TOP 5 postaukset vuonna 2018

Tämä on aina yhtä jännittävää – vuoden lopuksi saa laittaa Google Analyticsin suosituimpien postausten haun raksuttamaan ja ihmetellä, mitä juttuja te olette eniten lukeneet. Joskus sitä luulee monen päivän prosessin jälkeen kirjoittaneensa oikein huippujutun eikä se kiinnosta juuri ketään, sitten taas väsää nopeasti kasaan jonkun mukavan päivän piristyksen ja se ponkaiseekin ihmeen suosituksi. Tämän vuoden suosituimpiin postauksiin mahtui myös edellisenä vuonna kirjoitettu postaus. Huippua, että postaukset elävät omaa elämäänsä ja vanhempiakin postauksia eksytään lukemaan. Loppuvuosi on ollut yhtä postausten juhlaa, kaksi aivan viime viikkojen postausta on noussut TOP-listaan.

1. Best Nine 2018 – suosituimmat kuvat Instagramissa

Postaus on julkaistu muutama päivä sitten ja hämmästyksekseni se pomppasi aivan yllättäen tämän päivän aikana listan kärkeen! Nautin kuvaamisesta lenkeillä ja Instagram tuntuu omalta tavalta julkaista lenkkien statistiikkaa sekä samalla esitellä upeaa Suomen luontoa kuvina kaikkina eri vuodenaikoina. Valokuvaamisesta juoksulenkeillä ja ilman lenkkejäkin on tullut myös rakas harrastus. Kuvaan kaikki kuvani kännykkäkameralla (Huawei P9 ja nyt Honor10) ja olen erittäin tyytyväinen kännykkäkameran toimivuuteen tällaisen harrastelijakuvaajan kamerana. Muutaman kerran olisin toivonut vielä parempaa tarkkuutta ja zoomia (esimerkiksi tämän päivän kuutamokuvaa kuvatessani) mutta juostessa järjestelmäkamera ei ehkä oikein toimisi… 

690A73A9-794F-463F-A635-068E3C90C95D.png

2. Testissä Sudio Sweden Tre -kuulokkeet – sisältää ALEKOODIn 

Tämä postaus on alun perin kirjoitettu viime vuonna, mutta uuden yhteistyön merkeissä postausta on muokattu tämän vuoden puolella ALEKOODIn vaihtuessa. Olen tietenkin yhteistyökumppanina erittäin tyytyväinen, että yhteistyöpostaukseni menestyy. Ja hei, alekoodi toimii edelleen, testasin 🙂 Ja edelleenkin suosittelen kuulokkeita lämpimästi. Nämä samaiset kuulokkeet ovat käyneet pesukoneessa ainakin kerran (vahingossa tosin) ja toimivat moitteettomasti tämänkin päivän noin miinus kahdenkymmenen asteen pakkaslenkillä. 

3. TOP 5 – Juoksijan keskivartalotreeni

En ole millään muotoa liikunnan ammattilainen, mutta paljon on viime vuosina tullut perehdyttyä erityisesti juoksua tukevaan treenaamiseen. Keskivartalotreenejä löytyy hurjasti ja joistakin liikkeistä vain tulee niitä omia suosikkeja. Tähän postaukseen kokosin omat suosikkini juoksijalle suunnatuista keskivartalotreeneistä. Luvattoman vähän on tullut viimeaikoina tehtyä keskivartalotreeniä… Tämä onkin hyvä muistutus myös itselle, että on otettava itseä niskasta kiinni ja tehtävä coretreenistä taas säännöllinen rutiini.

4. NUTS Ylläs – Pallas 55 km – Unelmista totta! 

Koko vuoden juoksuhuippu! Tämä reissu oli todella mieleenpainuva monessa suhteessa. Juoksu onnistui ihmeen hyvin, matkaseura oli loistavaa, tunteikas hetki oli saavuttaa mieheni Pyhäkeron laskussa ja jättää hänet jatkamaan matkaa. Oma maaliintulo oli yhtä hurmiota ja miehen maaliintulo oli todella koskettava. Rakkaat Pallaksen maisemat ja sielu kotona koko matkan.  

B7C85884-333A-4818-9C53-C5AA5903FF68.png

Lumikeron päällä, kuva Pia Nykänen

5. Polar Vantage V juoksijan testissä

Yhteistyö Polarin kanssa on ollut aivan loistavaa, on ollut ilo toimia suomalaisen huippuosaajan sometiimin kanssa ja kun tuote on myös huippu, on tuotteen testaaminen ollut riemullista. Kyseisen postauksen tekeminen vaati todella paneutumista uuteen teknologiaan ja kellon ominaisuuksiin sekä ihan oikeasti kellon testaamista erilaisissa juoksuharjoituksissa. On ollut hienoa huomata, että olen voinut olla tämän kokemuksen ja perehtymisen kautta apuna myös muille kellon hankkimista suunnitteleville.

18705324-41AC-4B39-ACEC-7F6DA31A4C2E.png

Siis VAU! Monipuolista ja mielenkiintoista sisältöä TOP 5 -postauksissa, olette te varsin älykkäitä lukijoita :). 

Kiitos siis teille rakkaat lukijani, ilman teitä ei olisi mitään blogia <3 

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua tai ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin’ -sivustoilla. 

