Vaarojen valloitus, hyppy tuntemattomaan!

Istun kotisohvalla turvonneet jalkaterät ylhäällä ja ihmettelen lauantain taivalta. Jokainen, joka tuolle matkalle lähti oli voittaja, oli lopputulos sitten mikä tahansa.

Vaarojen Maraton, oman mittarini mukaan matkaa kertyi 43 kilometriä ja nuosumetrejä kisajärjestäjän mukaan 1600. Maratonaikaani suhteutettuna minun olisi pitänyt selvitä matkasta 6-7 tuntiin, mutta toisin kävi… silti Vaarojen ensikertalaisena, matkan vaikeudet voittaneena, olo maalissa oli aika käsittämätön, en ole sitä oikein vieläkään sisäistänyt.

Edelliset pari viikkoa olen yrittänyt taistella flunssaa vastaan kaikilla mahdollisilla keinoilla. Keskiviikkona alkoi yskä vaivata ja torstaina olin jo lähes äänetön. Vointi oli koko ajan hyvä, ei kuumetta tai lihaskipuja, ei juurikaan edes nuhaa, mutta ääni lähti. Koko reissu alkoi mietityttää, mutta kun muita oireita yskää lukuun ottamatta ei tullut, lähdin kuitenkin juoksuporukan (Hillers Trail Running Club) mukana Kolille. Vielä Kolilla kuulostelin edellisen illan ja aamun olotilaa. Kun kaikki muuten vaikutti olevan kunnossa, päätin lähteä juoksemaan sillä asenteella, että jos oireita tulee lisää, niin jätän kisan kesken. Matkan varrella yskä vaivasi, mutta yskähän lähtee yskimällä… jossakin vaiheessa hengitys alkoi omaankin korvaan kuulostaa aika karmivalta, lähinnä mieleen nousi astamakohtauksen saanut tupakoitsija, mutta kun muutaman yskäisyn jälkeen ilma taas kulki vapaammin, matka sai jatkua. Ja jatkuihan se, maaliin asti. 

Collage 2017-10-08 16_12_14.jpg

Lähtö ja ensimmäinen puolikas

Aamulla saavuimme mökiltä kisapaikalle kahdeksan jälkeen ja autossa aloin jännittää reissua oikein toden teolla. Kurkun tilanne oli yksi huolenaihe, mutta myös matka, joka oli hyppy tuntemattomaan. Huomasin, että en ollut ehtinyt viikon huolien ja kiireiden keskellä valmistautua kisaan ja nyt se tuntui kostautuvan hillittömänä jännityksenä, vessassakin piti ravata yhtenään. Onneksi älysimme käydä katsomassa Sokos hotellin vessatilanteen, luontokeskuksen puolella jono oli vallan hulppea, kun taas hotellin puolella vessat olivat tyhjillään (pikku vinkki ensi vuodelle). Startissa olin muutamaa minuuttia ennen pamausta ja eikun matkaan.

IMG_1686.JPG

Alkumatka oli varsin mukavasti juostavaa polkua ja 3,5 kilometrin kohdalla oltiin jo yllättäen Mäkrän päällä. Nousu Mäkrälle ei ollut ollenkaan niin rankka kuin olin kuvittellut, ehkäpä siksi, että se oli niin alkumatkasta eikä nousu ollut niin pitkä kuin olin luullut (loppumatkasta noita loputtomilta tuntuvia ylämäkiä sitten riittikin). Mäkrän päällä, kaltevalla kalliopinnalla, intouduin hieman ihastelemaan maisemia juostessa ja siinä samassa vedinkin osittaiset lipat vasemmalle polvelle. Onneksi maakosketus oli kohtuullisen hellä eikä vaurioita tullut. Mäkrältä alas lasketellessa huomasin olevani alamäissä monia muita vauhdikkaampi ja osan mäkiä päästelin menemään metsän puolelta letkoja ohitellessani. Hiekkatiepätkillä maastossa hitaammin edenneet juoksijat kuitenkin saavuttavat minua, ylämäistä puhumattakaan…

