Hurrailua ja juoksentelua viikolla 36

Tämä viikko on kotioloissa vietetty sairastellen. Itse olen ollut terve pientä kurkkukipua lukuunottamatta, mutta lapset ovat jokainen vuorollaan sairastaneet enterorokon. Ensimmäinen aloitti edellisenä viikonloppuna ja viimeinen on tänään näppylävaiheessa. Yksi on sairastanut rokon lähes huomaamatta, toinen oli todella näppyläinen, kolmas muuten vain enemmän sairas. Nyt ollaan jo siis voiton puolella. Jospa minä selviäisin tuolla pienellä kurkkukivulla tästä taudista…

Maanantai oli tälläkin viikolla lepoa juoksusta, koulusta tuli päivän aikana kaksi sairasta lasta kesken koulupäivän kotiin. Illalla tein vain pienen venyttelyn (10:09, avg 86 bpm). Tiistaina tein viikon ainoan intervallitreenin, jossa oli kolme viiden minuutin vetoa kahden minuutin hölkkäpalautuksilla (50:05, 8.13 km, avg 149 bpm). Vetojen vauhdit olivat 4:52 min/km, 4:39 min/km ja 4:41 min/km. Vedoissa tunnelma oli aika rennon letkeä enkä pyrkinyt vetämään vetoja täysillä, vaikka syke nousikin aikalailla.

Keskiviikkona pidin täydellisen lepopäivän, päätä hieman särki töitten jälkeen ja olo oli väsynyt. Torstaina juoksin kevyehkön kympin (1:12,56, 10.04, avg 136 bpm) ja perjantaina oli pitkiksen vuoro, joka tällä viikolla oli hieman lyhyempi (1:30:43, 13.02 km, avg 129 bpm). Vaikka lenkki oli tavallista pitkistä lyhyempi, ehdin kastua sadekuuron aikana täysin, onneksi myös aurinko kuivasi lähes kokonaan uitetun koiran ennen kotiin saapumista.

Lauantaipäivä meni Vuokatti Trail Challengen kannustusjoukoissa. Mies oli juoksemassa 42 kilometrin matkalla, myös monia seurakavereita oli samaisella ja lyhyemmällä 22 kilometrin matkalla. Rönkön laavun huoltopisteelle tulimme hieman myöhässä, mies oli ehtinyt jo siitä mennä, mutta saimme hurrata ja kannustaa monia muita tuttuja ja tuntemattomia juoksijoita. Myös maalissa olimme kannustamassa juoksijoita. Oli mukava tavata teitä kaikkia 😀. Illalla sain miehen kotiin ja lähdin itse vielä päivän lenkille (1:00:00, 9.17 km, avg 147 bpm).

Sunnuntaina vein kuopuksen syntymäpäiville ja juoksin synttäreiden ajan. Ensin vedin kohtuullisen rennolta tuntuvan kympin (56:09, 10.0 km, avg 147 bpm), jonka jälkeen vielä juoksin aikani kuluksi, huviksi ja hyödyksi (1:00:12, 8.82 km, avg 140 bpm), joten itseasiassa pitkis tulikin juostua tänään.

Juoksukilometrejä viikkoon kertyi jopa 59.2. Aikaa liikuntaan käytin kuitenkin vähän, 7 tuntia ja 14 minuuttia. Toisaalta jo ensi lauantaina on maraton, joten rennommin on hyväkin ottaa. Ensi viikolla treenimäärä vähenee selvästi ja jännitys tiivistyy kohti Finlandia maratonia. Omaa aikaani haluaisin edes hieman parantaa, mutta saapa nähdä miten treeni on purrut ja onko oikeita asioita tehty… jää siis nähtäväksi.

Ihanaa syksyistä viikkoa toivotellen,

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä – Facebook // Instagram // Twitter // 

Hyvinvointi Oma elämä Liikunta Terveys

Kesä vain jatkuu viikolla 35 ja elokuun juoksut

Syyskuun ensimmäinen päivä. Makoilen pihalla riippukeinussa lämpöisessä auringonpaisteessa, varjossakin lukemat nousevat reilusti yli kahdenkymmenen (aamupäivällä). Hiukan hämmentävää tämä helleaalto elokuun lopussa mutta niin mahtavaa!

Elokuu onkin mennyt aivan siivillä, vaikka paljon on tapahtunut. Paluu töihin ihanan kesäloman jälkeen, nuorimmaisen kouluunlähtö ja joitakin ikäviäkin, mutta silti tärkeitä ja tarpeellisia asioita. Juoksua kuukauteen on myös mahtunut hämmästyttävän paljon töiden aloittamisesta huolimatta (266.6 km). Liikuntaan olen aikaani kuluttanut kuukaudessa kokonaisuudessaan 40 tuntia ja 23 minuuttia.

