Tavallisen mukavaa menoa viikolla 10


Tällä viikolla perhe on lomaillut koulusta, minä olen ollut töissä, mutta muuten koko Kajaani tuntuu olleen lomalla… Aamuisin töihin ajaessa tiet tuntuivat hämmästyttävän tyhjiltä ja toisaalta taas kaupungilla oli mukavasti porukkaa pitkin päivää. Viikko on tuntunut itsellekin hiukan lomailusta, kun toiset ovat olleet lomafiiliksissä ja kotonakin on tapahtunut kaikkea tavallisesta työ- ja kouluviikolla poikkeavaa. Oikein mukava viikko takana siis. Tämän viikon treenit ovat myös menneet hyvin ja kevään edetessä alkaa aivan toiveikkaasti tuntua siltä, että vauhdit alkavat kehittyä ja myös peruskestävyyden vauhdeissa on hiukka nostetta suhteessa sykkeeseen.

Maanantaina kävin tunteroisen peruskuntolenkillä (1:00:17, 7.93 km, avg 131 bpm) ja juoksun päälle kävelin vielä loppuverkkana kotiin (21:45, 2.45, avg 122 bpm). Tiistaina ohjelmassa oli alku- ja loppuverkan välissä  25 minuutin vk1-juoksu (1:05:21, 10 km, avg 140). Juoksu tuntui mukavan kevyeltä ja rullaavalta, mutta niin tosiaan pitääkin tuntua, koska vauhti oli vaivaiset 5:33 minuuttia kilometrissä vedon aikana.

Keskiviikkona pääsin nautiskelemaan peruskestävyysjuoksusta (1:30:19, 12.47 km, avg 132 bpm) ja torstaina vuorossa oli lyhyet mäkivedot – treenissä oli alkuverkan ja loppuverkan välissä kymmenen kertaa kolmenkymmenen sekunnin mäkivetoja puolentoista minuutin alamäkipalautuksella (1:00:22, 7.93 km, avg 125 bpm). Keskisyke treenissä oli aivan kummallisen matala, mutta olisikohan sykemittarin valuminen käsivarresta alaspäin aiheuttanut sen, että mittari ei oikein koko treenin ajan mitannut oikeaa sykettä.

Perjantain juoksu oli aktiivisen treenin osalta vauhtikestävyysharjoitus, jossa oli 6 x 5 minuutin vetoa kolmen minuutin kävelypalautuksin (1:28:34, 13.1 km, avg 139 bpm). Vaikka juoksun keskisyke on kohtuullisen matala, on vauhtikestävyyttä harjoiteltu aktiivisesti viiden minuutin vedoilla, joista nopein veto oli kahdessa vedossa 5:04 min/km.

Lauantaina juoksin ensin salille (16:26, 2.56 km, avg 134 bpm), salilla tein suunnitellun harjoituksen (1:07:25, avg 98 bpm) ja kotiin  hipsuttelin kävellen (17.41, 1.51, avg 115 bpm).

Sunnuntaina pääsin aurinkoiseen iltapäivään nautiskelemaan peruskestävyysharjoituksesta kävellen ja pienesti poluillakin hipsutellen (2:02:03, 11.67 km, avg 105 bpm).

Viikon treenit ovat siis todella sujuneet aivan todella mukavasti, aikaa liikkumiseen käytin kymmenen tuntia kymmenen  minuuttia ja  matkaa tuohon aikaan kertyi yhteensä 69.4 kilomteriä, joista juoksua oli 54 kilometriä. Maaliskuu on lähetetyt siis vauhdikkaasti käyntiin, toivottavasti myös sulla. Oottelen jo innokkaasti vielä aurinkoisempia ja lämpöisempiä päiviä 😎.

Muikeaa maaliskuun alkua toivotellen,

– Maijaliisa

Saat tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja Instagram-tiliä sekä ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.