Collage 2017-10-08 16_17_00.jpg

Vesistön ylitykseen tultaessa (vene- tai lauttakyyti salmen yli) olin oikein hyvissä voimissa ja siitä olikin enää lyhyt matka Kiviniemen huoltopisteeseen (n. 18 km). Matkan aikana olin juonut rakosta urheilujuomaa, jonkun verran elektrolyyttijuomaa, syönyt PowerGelin kolakarkkeja ja muutaman suolatabletin. Huoltopisteellä join haaleaa vettä ja jatkoin matkaa. Tässä vaiheessa sain kotijoukoilta viestin, että väliaika näyttää hyvältä, mikä olo? Kirjoitin vastauksen hiekkatienpätkällä: ”Ok, tuntuu jo mutta hyvin menee”. Vähän tämän jälkeen sain hetkeksi seurakseni iloisen juoksijan, joka oli oikein tyytyväinen juoksuunsa ja sanoi ajatelleensa olevansa puolimatkassa noin kolmen ja puolen tunnin paikkeilla, mutta olikin juossut matkan kolmeen tuntiin. Siinä vaiheessa tajusin, että en ollut edes ajatellut mihin aikaan ja missä kohtaa reittiä minun pitäisi olla, jos aikoisin juosta koko matkan vaikkapa kuuteen ja puoleen tuntiin… Valmistautuminen kisaan oli todellakin ollut aivan surkeaa. Puolimatkassa (21.5 km) olin siis kuitenkin loistavaan aikaan 3:08:36 ja vähän jo elättelin toiveita, että selviän tästä reissusta jokseenkin kunnialla. Vähänpä tiesin siitä mitä oli tulossa… Jälkeenpäin on helppo sanoa, että vedin alun näköjään aivan liian lujaa omaan kuntooni ja vointiini nähden.

Toinen puolikas ja maaliin

Kuten lopussa olevasta Polar Flown käppyrästä näkee, matka vähän niinkuin alkoi kunnolla vasta tuosta puolesta matkasta. Vaikka alkupuoliskollakin oli ollut märkiä kallioita, juurakkoa ja suota, niin ei se kyllä ollut juuri mitään loppumatkan kuravelliin, kuravellin alta hyökkäävään liukkaaseen kallioon ja juurakkoon sekä polveen asti upottavaan suohon verrattuna. Kaiken tämän lisäksi loppupuoliskon nousut Ryläykselle, Peiponpellon huollon jälkeiset jyrkät nousut ja laskut sekä vielä aivan lopun kahden kilometrin nousu satamasta maaliin olivat kyllä jotakin, mitä en ole koskaan ennen kokenut! 

Collage 2017-10-08 16_19_12.jpg

Ryläyksen jälkeen kuvittelin huollon tulevan aivan hetkenä minä hyvänsä mutta sinne olikin aivan liian paljon matkaa minulle. Tässä vaiheessa alkoi olla jo nälkä ja odottelin huoltoa, koska siellä vasta ottaisin repun selästä ja kaivaisin suklaat takataskusta, virhe. Evästä olisi pitänyt saada heti. Peiponpellon huoltoon saapuessani, noin 32 kilometrin kohdalla, kiskoin siis repusta muutaman suklaapalan evääksi ja mietin, että mitähän ***a mie täällä oikein teen. Matkan teko ei napannut enää pätkääkään ja kaikki into koko juoksemisesta oli kadonnut. Energiat oli täysin nollissa, mutta niinpä vain pistelin taas vesimukin jälkeen jalkaa toisen eteen ja eikun ylämäkeen… Alamäissä ja tasaisella sain itseni juoksemaan mutta noissa hillittömissä ylämäissä olin aivan toivoton ja porukkaa meni ohi oikealta ja vasemmalta, kävellen! Siinäpä ei auttanut muu kuin käheällä äänellä pihistä tsempit hurjille tyypeille, kun itse ei pystynyt mihinkään. Yhdellä noista lukuisista lopun jyrkistä alamäistä saavutin toisen naisen, jonka matkaa hidastivat krampit. Tarjosin hänelle suolatabletin ja hetken päästä hänestä ei näkynyt kuin varjo vain :). Jospa itsekin olisin saanut jostakin paukkuja, mutta ei, meikäläisen eväät oli syöty tai ehkäpä paremminkin jäänyt syömättä. 

