Negatiivinen minäkuva ja armottomuus itseä kohtaan luovat hyvän pohjan mielenterveysongelmille

Negatiivinen minäkuva ja armottomuus itseä kohtaan on hyvä kasvualusta mielenterveysongelmille. Jos tuntee olevansa täysi nolla ja vaatimukset itseä kohtaan hipovat taivaita, niin kuka voisi tuntea itsensä hyväksi sellaisena kuin on? Ei ole mielestäni ihme, että sellaiseen mieleen muuttaa asumaan mielenterveysongelma kuten masennus tai pakko-oireinen häiriö (OCD).

En tietenkään väitä, etteikö mielenterveysongelma voisi kohdata myös positiivisen minäkuvan omaavaa henkilöä, sillä mielenterveysongelman syitä on mahdotonta täysin tietää. Kyse voi olla biologisesta alttiudesta, traumoista, elämän kriiseistä tai negatiivisesta minäkuvasta. Ei voi varmaksi tietää, miksi toinen oireilee ja toinen ei.

Kun olen alkanut työstää omaa mielenterveysongelmaani OCD:ta hyvin aktiivisesti viimeisen vuoden aikana, niin lähtökohtaisesti olen aloittanut hoitamaan oireita. Voit lukea OCD:sta täältä.

Ensin taklattiin pakkotoiminnot (kompulsiot), sen jälkeen opettelin uutta strategiaa. Siitä voit lukea täältä. Tietenkin kaikki tämä on sekoittunut yhdeksi toipumisen tieksi, jossa tulee takapakkeja ja edistymisiä. Jälkimmäisiä kuitenkin paljon enemmän.

Vähitellen tilanne on edennyt siihen, että olen alkanut työstämään sitä, mitä OCD:n takaa löytyy. Kuka minä olen? Millainen minäkuva minulla on? Kuka haluan olla?

Olen elänyt sairauden orjuuttamana niin kauan, että siitä on tullut osa identiteettiä. Näin tulee varmasti olemaan jossakin määrin aina, mutta olen matkan varrella hukannut paljon itseäni. Toisaalta olen vasta löytämässä itseäni. Olen elänyt vaatimusten täyttämässä vankilassa.

Hyvin selväksi on käynyt se, että minäkuvani on hyvin vaativa ja negatiivinen. En ole osannut olla itselleni armollinen. Jokainen virhe on tuntunut maailman lopulta:

”Kukaan muu ei ole niin hirveä kuin minä”.

Ja virheitähän on sattunut paljon. On ollut aikoja, kun olen elänyt rajattomasti. En ole kuitenkaan koskaan antanut itselleni lupaa epäonnistua, joka on johtanut siihen, että olen epäonnistunut entistä enemmän. Olen ollut negatiivisuuden kierteessä. Jokainen virhe on jäänyt mieleeni kuin tahraksi elämäni polulle.

Vaatimukset itseä kohtaan ovat saaneet aikaan perfektionismin, jossa ei ole sijaa epäonnistumiselle, mutta ei myöskään elämälle. Elämähän on yksi suuri opetusmatka.

Olen vähitellen alkanut nähdä syitä omille virheilleni, josta on syntynyt siemen armollisuuteen itseä kohtaan. Olen tehnyt virheitä, koska en ole vielä osannut. Olen satuttanut muita, koska minua on satutettu. Olen satuttanut itseäni, koska en ole arvostanut itseäni. En ole osannut olla tukena, koska olen ollut itse niin rikkinäinen. Olen puolustautunut voimakkaasti, koska en ole osannut laittaa rajojani. Olen kävellyt muiden rajojen yli, koska minullakaan ei ollut rajoja.

Jokainen virhe on kuitenkin opettanut jotain. Anteeksipyytämistä ja anteeksiantamista. Nousemista yhä uudelleen ja uudelleen. Olen opetellut asettamaan omia rajoja ja kunnioittamaan toisten rajoja, rakentavia tapoja näyttää negatiivisia tunteita, rehellisyyttä itseä kohtaan.

Nyt opettelen olemaan itselleni armollinen. 

Elämän paradoksi näyttäytyy siinä, että kun alkaa olla itselleen armollinen, on armollinen myös muille. Uskon, että on helppo tuomita toiset, kun tuomitsee syvällä sisimmässään itsensä. Mutta kun näkee itsensä armollisten lasien läpi, herää myötätunto myös toisia kohtaan. Mitä kaikkea kauheaa he ovat joutuneet kokemaan? Ilkeyden takana voi piillä itseinho. Raivon takana syyllisyys. Vihan takana pelko.

Olen vasta työstämässä omaa itseäni, mutta tiedän, miten haluan elää. Olla rakkaudellinen kaikessa, mitä teen ja olen. Olla myötätuntoinen, itselle ja muille. Myötätunto itseä ja toisia kohtaan ei tarkoita, että väärät teot olisivat oikein. Kaikkea ei tarvitse sietää ja omat rajat saa asettaa. Mutta mitä tapahtuisi, jos vääriin tekoihin vastattaisiin myötätunnolla ja rakkaudella?

Päätän kirjoitukseni  Martin Luther KIng Jr.n sanoihin:

”Pimeys ei voi karkottaa pimeyttä: vain valo voi tehdä sen. Viha ei voi karkottaa vihaa: vain rakkaus voi tehdä sen.”

Kuvat: @laura_ilojaolo

 

Kirjoittaja on Saida Suonio, kasvatustieteiden maisteri (11/2015). Hän kirjoittaa omiin kokemuksiinsa ja erilaisiin lähteisiin viitaten. Saidan käyttämät menetelmät ja harjoitteet eivät välttämättä sovellu kaikille sellaisenaan. Huomioi aina yksilöllinen kokonaistilanne ja käänny tarvittaessa ammattilaisten puoleen.

Seuraa Saidaa Instagramissa: @saida_paastairti ja blogia Facebookissa: sivulla Päästä irti @paastairtiblogi (Edit. 10.8.2020).

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *