järkeviä ja paikallaan tässä vaiheessa, jotta koronatartuntoja ei tulisi yhtäkkisesti massiivisesti.

Toisaalta, maailmassa kuolee joka päivä tuhansia, kymmeniätuhansia ihmisiä nälkään, näistä kuolleista suurin osa on alle viisivuotiaita. Tähän maailman hätään media ei puutu, tämä ei kosketa meitä vauraita länsimaista eikä tämä ’epidemia’ ole ainakaan vielä koskettamassa massiivisesti meitä kehittyneissä maissa asuvia. Tällä kommentillani haluan vain luoda suhteellisuutta koronavirus-uutisointiin ja ehkä jopa herättää keskustelua siitä, miten me hätäilemme ja huolestumme epidemiasta, joka koskettaa meitä täällä turvallisessa Suomessa, jossa me olemme luoneet illuusion siitä, että voimme itse toimillamme vaikuttaa siihen sairastummeko vai emme. Jotenkin jopa mietin, että jos tämä koronaepidemia on murentamasta ihmisen ajatusta kaikkivoipaisuudestaan ja elämän täydellisestä hallinnasta, saattaa siitä koitua jotakin hyvää jopa yhteiskunnassamme.  

Mutta niihin peruuntumisiin: lasten kaikki harrastukset ovat tauolla, uimakoulu, judo, baletti. Kaikki tapahtumat lasten elämässä on peruttu tai siirretty tulevaisuuteen, jopa pojan kaverisynttärit, jotka oli suunniteltu ensi viikolle, päätettiin siirtää myöhempään ajankohtaan. Tällä tavalla haluamme olla itse antamassa esimerkkiä siitä, että vaikka koronavirus ei välttämättä olisi meille vaarallinen, otamme tosissamme huolen siitä, että virus ei pääsisi leviämään hallitsemattomasti. Olin itse vähän huolissani siitä, miten lapset suhtautuvat tähän kaikkeen perumiseen, mutta keskustelemalla ja perustelemalla he ovat ottaneet  asiaan hyvin rauhallisesti ja järkevästi. Vanhimmalle lapselle oli tosin kova paikka, että maaliskuun lopulle suunniteltu tanssikilpailu aluksi peruuntui (kilpailuja kun on vain yksi tai kaksi vuodessa), hieman lohdutusta toi se, että kilpailu siirretään syksylle.

Omaan treenisuunnitelmaan NUTS Karhunkierroksen siirtäminen kesäkuun alkupuolelle toi vain hivenen väljyyttä ja tämä parin viikon sairastelun tuoma stressi helpottui huomattavasti. Olen itse menossa Karhunkierrokselle ”vain” 55 kilometrin matkalle, tosin siitä nyt vain viiden viikon päästä suunnittelen juoksevani NUTS Ylläs Pallaksella 107 kilometrin urakan. Palautumiselle jää siis vähemmän aikaa. Ymmärrän hyvin kuitenkin niiden juoksijoiden huolen ja harmituksen, joilla molemmissa kisoissa on suunnitteilla pidempi matka, viiden viikon palautuminen ja oikeasti huomattavasti lyhyempi aika kuin alkuperäinen seitsemän viikon tauko kilpailujen välillä. On tietysti myös niitä, joille kisan siirtäminen tuo eteen mahdottoman yhtälön, varmastikaan kaikki eivät voi noin vain siirtää vapaaviikonloppua kahdella viikolla, eivätkä tästä syystä pääse osallistumaan ollenkaan kisaan. Olen ollut todella iloinen, miten lähes poikkeuksetta kaikki juoksijat ovat ymmärtäneet nämä peruuntumiset ja siirtämiset, miten kaikilla on ollut pääasiana yleinen hyvinvointi ja terveys ja miten useimmat meistä ovat olleet huolissaan myös kisajärjestäjien haastavasta tilanteesta. Vaikka rahaa ja terveyttä ei voi laittaa samalle viivalle, voivat peruuntumiset ja muutokset olla jopa kuolinisku jollekin toimijalle tässä tilanteessa. Sosiaalisessa mediassa jo aivan oikein mietitään porukalla sitä, miten me yksittäisinä ihmisinä voisimme olla tukemassa yrittäjyyttä Suomessa ja miten voisimme olla huolehtimassa siitä, ettei pienyrittäjä joudu kohtuuttoman taakan alle peruuntumisien ja ”mulle kaikki rahat takaisin nyt ja heti”- ajatusten vallatessa mieltä.

Mutta onko kaikki sitten kuitenkaan peruutettu? Netissä on alkanut kiertää kommenteja, joissa luetellaan, mitä kaikkea ei ole peruutettu – omalla kohdalla voin sanoa, että minun treenejä ei ole peruutettu missään kohdin. Juoksu (ja tällä hetkellä toipilaana, kävely) jatkuu. Kotitreenit niin voimaharjoittelun kuin kaiken muunkin osalta jatkuvat. Käyn hiihtämässä heti kun kunto vain antaa myöten. Salille en välttämättä lähde (en ole käynyt salilla muutenkaan pitkään aikaan), mutta kotona teen harjoituksia toivottavasti senkin edestä.

Lasten kanssa keskustelimme juuri, että vaikka harrastukset on peruttu, liikuntaa voi silti harrastaa –  yksi hyppii keppareilla päivät pitkät ulkona, usein niin pitkään, että posket paleltuvat. Toinen on löytänyt Pokémon Go:n ja ulkoilee kännykkä kädessä lähialueella. Yhdessä olemme päättäneet käydä tavallista enemmän ulkoilemassa, retkeilemässä metsässä, kävelyllä, hiihtämässä ja vaikkapa luistelemassa. Sisällä tekemistä riittää myös; tavallisten elokuvien ja iPad-pelien lisäksi lautapelit kiinnostavat kaikkia lapsiamme, äänikirjat ovat kovassa käytössä ja luemme toisillemme kirjoja. Eilen illalla oli niin ihanaa katsoa, kun isoveli luki pikkusiskolle innoissaan kirjaa. Vietämme siis enemmän aikaa yhdessä ja nautimme toisistamme ❤️

Iloa , toivoa ja luottamusta päivääsi,

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.