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä – FacebookInstagramTwitterYouTube

 

Hyvinvointi Liikunta Mieli Terveys

Juoksuvuosi 2018 – tavoitteiden analysointia :)

Tein viime vuoden marraskuussa suunnitelmia seuraavalle, eli tälle vuodelle. Nyt on hyvä aika käydä suunnitelmien ja tavoitteiden kimppuun ja miettiä, että miten meni, noin niinku omasta mielestä… 😀 

7351A7FB-F3BD-4E95-BFD0-E492DCFAD2D3.png

Kuva Anu Kovalainen, Anu Kovalainen Photography & Art

Ennen kaikkea muuta, tavoitteena oli pystyä juoksemaan terveenä ja nauttimaan juoksusta edelleenkin – tämän tavoitteen saavutin lähes täydellisesti. Kipuiluja, kremppoja ja jumeja oli jonkin verran, mutta ei mitään niin suurta, että juoksu olisi pitänyt laittaa tauolle. Tai ehkä jääräpäinen ajatus siitä, että sillä se lähtee millä on tullutkin, on pitänyt minut juoksun syrjässä kiinni koko vuoden. Flunssan takia olin juoksematta keväällä noin viikon ja marraskuussa noin viikon. Marraskuun flunssaa edelsi hienoinen ylivireystila ja siitäkin syystä jätin kerrankin viisaasti suunnitellun kisan (Joensuu Night Run 12 tuntia) väliin.

Yksi tavoite oli juosta kovempaa, kovempaa vauhtia, pidempiä matkoja – haaveilin juoksevani puolikkaan alle 1:40 ja maratonin noin 3:40 aikaan… Hah! Tämä tavoite ei toteutunut lähimainkaan. Tiesin jo etukäteen, että aikatavoitteet eivät välttämättä toteudu – en edes juossut puolikasta tänä vuonna. Toiveet olivat korkealla toukokuun Terwamaratonin suhteen, ei aivan yllämainitun huimat kuitenkaan, 3:45 aikaan olisin ollut enemmän kuin tyytyväinen. Kuitenkin perheessä tapahtunut sairastuminen vei juuri tuolloin valtavasti henkisiä ja jopa fyysisiä voimia stressin muodossa ja päätin jo lähdössä höllätä, lähteä neljän tunnin jänisten peesiin ja katsoa onko voimia ja vauhteja lopussa kiristää. Hieman oli, saavuin maaliin aikaan 3:58:30 ja paransin maratonaikaani 12 sekunttia. Kisarapsan kisasta voit lukea täältä. Pidempiä matkojakin juoksin, Vuokatti Trail Challengen 57 kilometrin polku-ultra on pisin kisajuoksuni tähän mennessä – kisarapsaa Vuokatista voit lukea täältä.

6DBD085A-7427-4CDB-ACAB-49BCDD3E157C.png

Vuoden ehdoton päätavoite oli polku-ultra lapsuuden maisemissa Pallaksella  – NUTS Pallas-Hetta 55 kilometrin polku-ultra. Siitä seikkailusta voit lukea täältä enemmän. Vaikka itselleni asettamani aivan liian tiukka aikatavoite ei täyttynytkään, sain vihdoin ehjän ja kokonaisen ultrasuorituksen, siitä olen todella iloinen ja ylpeä.

6A2A3143-23FE-451B-9037-0EAECF9560F1.png

Maalisuorafiilistelyä, kuva Onevision / Juha Saastamoinen

Suunnitelmissa oli huomattavan paljon enemmän kisoja, mitä tänä vuonna juoksin.  Olen alkanut ajatella, että eihän tässä maailmassa ole niin kiire, kaikkea ei tarvitse saada nyt heti ja tässä. Kolme pidempää kisaa (maraton-/ultramatkat) vuoteen on tällaiselle harrastelijaurheiljalle aivan sopiva määrä. Lapset, joille ei ole juurikaan mahdollisuutta saada muita hoitajia kuin me vanhemmat ja myös ultrajuoksua harrastava mies, luovat realiteetit joilla tässä vaiheessa elämän ruuhkavuosia edetään.

Juoksukilometritavoitetta en tälle vuodelle edes asettanut. Vielä marraskuussa näytti, että kahden tuhannen kilometrin rajapyykki jää kauaksi, mutta joulukuun juoksujoulukalenteri-innostus on saanut kilometrejä kasautumaan aika lailla, vaikka en kalenteria kokonaisuudessa juossutkaan, nyt kahden tuhannen kilometrin saavuttaminen on enää vajaan kymmenen kilometrin päässä. Viimeiset kilometrit tälle vuodelle juoksentelen näissä mystisissä kaamoksen maisemissa <3

94710ADE-9117-487D-B336-9FA7C499EB87.png

Kuinka sinun suunnitelmasi vuodelle 2018 toteutuivat? 

-Maijaliisa

P.s. Suunnitelmiani vuodelle 2019 voit lukea täältä.

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua tai ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Bloglovin’ -sivustoilla. 

Jos haluat seurata blogini sometilejä, löydät ne täältä – FacebookInstagramTwitterYouTube

 

Hyvinvointi Liikunta Mieli Terveys