Collage 2017-10-08 16_27_18.jpg

Ja jos se ylämäkiosuus olisikin loppunut siihen Ryläykseen, mutta ehei, ei todellakaan! Yleensä en kuuntele musiikkia polkukisoissa, mutta kun neljän polun risteyksessä, noin 34 kilometrin kohdalla tuli 10 kilometrin kyltti maaliin ja alkoi pitkä ylämäkiosuus, tempaisin kuulokkeet korville ja ulkoistin itseni ja mieleni koko kisasta. Keskityin kuuntelemaan musiikkia, jotta ylipäänsä sain itseni eteenpäin. Kun satamasta käännyttiin kohti ylämäkeä, tuskailin jollekin kannustajalle, että tästäkö se kolmen kilometrin ylämäki nyt alkaa? Johon hän riemastuneena vastasi ettei ylämäki ole kuin kaksi kilometriä. Jotenkin tuossa vaiheessa tämäkään tieto ei juuri lohduttanut… Ylämäessä minut saavutti toinen ensikertalainen, jonka kanssa yhdessä ihmettelimme tovin sitä, että päättyyköhän tämä ylämäki koskaan. Maaliin 500 metriä ja tunkkaus vain jatkuu, aloin olla jo aivan epätoivoinen –  maaliin 200 metriä eikä loppua ylämäelle näy, sitten aivan yhtäkkiä maalikaari ilmestyi eteeni! 

Maaliin saavuin juosten aikaan 7:16:06! Nyt jälkeenpäin loppuaika tuntuu taisteluvoitolta! Raahauduin penkille keräilemään itseäni, vointi oli hetken todella huono ja olin yskiä sekä keuhkoni että vähäiset syömiseni ulos. Molemmat pysyivät kuin ihmeen kaupalla kuitenkin sisälläni ja vähitellen pääsin jopa niin hyvin maalifiiliksiin, että sain jonkun urhean toimitsijan nappaamaan itsestäni kuvan 🙂 Koska jos se ei ole somessa sitä ei ole tapahtunut 😀

IMG_1685.JPG

Vaarojen Maratonin sivuilla varoitellaan reitin haasteellisuudesta useaan otteeseen eikä todellakaan suotta! Täytyy kyllä todeta, että en ollut ollenkaan varautunut näin rankkaan rypistykseen, vaikka olin nuo varoituksetkin lukenut. Tämän hetkisen elämäntilanteen huomioon ottaen, en ollut psyykkisesti enkä fyysisesti valmis tähän koitokseen, mutta siksipä juuri alan koko ajan olla ylpeämpi ja onnellisempi saavutuksestani! 

Näihin voittajafiiliksiin on hyvä päättää tämä raporttini sohvannurkasta tähän 🙂 

– Maijaliisa 

Seuraa: blogit.fi, bloglovin’, Facebook, Instagram, Twitter

Hyvinvointi Liikunta

Syyskuun sipsuttelut ja viikko 39

Syyskuu loppui ja kuukauden viimeinen viikko saatiin myös pakettiin sunnuntaina. Kokonaisuudessaan syyskuu on ollut aivan loistava juoksukuukausi. Sain juoksua kasaan yhteensä 235.6 kilometriä ja lähes 27 tuntia, yhteensä kaikkien treenien tuntimäärä oli noin neljäkymmentä tuntia.

Collage 2017-10-02 12_17_40.jpg

Kilometrejä on keräilty Vaaroja ajatellen ja ’kauden’ viimeiseen kisarypistykseen valmistautuen. Olen ollut varsin tyytyväinen kunnon kehittymiseen ja kunto vaikuttaa kaikin puolin valmiilta Vaaroille, mitä nyt vähän pohje jumittaa ja flunssa yrittää iskeä… Mutta mitäs pienistä, ei pienetkään meistä… Flunssaa yritän estää hevoskuurilla C-vitamiinia ja pohkeelle on varattu hieronta.

