Keskiviikkona 30.8. paikallinen hiihtoseura ja polkujuoksuporukka järjestivät maastohölkän. Reitti kierteli Vimpelinvaaran ylä- ja alamäkiä varsin tehokkaasti, osin pururadalla ja lyhyitä pätkiä myös poluilla. Reitti oli merkitty aivan loistavasti eikä eksymisen vaaraa todellakaan ollut. Siitä suuret kiitokset järjestäjille! Kisan nimestä ’maastohölkkä’ ja erään varsin läheisen ihmisen kommentista ettei kyseessä ole mikään polkujuoksu, aloin oikein pohtia tuota maastojuoksun ja polkujuoksun eroa. 

Wikipediasta löysin jonkinmoista rajanvetoa aiheesta, mutta usein saattaa olla hieman vaikea määritellä onko kyseessä maastojuoksu vai polkujuoksu. Minulle tuo määritelmä ei oikeastaan ole niin kovin tärkeää, kunhan metsässä juostaan, mutta jollekin muulle asia voi olla hyvinkin tärkeä. Ilmeisesti maastojuoksussa matkat ovat usein aika lyhyitä (harvoin yli 12 kilometriä) ja maastojuoksukisoissa juostaan ns. radoilla, juoksuun suunnitelluilla pururadoilla/maastoradoilla. Polkujuoksu on puolestaan juoksua pääasiassa poluilla, vaellus- ja retkeilyreiteillä ja usein huomattavasti pidemmillä matkoilla.

Juoksuinnostus yritettiin istuttaa myös lapsiin, 9-vuotias juoksi kaksi kilometriä, 7- ja 5-vuotias yhden kilometrin. Lapset olivatkin varsin innoissaan saamistaan mitaleista ja pienestä kisailusta. On aivan loistavaa, että lapsetkin pääsevät osallistumaan vanhempien mukana juoksutapahtumiin. Nykyään onkin yhä enenevässä määrin juoksutapahtumien esim. maratonien yhteydessä myös minimaratoneja lapsille, huippua!

Omasta kisasta voisi sanoa lyhyesti, että ensimmäiset kilometrit ja ylämäet vedin kuin pieni eläin ja siihen ne voimat sitten loppuivatkin. Pari juoksukaveria ohitti minut kahden kilometrin paikkeilla ja hyytyneenä totesin, että ei jaksa, ei pysty… Toinen kavereista jäi vain hiukan minun edelle juoksemaan ja siinä peesissä roikuin yllätyksekseni ja sisukkuuttani sitten maaliin asti. Oli hauska huomata, että polkujuoksureeni on tuottanut tulosta ainakin alamäissä, joissa kiihdytin useamman kerran kaverin edelle, mutta kun voimat oli syöty jo alussa loppuun, niin tasaisella ja ylämäissä jäin tuplasti sen, mitä alamäissä voitin. 

Maaliin saavuin viidentenä naisista ajassa 45:47, joka on aivan kohtuullisen kelvollinen aika alun hyytymisen jälkeen. Maalissa kuuluttajalle oli annettu taustatietoa juoksijoista ja minun kohdalla mainittiinkin elokuun alun maraton. Siinä maalissa sitten tuon kuulutuksen kuultuani tajusin, että voihan tuo maraton vielä painaa jaloissa ja ehkä vielä enemmän maanantain pitkis (16km)…  Jo ennen juoksua pohkeet tuntuivat tosi tukkoiselta… selityksen makua… Aina ei voi olla hyvä juoksu ja nyt ei kyllä ollut. Mukavaa oli silti 🙂 Oli myös aivan mahtavaa iloita yhdessä toisten onnistumisista! 

Seuraa: blogit.fi, bloglovin’, Facebook, Instagram