Vähemmän onkin enemmän
Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin, sain Takomo running academy -testiryhmän kahdeksan viikon kausiohjelman, peruskestävyyskauden ohjelman, joka on tarkoitettu niille, jotka havittelevat vauhtia maratonille ja ultramatkoille. Ne sanoo mulle, että minun täytyy treenata nyt aluksi vähemmän juoksua, mutta arvatkaapa mitä minun pää sanoo? Se huutaa kovaa: ”ei, ei, ei!”
Olen juoksusta riippuvainen. Vaikka kroppa kiittää pienestä hengähdystauosta, pää meinaa levitä ajatuksesta etten pääse juoksemaan. Kävelylenkit eivät sitä juoksemisen huumaa, iloa ja riemua korvaa, ikävää mutta näin se on. Juoksen silloin, kun siihen on merkitty minulle aika, tuntui miltä tuntui. Oli kroppa miten jumissa tahansa tai vaikka sataisi miekkoja ja kirveitä, juoksen. Sairaus, siis flunssa tai rasitusvamma, ovat lyhyen juoksijan elämäni aikana olleet tähän asti ainoa este juoksemiselle. En juokse siksi, että on pakko treenata, jotenkin alitajuisesti jopa tajuan sen, että tällä tavalla juokseminen ei kehitä minua juoksijana ja tällä tavalla en paranna aikoja kisoissa, mutta juoksen, koska pääni vaatii sitä. Koska juoksu ei ole minulle vain treenimuoto, vaan ennen kaikkea tapa rentoutua, nollata ajatukset, ottaa omaa aikaa ja nauttia flowsta.
Mitä sitten teen nyt? Tämä viikko on aloitettu uudella ohjelmalla. Heti maanantaina ”muokkasin” ohjelmaa ja kävin kahden tunnin sauvakävelyllä… Kävelyllä hoin itselleni ”Paavo Nurmikin käveli, Paavo Nurmikin käveli”… Käveli toki, mutta ei tätä minun 10min/km vauhtia vaan aika paljon kovempaa vauhtia… Vertaanko itseäni todella Paavo Nurmeen?!?
No mutta, joka tapauksessa tulin pohdinnoinnasi siihen tulokseen, että haluan kuitenkin myös kehittyä juoksijana, juosta vauhdikkaammin ja treenata järkevämmin. Eräs pitkään kestävyyslajeja harrastanut tuttavani totesi, että joko noudatan ohjelmaa tai sitten en, muita vaihtoehtoja ei ole. Ja tottahan se on. Jos alan muokkailla ohjelmaa oman haluni ja mieleni mukaan, en enää tee valmentajan suunnittelemaa ohjelmaa vaan omaani. Silloin on aivan turha kitistä, jos tavoitteet ei toteudukaan, itse olen valmentajan hyvän suunnitelman sössinyt. Mutta toisaalta, jos noudatan ohjelmaa ja tavoitteet eivät toteudu… On joku, jonka niskaan kaataa koko shitti… 😀 Tätä en tietystikään toivo!
Miten tässä nyt sitten käy? Ajattelin antaa ohjelmalle mahdollisuuden ja alkaa noudattaa sitä kiltisti, ehkä päänikin kestää muutaman viikon, vaikka juoksua tuleekin huomattavasti vähemmän… toivottavasti perhe kestää myös 😉
Seuraathan blogini sometilejä 🙂
Facebook
Instagram
Twitter
YouTube
Löydät blogini myös seuraavista portaaleista:
Blogit.fi
Bloglovin’
Blogkeen