Maanataina testasin hieman vauhtikestävyyttäkin pidemmällä lenkillä. Viime viikolla kaikki juoksutreenit menivät aivan sattumalta hyvin samoilla peruskestävyyssykkeillä, joten nyt päätin vetää polkujuoksua vähän rivakampaan tahtiin ja hyvinpä se tuokin tuntui onnistuvan 🙂 Aikaan 2:03:25 matkaa kertyi mukavat 21.13 kilometriä 153 bpm:n keskisykkeellä. Tuntuma oli mukavan kevyt, matkaa olisi voinut jatkaa vielä vaikka kuinka paljon. 

Tiistaina yhteislenkillä juostiin myös viime viikkoa korkeammilla sykkeillä (keskisyke 147 bpm). Matkaa suomaastossa ja osin tielläkin kertyi 14.1 kilometriä aikaan 1:46:18. Yhteislenkin sykkeitä nostaa toisinaan aivan valtaisa höpöttelyn määrä ja niin kävi kyllä tällä viikolla oikein huolella.

Keskiviikko oli taas täydellisen liikuntalevon päivä ja torstaina vedin peruskestävyystreenin hölkäten. Oikea pohje on tällä viikolla yrittänyt vihoitella, joten hieman kevyempi hölkkä oli paikallaan. Juoksin 8.08 kilometriä aikaan 50:03, keskisykkeellä 139 bpm.

Perjantai on edelleen multisport-päivä, niin tälläkin viikolla. Ajattelin juoksevani kympin ennen salitreeniä, mutta pohje junnasi niin totaalisesti tukkoon viiden kilometrin jälkeen, että oli pakko lopettaa juoksu ja linkuttaa salille… 5.05 kilometriä meni aikaan 32:41 keskisykkeen ollessa 138 bpm. Salilla sain pohkeen ensiapuahoito-ohjeeksi jäävesisuihkun ja sen sitten salin jälkeen toteutinkin. Salilla viihdyin 1:16:23 palauttavalla 103 bpm:n keskisykkeellä. Jalat jätin tänään vähemmälle ja treenasin suosiolla yläkroppaa ja corea.

Collage 2017-10-02 15_57_47.jpg

Lauantaina jätin juoksut kokonaan välistä ja annoin pohkeen rauhoittua. Kävimme perheen kanssa pienellä metsäretkellä, nautimme syksyn raikkaudesta ja nuotiomakkarasta laavulla. Laavulle tuli muitakin juoksukavereita lapsineen, meitähän oli loppujen lopuksi iso porukka koossa! 

Collage 2017-10-02 15_50_05.jpg

Sunnuntaina ajoimme tytön kanssa Ouluun valmiiksi seuraavan päivän toimenpidettä varten. Minä kävin iltasella tuulettamassa päätä ihanan syksyisissä maisemissa 8.22 kilometrin verran aikaan 46:58 ja kohtalaisen järkevällä keskisykkeelläkin, 148 bpm. 

PhotoEditor-1506949191609.jpg

Yhteensä syyskuun viimeiselle viikolle juoksukilometrejä kertyi siis pienestä pohjevaivasta huolimatta 56.6. Oikein hyvät kilometrit viimeiselle kunnon treeniviikolle ennen kisaa. Kisaviikko sitten himmaillaan, palaudutaan ja jännitellään.

Seuraa: blogit.fi, bloglovin’, Facebook, Instagram, Twitter

P.s. Kirjoitan postausta loppuun maanantaina OYSsissa, tytön toimenpide vaikuttaa menneen hyvin, kiitos kaikille myötäelämisestä. Tämän tilanteen suhteen mennään silti päivä kerrallaan. Mutta eipä meistä kukaan muutenkaan huomisesta tiedä. Elämä on kyllä tässäkin tilanteessa opettanut sen, että meillä on vain tämä päivä! Eletään niin, että voidaan olla kiitollisia jokaisesta päivästä <3

Hyvinvointi Liikunta