Hyvinvointi Oma elämä Liikunta Terveys

Leppoisaa viikolla 9 ja helmikuun hipsuttelut


Tämä viikko on harjoitusohjelmassa ollut kevyt viikko ja arvaappa mitä – aika kevyesti olen omasta mielestäni osannut myös ottaa, joten taputtelen täällä itteäni olkapäälle. Nyt on myös intoa lähteä tuleviin viikkoihin kohti mahdollista kisakautta. Vähitellen mielessä alkaa jo vilkkua kesän ensimmäinen juoksukisa, joka ehkä näillä näkymin olisikin Terwapuolikas toukokuun loppupuolella. Vielä kuitenkin mennään normikautta, mutta ei siihenkään ole enää kauaa, kun saa aloittaa kisaan valmistavan ohjelman. Palataanpa kuitenkin tähän viikkoon ja helmikuun statistiikkaan – tällä viikolla heitettiin hyvästit huikealle helmikuulle.

Helmikuu on siis ollut varsinainen huippukuukausi pitkään aikaan. Tammikuussa juoksu alkoi lähes koko syksyn vaivanneen nilkka- ja pohjevaivan jäkeen sujua paremmin, vaikka edelleen yritin kuulostella tarkkaan nilkan jäykkyyttä. Nyt helmikuussa olen päässyt harjoittelemaan ohjelman mukaan ja oman suunnitelman mukaan ilman erityistä himmailua ja niin olenkin saanut tahkottua kuukauteen mukavat 203 juoksukilometriä. Aikaa mitattuun liikkumiseen käytin kokonaisuudessaan 40 tuntia 40 minuuttia ja kilometrejä kertyi yhteensä 255.1. Liikunta on ollut juoksun lisäksi kävelyä, kolailua, liikkuvuutta ja salitreeniä. Paljon on siis kokonaisliikunnasta mennyt aikaa juoksemiseen, mutta sehän tässä nyt tarkoituskin, kun ajatuksena on kisailla juuri siinä lajissa. Nyt yritän vielä pidätellä itseäni, että saan pidettyä myös kävelyn mukana kuvioissa, vaikka juoksu alkaa matalammillakin sykkeillä jo vähitellen muistuttaa juoksua.

Palataanpa sitten takaisin vielä tähän viikkoon, maanantaina ja keskiviikkona oli tällä leppoisalla viikolla lepoa liikunnasta lepopäivä. Tiistaina juoksin ensin laulutunnille (18:06, 2.61 km, avg  131 bpm) ja lauleskelun jälkeen kävin vielä peruskestävyyslenkillä vaihdellen vauhteja kävelystä pieniin vetoihin, joita ei tosin montaa tullut ja lenkin vauhti oli hyvinkin maltillinen (1:00:14, 7.55 km, avg 132 bpm).

Torstaina juoksin vähän ylimääräisen peruskestävyyslenkin aivan koska huvitti (1:08:21, 9.2 km, avg 135) ja koska halusin saada kerättyä vihdoinkin pitkästä aikaa kuukauteen juoksua parisataa kilometriä. Toiset juokseen melkein saman määrän viikkoon, minusta ei toki sellaiseen ole eikä tarvitsekaan olla.

Perjantaina kävin ulkoiluttamassa itseäni lyhyellä kävelyllä (1:18:42, 7.7 km, avg 105 bpm). Lauantaina kävin sitten alkuverkkana kävellen salille (23:28, 2.28 km, avg 106 bpm), salilla tein vähän oman mielen mukaan treeniä (1:16:13, avg 99 bpm) ja vielä kävellen kotiin (18:47, 1.57 km, avg 105 bpm).

Sunnuntaina tein suunnitellun puolentoistatunnin kävelyn hieman tehokkaammin ja sain nauttia kyllä mukavasta mutta harmaasta ilmasta  (1:30:05, 9.05 km, avg 110 bpm).

Viikkoon mitattua liikuntaa 7 tuntia 14 minuuttia ja kilometrejä kertyi tasan neljäkymmentä, joista juoksua pienet 19.4 kilometriä. Tämäkin viikko hujahti aivan huomaamatta. Ensi viikolla lapsilla on talviloma ja mieskin lomailee osan viikosta. Minulla ei ensi viikolle ole varsinaista lomaa, mutta viikko saattaa olla hiukan kevyempi kuitenkin, kun asiakaskohtaamisia on tavallista vähemmän.

Ihanaa maaliskuuta meille,

– Maijaliisa

Saat tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja Instagram-tiliä sekä ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.

Hyvinvointi Oma elämä Liikunta Terveys