Elokuun elvistelyt :)

Elokuu, hyvä kuu, rakas kuu, syntymäkuukausi, kaunis kuukausi. Elokuu, vielä on kesää jäljellä, silti ihana syksy kutkuttaa jo kantapäitä. Juoksua helteessä, juoksua jo kosteassa ja kylmässä, ihana ja upea elokuu <3 

Collage 2017-09-01 22_35_38.jpg

Tämän vuoden elokuu oli siitä poikkeuksellinen kuukausi, että juoksin elämäni ensimmäisen sileän maratonin ja täytin 40 vuotta 🙂 Molemmat mielestäni kohtuullisen suuria saavutuksia! Maraton meni ihmeellisen hyvissä fiiliksissä, kisarapsan voit lukea TÄÄLTÄ.

Yhteensä juoksua kertyi aivan mukava määrä, 175.6 kilometriä, alla tarkemmin juoksujen statistiikkaa. Maratonin jälkeen piti antaa keholle aikaa palautumiseen, joten se on verottanut juoksutreenejä. 

IMG_1628.JPG

Yhteensä kaikkien harjoitusten kesto oli muutamaa minuuttia vaille 30 tuntia ja harjoituksia kuukauteen kertyi Polar Flow:n mukaan 33. Paljon on kuitenkin tekemistä tuon peruskunnon kartuttamisen kanssa… Jos sen joskus saan balanssiin, niin eihän sitä tiedä minkälaisen polkujyrän itsestäni kasvatan 😉 Olen treenannut kestävyysurheilua vasta kolme vuotta, joten paljon voi vielä saada aikaiseksi oikeanlaisella treenillä. 

IMG_1627.JPG

Varsinaisesti en ole synttäripippaloita vielä järjestänyt mutta mitäpä muuta nainen tarvitsee syntymäpäivälahjaksi kuin vuosia haaveilemansa käsilaukun ja Juoksija-lehden vuosikerran! No ei mithään muuta 😀 

PhotoEditor-1504450007278.jpg

Suloista syyskuuta ja tsäpäköitä kilometrejä 🙂

Seuraa: blogit.fibloglovin’FacebookInstagram

Hyvinvointi Liikunta

Vuokatti Trail Challenge – ’Kodinturvajoukoissa’ :)

Huomenna (tai oikeammin tänään!) juostaan täällä Kainuun ’kotimaisemissa’ ja poluilla Vuokatti Trail Challenge, jossa polkujuoksumatkoina ovat 100 kilometrin matka, joka lähtee Hiidenportin kansallispuiston alueelta sekä 42 kilometrin ja 23 kilometrin matkat. Kaikki kolme reittiä kulkevat loppuosasta Vuokatin upeissa vaaramaisemissa, joissa on myös jo legendaariseksi mainittu 13 vaaran osuus. 

Collage 2017-09-02 00_11_29.jpg

Mieheni lähtee huomenna tuolle 42 kilometrin matkalle ja minä toimin niin sanotusti huoltojoukoissa tai otsikon mukaan ’kodinturvajoukoissa’ lastenhoitajana. Lasten kanssa pääsemme lähettämään korpisoturin matkaan ja mahdollisesti hurraamaan maaliinkin. On aivan kutkuttavan hienoa päästä näkemään monen ystävän lähtö upealle polkujuoksumatkalle Maaselän etapin läheisyydestä. Kaikilla tämän reitin juoksijoilla on GPS-seuranta, joten saamme jännityksellä seurata myös matkan edistymistä. 

Oma kisa odottaa reilun kuukauden päästä Kolilla. Vielä ei menohaluja oikein olekaan maratonin jälkeen, joten nyt on oikein mukava olla katsomossa ja nauttia toisten suoritusten seuraamisesta.

Isot tsempit kaikille tänä viikonloppuna itsensä likoon laittaville, niin Vuokatti Trail Callengen, Nuuksio  Classicin, kuin ruskamaratonin ja Kuopion maratonin osallistujille. Ja taitaa niitä kisoja löytyä tälle viikonlopulle muitakin… vaikkapa UTMB Mont-Blanc!

Collage 2017-09-02 00_13_48.jpg

Riemullisia ja nautinnollisia juoksukilometrejä kisaajille! 

Seuraa: blogit.fibloglovin’FacebookInstagram

 

Hyvinvointi Liikunta