Lokakuun lätinät :D

Lokakuu on ohi ja ihmeellistä kyllä, marraskuu seuraa heti perässä ;D On vaikea uskoa, että ollaan marraskuussa ja vuosi on jo lopuillaan. Lokakuussa oli vielä kauden viimeinen kisa, Vaarojen Maraton ja siksi ehkä vuosi tuntuu edenneen kumman nopeasti loppupuolelle. Yleensä kisailu on loppunut jo viimeistään syyskuussa. 

Polar Flow:hun merkittyjä harjoituksia oli tässä kuussa 21 ja merkittyjä treenitunteja 28 tuntia ja 30 minuuttia. Harjoituksissa ei näy lyhyitä harjoituksia; kotona tehtyjä nopeita lihaskuntotreenejä ja venyttelyjä. En ole kovinkaan usein niitä viime aikoina tehnyt, mutta ne vähäisetkin ovat jääneet mittaamatta. Marraskuussa voisin kyllä skarpata kotona tehtävissä lihaskuntoharjoitteluissa ja erityisesti venyttelyissä. Jospa saisin vaikka postauksenkin tehtyä, aamuvenyttelyvinkkejä, kiinnostaisiko?

Alla olevassa kuvassa näkyvät juoksuharjoitukset. Vaarojen Maratonin jälkeen meni yhdellä juoksuharjoituksella kymmenen päivää. Olin flunssassa ja oikeastaan vähän pelkäsin jopa saaneeni pahemmankin jälkitautin, mutta onneksi tauti talttui ja pääsin tällä kertaa säikäyksellä. Säikäytti kyllä oikeasti kuitenkin sen verran, että ehkäpä alan vähitelleen tajuta, että sairaana treenaaminen, saati kilpaileminen on aivan tolkuttoman typerää! 

IMG_1788.JPG

Kun kuukauden aikana on kisa, kilometrejä kertyy vähemmän. Ennen kisaa pitää vähän kevennellä ja kilpailun jälkeen täytyy antaa aikaa palautumiselle. Vaikka olin kisan jälkeen sairaanakin ja pitkään juoksematta, sain silti kasaan varsin kohtuullisen määrän juoksuja, yhteensä 173.1 kilometriä. 

Lokakuun kilometrejä on juostu Oulussa, Kolilla, Ylimuoniossa, Pallaksella ja toki myös täällä Kajaanissa. Paljon on tapahtunut yhden kuukauden aikana. Lapsen sairaus ja siihen liittyvä huoli, murhe ja toimenpide, hillitön Vaarojen Mataron, huoli omasta kunnosta ja pelko oman tyhmyyden aiheuttamasta sairastumisesta, upea syysloma Lapissa talvimaisemissa ja siirtyminen lempeästä syksystä yhtäkkiä totaaliseen talveen… Tälläkin hetkellä ulkona on pakkasta reilu -10 astetta.

Collage 2017-10-31 22_05_52.jpg

Mahtava marraskuu on alkanut! Marraskuussa yritän aloittaa oikein tosissani peruskuntoharjoittelun…. se tarkoittaa hidasta, hyvin hidasta juoksua tai jopa suurta määrää kävelyä… Äärimmäisen haastavaa, mutta kattotaan miten muijan käy…

Vielä, marraskuussa saattaa alkaa Running Academyn juoksuvalmennus testiryhmälle, siitä sitten myöhemmin 🙂

Mitä suunnitelmia sinulla on marraskuulle? 

Seuraa: Blogit.fi, Bloglovin’, Facebook, Instagram, Twitter

Suhteet Ystävät ja perhe Liikunta

Kaikkea sitä… – viikon 43 treenit

Vaikka tällä viikolla on ollut useampi lepopäivä, juoksua on silti kertynyt aivan kohtuullinen määrä – 48,4 kilometriä. Aikaa treenaamiseen olen käyttänyt kokonaisuudessaan vain viisi ja puoli tuntia. Viikko on tuntunut treenien osalta varsin leppoisalta, mutta onhan tähän viikon mahtunut Polarin mukaan äärimmäinenkin treeni, verttitonni.

Maanantaina kävin poikkeuksellisesti salilla perjantain sijaan, koska perjantaina oli tiedossa jo mainittu verttitonnin veto. Juoksin salille, salilla juoksumatolla himpun reilu kuusi kilsaa ja vielä juosten kotiin. Yhteensä juoksua kertyi 12.1 kilometriä ja näiden harjoitusten keskisyke oli 143 bpm. Salilla (47:03, avg 119 bpm) tein pääasiassa corea, mutta maastavetoa tehdessä intouduin testaamaan mahdollista maksimiani… En ehkä päässyt aivan maksimiin, mutta sen verran paljon 67 kiloa oli varrelleni, että tekniikan sain hajoamaan ja nosto tuntui aivan liikaa alaselässä. Onneksi en pahemmin loukannut itseäni ja alaselän jomotuskin helpotti parin päivän jälkeen… 

PhotoEditor-1509292541189.jpg

Tiistaina yhteislenkillä juoksin hyvällä höökillä ja mukavan porukan kanssa yhteensä 14.66 kilometriä aikaan 1:48:12, keskisykkeellä 142 bpm. En voi varmaan liikaa hehkuttaa näitä yhteislenkkejä! Tälläkin lenkillä oli uusia osallistujia (aivan mahtavaa), silti tuntui, että kaikki olivat samaa porukkaa, kavereita. Jotain samaa meissä kaikissa juoksijoissa kai sitten on 🙂

IMG_20171029_175341.jpg

Keskiviikko oli taas virallinen lepopäivä, niitä tähän viikkoon on mahtunut enemmänkin… Torstaina tein pikavedon muutamalla intervallilla. Harjoituksen kokonaiskesto oli minulle harvinaisen lyhyt – 31:52, jossa oli kymmenen minuutin lämmittely, kolme 800 metrin intervallia (3:41, 3:32 ja 3:45) kahden minuutin palautuksilla ja lyhyt loppuverkka. Matkaa kertyi yhteensä 5.73 kilometriä keskisykkeellä 154 bpm.

Perjantain Hillers Trailrunning Clubin 1000:n nousumetrin kisasta löytyy oma postauksensa TÄÄLTÄ. Polar Flown mukaan ’harjoitus’ oli äärimmäinen ja palautumiseen olisi syytä käyttää kaksi päivää…

Lauantain ja sunnuntain olenkin sitten ottanut levon kannalta. Perjantain ylämäet tuntuvat vielä tänään sunnuntainakin takareisissä, joten pieni höllääminen on ollut aivan paikallaan. Viikonloppu on ollut pitkälti ihanaa tekemistä lasten kanssa – shoppailua, elokuvia ja poppareita, ensilumen riemua, pelailua, kaverin yökyläilyä, hyvää ruokaa ja herkuttelua, kaikkea kivaa.

Oman pihan Olaf 🙂

PhotoEditor-1509291738634.jpg

 

Olemme lasten kanssa innostuneet pelaamaan viikonloppuna Ubongoa. Aivan loistava peli ja pelaaminen onnistuu koululaisten kanssa hienosti. Nuorimmainen on ollut innokas tiimalasin kääntäjä ja pelinjohtaja 😀

Collage 2017-10-29 17_34_24.jpg

Kuinka sinun viikkosi on sujunut? Entäs mave… 😉 

 

Seuraa: Blogit.fi, Bloglovin’, Instagram, Facebook

Hyvinvointi Liikunta