Tag: Hyvä elämä

Kesän koukuttavin kalakeitto

Kesän koukuttavin kalakeitto

Keitä kesäpäivän kunniaksi varhaiskasviksista, nokkosista ja kalasta maukas keitto, jonka kruunaa juustoinen liemi. Sitä sopii tarjota paremmillekin vieraille. Tämän keiton pohjaidea lähtee perinteisestä kesäkeitosta, mutta se on kehitetty ihan eri maukkaustasolle. Nesteenä on kalaliemi, joka rikastetaan notkealla sulatejuustolla. Kalojen lisäksi keitto saa makulisää luonnon annista, nokkosista. Lisäksi riittää hyvä leipä ja suven juhla-ateria on valmis. […]

Kokeilepa heittää päiväjärjestys uusiksi

Kokeilepa heittää päiväjärjestys uusiksi

Vietin toukokuun puolivälissä reilun viikon mökillä, kuten usein ennenkin kevään kynnyksellä. Silloin on mukava kaikessa rauhassa laitella paikkoja kuntoon talven jäljiltä. Tänä vuonna hoksasin, miten pienellä jutulla päivistä saa paljon enemmän irti. Suosittelen kokeilemaan. Nimittäin tekemään asioita eri järjestyksessä kuin yleensä tekee. Olen illan virkku ja tykkään nukkua aamulla pitkään. Tällä reissulla kuitenkin heräsin aamuisin […]

Ihanat piiraset alkukesän brunssipöytään

Ihanat piiraset alkukesän brunssipöytään

Kesän alkaessa on mukava kattaa pöytä puutarhaan, kuistille tai parvekkeelle ja nauttia brunssista pitkän kaavan mukaan — vaikka ihan vaan lähimmäisten kesken. Brunssipiiraat syntyvät näpsäkästi muffinipellin koloissa. Et tarvitsee taikinaa, kun kaulit pohjat paahtoleipäviipaleista. Täytteeksi voit latoa lempiaineksiasi: savukalaa, kinkkua, juustoa, parsaa ja kaataa päälle muna-kerma- tai -tuorejuustoseoksen. Yksinkertaisimmillaan leipäkupin voit täyttää rikotulla munalla. Uuni […]

Vappu tulossa – tee helppo, suolainen maljakakku

Vappu tulossa – tee helppo, suolainen maljakakku

Vaikka emme voi viettää vappua isolla porukalla, on silti kiva oman perheen tai parin ystävän kanssa tavata ulkona. Tee tarjottavaksi helppo, suolainen maljakakku, jonka voi tehdä erilaisiin laseihin. Tämä juttu on yksi toiveuusinnoista ja luetuimmista jutuista, joten julkaisemme sen uudestaan. Juhlapöytä saa aivan uuden ilmeen tällä modernin tyylikkäällä ja trendikkäällä tarjoiluidealla. KALAISET MALJAT noin 16 […]

Siivousta, karsimista ja pakkausta ennen muuttoa

Siivousta, karsimista ja pakkausta ennen muuttoa

Siitä on minun elämäni tehty viime viikkoina. Ja kyllä onkin harmittanut, nolottanut, mutta myös ihastuttanut ja vihastuttanut. Miten voikaan omien nurkkien myllääminen tuottaa noin monenlaisia tunteita! Tietenkin päällimmäisenä tunteena on innostus, sillä pontimena siivoukselle on muutto. Vihdoinkin uusi ja toivottu elämänmuutos. Pienempää ja helpompaa on toiveena. Olemme asuneet omakotitalossamme 25 vuotta. Siihen aikaan on mahtunut […]

Loihdi pääsiäispöytään Pavlova – marenkikakkujen aatelinen

Loihdi pääsiäispöytään Pavlova – marenkikakkujen aatelinen

Pavlova on iki-ihana klassikkojälkiruoka, joka on saanut nimensä venäläisen ballerina Anna Pavlovan mukaan. Poutapilven väri, rapsahtava kuori, vaahtokarkkimainen sisus ja päällä sesongin makoisimpia marjoja – tai pääsiäisen kunniaksi suloista pashaa ja suklaamunia — kuka voisikaan vastustaa! Miksi et koostaisi koko pääsiäisen menuuta blogimme ohjeiden mukaan: alkuruoka jääkellarin siikaa, pääruoka karitsanfilee ammattilaisen tapaan ja jälkiruuaksi tämä ihana pavlova! PÄÄSIÄIS-PAVLOVA […]

Tartto tarjoaa talviaikaan taivaallisia ruokaelämyksiä

Tartto tarjoaa talviaikaan taivaallisia ruokaelämyksiä

Viro on täynnä koettavaa ja erilaisia elämyksiä myös talvella. Jos Tallinna alkaa tuntua jo tutulta, suuntaa kohti etelää ja Tarttoa, myös siellä riittää monenlaisia herkkukeitaita. Tutustuin Flavours of Estonian kutsuvieraana Tartton ja Tallinnan talviseen ruokatapahtumaan. Mukaani sieltä sain bonuksen, jonka löydät postauksen lopusta. Kokeile onneasi! Tartto (viroksi Tartu) on Viron toiseksi suurin kaupunki, jossa asukkaita […]