Tag: yleinen

Kuluneen viikon plussat ja miinukset

Kuluneen viikon plussat ja miinukset

Olen tällä viikolla kärsinyt jonkinlaisesta kirjoitusblokista. Kun tavallisesti ajatus rullaa sulavasti ja ideoita teksteihin syntyy suunnilleen kaikesta ympärillä olevasta, näin ei ole ollut tällä viikolla. Huomaan että kohdallani tähän vaikuttaa paljon kiire ja ylipäänsä levottomuus, joka toisinaan iskee päälle. Kun mieli on levoton, on tekstiä hankala tuottaa, enkä pääse oikein sisälle ajatuksiini. Etenkin syvällisemmän sisällön […]

Viisi kysymystä terapiasta

Viisi kysymystä terapiasta

Olen kirjoittanut blogissani avoimesti viime vuoden terapiaprosessistani. Muistan, kuinka alkuun mietin, haluanko puhua aiheesta julkisesti koska siihen liittyi tietynlaista leimautumisen pelkoa, mutta lopulta päätin olla asian suhteen edes jossain määrin avoin. Näin oikeastaan siksi, että koen terapiaan liittyvän edelleen paljon väärinymmärrystä ja tietynlaisia ”leimautumista”, josta tulisi tulevaisuudessa päästä yhä enemmän ja enemmän pois. Paljon on […]

Kulutuspäiväkirja 1,5 viikon ajalta

Kulutuspäiväkirja 1,5 viikon ajalta

Tämä on ollut jo pidempään agendalla – nimittäin kulutuspäiväkirjan ylläpitäminen! Lukuisat kerrat aloitin homman, kunnes sen jälleen unohdin ja jouduin siirtämään päiväkirjan pitämisen taas seuraavaan viikkoon. Vihdoin sain kuitenkin aikaiseksi kirjanpidon puolentoista viikon ajalta ja tähän olen tyytyväinen. Moni väittää että jos kulutustaan seuraa, silloin ostaa automaattisesti vähemmän? Voihan se olla että tuo pitää paikkansa, […]

Vinkkejä PMS-oireiden lievittämiseen

Vinkkejä PMS-oireiden lievittämiseen

PMS-oireet ovat kuukautisia edeltäviä oireita, joihin saattaa liittyä ärtyneisyyttä, itkuherkkyyttä, alakuloa, päänsärkyä, turvotusta ja muita epämiellyttäviä tuntemuksia kehossa. Veikkaan jokaisen naisen tietävän, mistä puhun, sillä PMS-oireet eivät ole mikään harvinaisuus, vaan osa useamman naisen elämää. Toki olemme yksilöitä ja osa kokee PMS:n lievempänä kuin toiset, kun taas osa ei kärsi oireista ollenkaan esimerkiksi ehkäisykapselin jätettyä […]

Miten sietää epävarmuutta elämän eri osa-alueilla?

Miten sietää epävarmuutta elämän eri osa-alueilla?

Tämän päiväinen aihe tuli mieleeni kun mietin taannoin, miten paljon epävarmoja tekijöitä elämässäni on ollut viime kuukausina. Olen sietänyt tavallista enemmän epävarmuutta niin ihmissuhteissa kuin työssäni blogin osalta ja valehtelisin jos sanoisin, ettei tuolla ole ollut vaikutusta. Jätettyäni pari vuotta sitten tasaisen tulonlähteen ja ryhdyttyäni tienaamaan projektiluonteisesti freelancerina ja kevytyrittäjänä, heittäydyin epävarmuuden tunteeseen, jonka tiesin […]