Olen jo somessa ehtinyt hehkuttaa viikonlopun NUTS Karhunkierroksen 34 kilometrin kisaani oikein urakalla 😆. Pikarapsa voisi siis olla: huippureissu, matka oli just soppeli ja kaikki meni aivan loistavasti, energia imeytyi ja kengät veivät kuin itsestään eteenpäin. Tarkempaan  analyysiin uppoutumalla huomaan, että olihan siellä matkalla vaikka mitä tapahtumia. Niitä tässä yritän hieman availla jonkinmoisessa järjestyksessä, jospa tästä saisi pienen aavistuksen matkastani ja saisin jakaa omia polkujuoksun tunnelmia myös teille muille.

Lähtö Juumaan ja kisareitille alkoi maalialueelta bussikyydillä. Tämän maalikaaren alta oli suunnitelmissa sukeltaa maaliin 34 kilometrin polkujuoksun jälkeen.

Lähdöstä Basecampiin

Ennen lähtöä jokseenkin jännittynyt hymy.

Bussimatka Juumaan meni panikoidessa, onneksi pääsin istumaan tutun seurakaverin viereen ja sain hetken jutella kaikenmoista ja myös jakaa paniikkiani, kiitos ja anteeksi 😬. Juumaan saavuimme juuri parahiksi todistamaan kisaryhmän lähtöä, oma lähtö odotti noin kymmen minuuttia sen jälkeen. Ehdin hyvin vessajonossa vaihtaa pitkät housut shortseihin (aivan loistava valinta), käydä vessassa, heittää tarpeettomat kamat pussissa pakuun palautettavaksi Rukalle, nauhoittaa kengät ja intoilla pienen hetken ennen starttia. Lähdössä tajusin ja sain kuulla, että kisan ajanotto starttaa vasta toisen riippusiltaylityksen jälkeen. Olinkin vähän panikoinut siitä, joudunko odottelemaan kovin pitkään näillä alkupään silloilla ylitystä ja kaatuuko jonotukseen viiden tunnin alituksen yritys. Lähdöstä lähdimme suoraan metsään leveää baanaa pitkin hölköttelemään alkuverkkaa parisen kilometriä ennen kuin ajanotto alkoi. Laitoin itsekin kellon käyntiin vasta virallisen ajanoton alkaessa. Sen verran tarkkailin kuitenkin sykettä jo alkuverkalla, että kisasta ja jännistyksestä johtuen syke oli aivan taivaissa heti ensihetkistä alkaen. Matka starttiviivalle meni siis leppoisasti hölkytellen, mutta korkeilla sykkeillä. Jo tässä vaiheessa aloitin kuitenkin myös korkeaenergisen nesteen nauttimisen. Repussa mukana oli Noshtin korkeaenergistä urheilujuomaa kahdessa 500 millin lötkössä (50 g hiilihydraattia per lötkö), Jollos-energiakarkkeja ja hätävarana muutama salmiakki sekä Bassettsin viinikumikarkkeja.

Matkaan lähdin Altran Timp 4 -kengillä, joilla olin juossut muutaman lenkin ja todennut ne vähintäänkin täydellisiksi kengiksi jalkaani. Sukkavalinta meni hiukan vihkoon, kun olin huolimattomuuttani ottanut eripariset 1000 Mile-sukat mukaan. Onneksi matkassa oli toiset saman merkin sukat, joita en ollut ajatellut kisasukiksi, mutta onneksi ne toimivat kuitenkin vallan mainiosti nekin, vaikka olivat tiukemmat ja ohuemmat kuin kisasukiksi ajattelemani sukat. Tällä setillä en kaikeksi onneksi saanut yhden yhtä rakkoa jalkaani! Voin siis lämmöllä suositella tätä settiä.

Oman vuoron odottelua ensimmäiselle riippusillalle. Pitkään ei tarvinnut jonottaa alussa eikä varsinaisella kisareitillä yhdelläkään riippusillalla. Järjestelyt toimivat tässäkin suhteessa mallikkaasti!

Toisen riippusillan jälkeen laitoin siis kellon käyntiin ja lähdin kunnolla juoksuun. Matka taittui vauhdilla ja innolla, sykkeitä en uskaltanut edes oikein katsoa, tiesin, että syke oli huikean korkea, mutta nyt en ollut lähtenyt hissuttelemaan vaan etenemään vauhdilla aikatavoite mielessä. Olin laittanut kelloon kisavauhtilaskurin ja tiesin, että minun on alkumatkasta juostava selvästi keskivauhtitavoitetta nopeampaa, koska loppumatkan vaaranousut tulisivat joka tapauksessa hidastamaan vauhtia aivan huomattavasti.