Tällä viikolla treenit ovat sujuneet aivan tavalliseen tapaan: Maanantaina oli lepopäivä juoksusta, mutta sain vihdoin hieman lihaskuntotreeniä tehtyä, aivan tavallista kotijumppaa, ylävartalotreeniä painoilla ja keskivartalotreeniä (36:25, avg 116 bpm).

Tiistaina tein intervallitreenin jossa oli neljä neljän minuutin vetoa kahden minuutin palautuksilla (49:19, 8.51 km, avg 148). Sain uudet tilaamani New Balancen juoksukengät, joilla intervallien juokseminen oli kuin siivillä menisi 😀. Vauhditkin  vedoissa olivat hieman edellisviikkoa paremmat, johtuisiko kengistä vai aivan vain fiiliksestä (1. 4:48 min/km, 2. 4:37 min/km, 3. 4:07 min/km, 4. 4:11 min/km).

Keskiviikkona juoksin tasavauhtisen juoksun lämmittelyn jälkeen, huiman korkeita sykkeitä saan kyllä paukutelua tällaisille tavallisille treenilenkeille (1:05:16, 11 km, avg 151 bpm). Polarin ohjelma haluaisi, että viikossa tekisin kaksi noin tunnin lenkkiä, joissa syke olisi vauhtikestävyysalueella (sykealue vk 3) ja silloin sykkeet ovat kyllä tuta yllämainittua tasoa.Vähän muistan tuosta ohjelmasta ja intervallitreenin lisäksi teen usein vain yhden vauhtikestävyystreenin viikkoon. Katsotaan, miltä tulos maratonilla näyttää tällä treenaamisella…

Torstaina vietettiin syntymäpäiviäni. On välillä mukava hieman juhlia itseään perhepiirissä, mutta ikääntyminen ei vielä oikeastaan tunnu missään. Olen ”kärsinyt” ikäkriisi reilu parikymppisenä, mutta sen jälkeen ikäkriiseilystä ei olenollut tietoakaan. Parempi niin, vanhenemiselle kun ei oikein voi mitään 😅.

Perjantaina juoksin viikon pitkiksen, jonka aikana alkoi pieni epätoivo iskeä parin viikon päästä olevaa maratonia kohtaan… Jotenkin juoksu tuntui raskaalta ja tukkoiselta ja vauhdin ylläpitäminen tuntui kovin vaikealta (2:16:23, 20.22 km, avg 140 bpm). Uudet kengätkin hieman mietityttävät, ne tuntuvat tosin oikein hyviltä jalassa, mutta omat pohjalliset ja kengän yhteispeli ei vielä oikein toimi ja jalkapohja tahtoo puutua yli tunnin lenkeillä. Katsotaan uskallanko lähteä uusilla kengillä maratonille, vai valitsenko lähes loppuunkuluneet edeltäjät sittenkin maratonkengiksi 🤔

Lauantaina meni aamupäivä pihahommissa, kaksi tuntia leikattiin orapihlaja-aitaa, harvennetiin terijoensalavaa ja haravoitiin lehtiä peräkärryyn. On muuten tuo puutarhanhoito aikamoista ruumiillista työtä tällaiselle tottumattomalle haravan, sahan ja pensasleikkurin käyttäjälle!  Iltapäivällä vietimme nuorimmaisen seitsemänvuotissynttäreitä ja illalla sen kaiken hulinan jälkeen lähdin rauhalliselle polkulenkille juhlistamaan Suomen luonnon päivää (56:22, 7.05 km, avg 127 bpm).

Sunnuntaina alkoi syyskuu, mutta sää oli kuin parhain hellekeli heinäkuussa. Aamulla työntelin ruohonleikkuria, jotta kaikki orapihlajanpiikit saatiin tuhottua nurmikolta. Iltasella lähdin nautiskelemaan hämmästyttävän lämpimästä kelistä lenkille, joka matkan varrella muuttui pidemmäksi kuin alun perin suunnittelinkaan (1:34:36, 14.14 km, avg 133 bpm).

Juoksukilometrejä viikkoon kertyi 60.4 ja aikaa liikkumiseen käytin yhteensä 11 tuntia ja 31 minuuttia. Tähän on toki laskettu mukaan myös puutarhanhoito. Nyt alkaa aktiivinen elämä näkyä myös liikuntatunneiksi mukavasti. Ensi viikolla treenaan vielä kohtuullisen tavallisesti, mutta sitten alan himmailla kohti maratonia. Ensi viikonloppuna juostaan Vuokatissa Vuokatti Trail Challenge! Itse en ole tänä vuonna mukana kisailemassa, mutta suunnitelmissa on olla kannustamassa niin miestäni kuin muitakin juoksijoita ainakin 42 kilometrin kisan lähdössä ja ehkä jopa jollakin huoltopisteelläkin 👏. Ehkäpä nähdään!

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä – Facebook // Instagram // Twitter // 

Hyvinvointi Oma elämä Liikunta Terveys