Yleensä kirjoitan kisarapsan alkuun koosteen tulevasta, nyt se voisi olla tiivistetysti: ennätys tuli tasaisella vauhdinjaolla ja pokaalikin yllätyksenä. Sitten siihen yksityiskohtaisempaan kisarapsaan –

Saavuin Jyväskylään perjantai-iltana parahiksi seuraamaan Valon kympin voittajan saapumista maaliin. Kävin hakemassa kisanumeron kisakansliasta ja lähdin nauttimaan ystävän tarjoamasta majoituksesta aivan kisakeskuksen vieressä ja tietysti hänen loistavasta seurastaan 😊.

Aamu valkeni aurinkoisena mutta hirmuisen tuulisena. Ikkunasta katsottuna tuuli todellakin näytti lähes myrskytuulelta ja aloin jo miettiä pukeutumistani uusiksi. Suunnittelin lähteväni matkaan lyhyillä trikoilla ja hihattomalla paidalla, onneksi pidin suunnitelmastani kiinni. Matkalla aurinko paistoi toisinaan todella lämpimästi ja vaikka tuuli moottoritien varrella oli varsinkin kahdella ensimmäisellä kierroksella todella kova, ei se kylmettänyt liikaa.

Tulin lähtöalueelle noin puolta tuntia ennen starttia, olin jännittänyt tavalliseen tapaani lähtöä aivan tolkuttomasti, käynyt vessassa monenmonta kertaa (jännitän mahallani) ja panikoinut kaikesta mahdollisesta. Kisa-alueelle saavuin jo kohtuullisen rauhallisena, kävin pienen lämmittelylenkin ja osallistuin alkulämmittelyyn lähinnä tanssahdellen esiintyjän laulun tahtiin. Viralliseen alkulämmittelyynkin keskityin hetken, mutta vähän alkoi tympiä se aerobicaaminen, olisin toivonut, että lämmittelyssä olisi keskitytty enemmän juoksulihasten lämmittelyyn ja vaikka lyhyeen venyttelyyn aerobickuvioiden sijaan.

Lähtöryhmään sijoittuessani viereeni tuli nainen, joka vaikutti tutulta ja kohta iloinen Inari moikkasikin minut, olimme sometuttuja, tämän juoksun jälkeen tuttuja oikeassakin elämässä. Kisastartissa soi Finlandia hymni ja sitten sitä mentiin, rinta rinnan Inarin kanssa seuraavat parikymmentä kilsaa. Inarin kanssa juttelimme matkalla ja totesimme, että meillä on kohtuullisen samanlainen tavoite, joten juoksimme yhtä matkaa pitkät pätkät, välillä toinen vetovastuussa, välillä taas toinen. En oikein muista millä kierroksella (toisella?) Inari sitten jätti minut kierroksen viimeisellä juomapisteellä ja lopulta näimme toisemme maalissa, tosin minä näin hänen selkänsä lähes koko matkan ajan.

Finlandia Maratonilla kierretään neljä kierrosta Jyväskylän rantaraittia, melkein koko matka Jyväsjärven rantaa pitkin. Nousua matkalle kertyy lähinnä kävelysilloille nousemisesta, mutta myös laskut ovat sitten samaan tahtiin edessä. En kutsuisi reittiä varsinaisesti tasaiseksi, mutta eipä se paljon muutakaan ole, varsinkaan näin polkujuoksijan näkökulmasta. Aluksi ajattelin, että neljän kierroksen lenkki tuntuu varmaan aika puuduttavalta, mutta nyt tajuan, miten hyvä oli erityisesti kolmannella kierroksella, että tiesin tarkkaan missä huoltopisteet olivat ja miten reitti kulki, jotta pystyin kontrolloimaan voimiani reitin mukaan. Reitti itsessään oli minulle pääosin tuttu, olenhan sitä useampaan otteeseen juoksennellut vieraillessani Jyväskylässä.

Sitten siihen omaan juoksuun – lähdin siis matkaan ajatuksella, että yritän pitää tiettyä vauhtia yllä (noin 5:25-5:30 min/km) niin pitkään kuin se on mahdollista ja sitten katsotaan, miten loppumatkasta käy. Ensimmäiset kaksi kierrosta meni mukavan rennosti ja kohtuullisen helposti, puolimatkaan tulin oman kelloni mukaan suurin piirtein ajassa 1:56. Matkan aikana haukkailin Noshtin chewsejä ennen huoltopisteitä ja huoltopisteillä otin aina yhden suullisen urheilujuomaa ja toisen vettä. Kolmannelle kierrokselle lähdettäessä matka alkoi painaa ja kolmas kierros tuntuikin henkisesti selvästi raskaimmalta. Tällä kierroksella jalat alkoivat ihmeesti painaa ja tuntua oudon puutuneilta, sellaisilta, että ajattelin niiden voivan krampata koska tahansa. Sain kuitenkin pidettyä samaa vauhtia yllä ja se antoi toivoa juoksuun. Neljättä kierrosta aloittaessani olin jo varma, että kyllä tämä juoksu viedään kunnialla loppuun. Kiskaisin juoksuvyöstä Noshtin karpalo-piparminttu geelin lötköpullosta käteen ja sen voimalla vedin viimeisen kierroksen. Viimeisellä kiekalla ajattelin vain, että viimeistä kertaa tällä sillalla, viimeistä kertaa tässä mäessä. Huoltopisteillä otin juoman lisäksi suolakurkkuja ja huutelin pelkääväni kramppeja, joita en sitten onneksi todella kokovoimalla saanut matkan aikana ollenkaan. Pitkällä tuulisella suoralla Vaajakosken motarin varrella kuulokkeista soi kohtalokkaasti Elastisen:

”Jaksaa jaksaa, ei hyydy vielä, edelleen vahva, valitsemallani tiellä
mikään ei muutu, jos ei mitään haluu muuttaa,
yhtä matkaa, samaan suuntaan”

Vähän jopa meinas naurattaa, miten se nyt just tähän kohtaan, viimeisille kilometreille tuommosen biisin pukkas, mutta eipä haitannut. Vauhti oli alkanut hieman hiipua noin 37 kilometrin kohdalla, keskivauhti laski ja vaikka kuinka mielestäni laitoin tossua toisen eteen, vauhti hiipui. Keskivauhti laski tässä vaiheessa, mutta vielä viimeisillä kahdella kilometrillä sain kuitenkin vauhtia nostettua, ihmeen kaupalla pystyin pieneen loppukiriinkin ja maaliin saavuin ajassa 3:54:45! Oma ennätyshän sielä napsahti, nelisen minuuttia parempi aika edelliseen enkkaan ja maalissa hetken hönkäiltyäni kuulin kulutuksesta, että maaliin saapuu naiset 40 kolmas juoksija. Yllätyksekseni olin siis sarjassani toinen!

Sykkeistä en oikein osaa sanoa mitään – kun sormet kylmenivät, rannesykemittaus alkoi näyttää aivan mitä sattuu, eikä se oikein ollut luotettava koko matkan aikana. Olen tyytyväinen myös siihen, että osasin kuunnella kehoani ja jaksoin juosta ehjän juoksun ilman sykkeiden kyttäämistä, enkä onnekseni myöskään juossut itseäni tiltiin, vaikka en tiennyt sykkeitäni.

Kokonaisuutena siis ehjä juoksu, voisi sanoa, että juuri kunnon mukainen. Rankka keikka, mutta suorastaan ihana ❤️

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä – Facebook // Instagram // Twitter //