Jo puolentoista kilomertrn juoksun jälkeen alkoi vasemmassa jalassa polven yläpuolella takareidessä tuntua kiristystä. Ajattelin kuitenkin, että jatkan vain juoksua ja katson mitä tapahtuu. Vähitellen tuntemus lieveni ja osin siirtyi alemmas saman jalan pohkeeseen, pohkeen alaosaan. Siihenkään tuntemukseen en erityisesti reagoinut, vaan annoin olla ja jatkoin juoksua. Pohkeenkin tuntemus lieveni matkan jatkuessa tai pystyin vain plokkaamaan tuntemukset mielestäni. Matka eteni vauhdilla, välillä pääsin hyvän letkan peesiin, useimmiten kuitenkin menin letkat hetken peesailun jälkeen ohi. Ylämäissä menin myös usein ohi juoksijoita, kun osa matkaajista alkoi kävellä ylämäissä ja varsinkin alkumatkasta juoksin lähes kaikki ylämäet, jos en aivan kokonaan, niin kuitenkin heti, kun juoksu vain mitenkään maaston puolesta oli minulle mahdollista. Hetkellisesti jaloissa tuntui hapotusta, mutta energioista huolen pitäminen ja rento juoksu mäen jälkeen sai jalkojen hapotuksen helpottumaan lähes koko matkan ajan.

Matkan huikeita maisemia riippusilloilta.

Basecampista Konttaiselle

Olin reittikartasta muka tutkaillut, että Basecamp tulisi eteen noin kymmenen kilometrin kohdalla mutta Basecamp tulla tupsahti eteen aivan huomaamatta, kun kellossa oli kilometrejä noin 8,5. Ilmeisesti kilometrit oli reittikartassa laskettu kuitenkin aivan lähdöstä alkaen. Bacecampissa täytin yhden tyhjentyneen lötkön uudelleen korkeaenergisellä juomalla ja yhden lötkön vedellä, kolmas lötkö oli vielä puolillaan juomaa. Muutama sipsi ja suolakurkku suuhun, suklaa sormiin ja matka jatkui pikkusen reilu kolmen minuutin huollon jälkeen. Basecampiin tullessa  keskivauhtini oli 6:01 min/km, olin siis selkeästi kisavauhtiani edellä. Parhaimmillaan olin tavoitettani edellä yli 28 minuuttia ja Konttaiselle saapuessani noin 22 minuuttia edellä suunnitelmaa – se oli todellakin hyvä, mielessäni kuvittelin, että tuskin sekään riittää, kun ajattelin vauhtini hidastuvan loppumatkalla niin paljon.

Matka Basecampista jatkui hiekkatietä pitkin ja matkalla oli paljon juostavaa polkua, suorastaan neulasbaanaa ja sorastettua polkuakin. Noin 20 kilometrin kohdalla alkoi tulla selkeästi teknisempiä pätkiä reittiin, vaikka nekin olivat aika lyhyitä pätkiä, niin lyhyitä, että en ehtinyt edes kunnolla hermostua olemattomaan polkujuoksutaitooni. Pitkälti reitti oli siis todella helppoa ja juostavaa polkua tai melkeinpä juoksubaanaa lähes Konttaisen huoltoon asti. Viime vuonna taivalsin Oulankajokivartta yön pimeinä hetkinä 83 kilometrin matkalla ja tuskailin aivan tosissani, että mitä ihmettä teen täällä juurakkohelv*tissä, kun en yhtään osaa tätä polkujuoksua. Tällä polkujuoksureissulla en todellakaan kertaakaan miettinyt, miksi taivallan täällä poluilla, vaan nautin matkasta kaikkine haasteineen ja olin lähes koko matkan aivan polkujuoksun hurmiossa.

Teknisempää polkua alkoi mielestäni ilmaantua maisemaan vasta lähestyttäessä Konttaista. Tähänkään vaiheeseen en kokonaan kävellyt yhtään ylämäkeä kokonaan, vaan heti, kun maasto antoi myöten aloin tikuttaa myös ylämäissä juoksuvauhtiin. Alkumatkan takareisi- ja pohjevaivat olivat siirtyneet tässä vaiheessa polven ulkosyrjään. Jatkoin silti juoksua juoksijan polven tuntemuksista huolimatta. Ajattelin, että juoksen niin kauan, kuin vain jalat antavan myöten, päätin etten ala yhtään etukäteen arastelemaan jalkaani, astuin jalalla hieman enemmän ulkosyrjälle, joka oli aikaisemmin vaivaa helpottanut ja sainkin jalan kestämään loppuun asti, vaikka viimeisten kilometrien aikana polven kipu kyllä yltyi selvästi.

Konttaiselta Rukalle

Konttaisen huoltoon saavuin kolmen tunnin ja 7 minuutin taivalluksen jälkeen, keskivauhti oli tässä vaiheessa 7:19 min/km. Tätä en tokikaan tuossa vaiheessa itse tiennyt. Sen tiesin, että olin tullut selvästi suunnitelmaa nopeammin alkumatkan. Sormet olivat turvoksissa jo ennen lähtöä ja matkan aikana sormien turvotus vain paheni ja paheni. Konttaisen huollossa kerroin äänen matkan pohdintani ja kysyin huollon tädiltä, voivatko sormet räjähtää turvotuksesta. Täti oli sitä mieltä, että voivat… Ai miten? No alkavat tihkua verta kuulemma… Tulin mielessäni kuitenkin siihen tulokseen, että vielä ei olla aivan siinä vaiheessa, nappasin suuhun muutaman suolakurkun ja pari sipsiä ja jatkoin matkaa, Konttaisen huollossa vietin vajaa kolmisen minuuttia.

Matkan aikana olin saanut tsempata useita pidempien matkojen sankareita, pääosin 166 kilometrin taivaltajia ja joitakin 83 kilometrin menijöitä. Konttaisen huollon jälkeen tuntui, että reitillä oli yhä enemmän pitkän matkan menijöitä ja tässä vaiheessa oli jo varsin helpottunutta ja iloistakin porukkaa reitillä, matkan loppu alkoi kiilua jo kaikkien silmissä. Olihan tuossa loppumatkassa taivaltamista, välillä aivan nelikontin kipuamista, mutta epätoivo ei iskenyt missään vaiheessa ja Valtavaaran mökkikin ilmestyi eteen aivan yllättäen ja yhtäkkiä! Kun sitä ihmettelin aivan ääneen, eräs toinen juoksija hiukan epäili ja mietti, että jospa reitille on rakennettu toinen mökki aivan meille huijaukseksi… Lupasin hänelle, että juuri tuo mökki on Valtavaaran mökki, olinhan sen ennenkin nähnyt. Valtavaaran huipulla tuuletin aivan täysillä, vaikka matka vielä jatkui, tuntui, että tässä vaiheessa olin jo voittaja!

Valtavaaran nousun riemua ja suoranaista euforiaa.

Matkahan tokikin vielä jatkui, Valtavaaran alamäissä sain seurakseni tutun juoksijan, jonka kanssa taivalsimme yhdessä lähes loppuun asti, minä  vedin ylämäissä, hän alamäissä. Tässä vaiheessa voi jo sanoa, että jalkojen hapotus ei enää helpottanut ja tuntui että heittelin jalkoja aivan holtittomasti toivoen, että ne ottavat oikeita askeleita eteenpäin. Viimeisessä nousussa hyppyrimäen juurelle ennen portaita sain vielä vasempaan jalkaani totaalisen krampin, joka kuitenkin helpotti kaikeksi onneksi nopeasti pienellä jalan ravistelulla. Edellisen illan lenkillä oli tutkaillut reitin loppuosaan ja tiesin, että matkaa maaliin ei ollut kuin muutama sata metriä ja ajattelin, että menen vaikka yhdellä jalalla juosten maaliin. Hyppyrimäen nousun jälkeen laitoin kaiken mitä annettavissa oli peliin ja kirmasin lentävällä askeleella maaliin itselleni aivan käsittämättömän huikeassa ajassa 4:21:24!!! Matka taittui äärirajoilla ja riskillä alusta loppuun asti ja tällä kertaa se kannatti. Maalissa minua oli vastassa perhe, joka oli juuri ja juuri ehtinyt kisapaikalle minua vastaanottamaan, taisin yllättää muutkin kuin vain itseni.

Mitähän tähän vielä osaisi loppukaneetiksi sanoa; kiitos NUTS -tiimi, järjestitte taas polkujuoksun parhautta! Kiitos kannustuksesta ja tsempeistä reitin varrella niin monelle, kiitos ihanille kohtaamisille matkalla. Kiitos, että sain kokea polkujuoksun flown, ehkäpä minut onkin tarkoitettu näille sprinttimatkoille… Se nähdään seuraavan kerran heinäkuun alkupuolella, kun suunnitelmissa on startata NUTS Ylläs-Pallas polkukarkeloissa 37 kilometrin matkalle, katsotaan sitten, miltä matka sillä kertaa tuntuu 😄

Tilastoja:

Koko matkan keskivauhti 7:47 min/km

Keskisyke:160 bpm, maksimi 175 bpm

Sijoitus: kaikista 34 kilometrin maaliin tulleista juoksijoista 126/1167, naisista 38/657, ikäryhmästä 4/102.

Olen juossut matkan kerran  aikeisemmin vuonna 2019 aikaan 5:06:28 – matka oli silloin  kilometrin pidempi, jolloin keskivauhdin vertailu kertoo enemmän, keskivauhti oli tuolloin 8:49 min/km, joka tapauksessa siis huikea parannus omaan PB-aikaan!

Sen pituinen se 🐻

– Maijaliisa

Saat kätevästi tiedon uudesta postauksesta seuraamalla blogini Facebook-sivua ja Instagram-tiliä sekä ottamalla blogini seurantaan Blogit.fi tai Follow my blog with Bloglovin.