”Jos haluat olla onnellinen, ole” – Leo Tolstoi

”Jos haluat olla onnellinen, ole” – Leo Tolstoi

Kaikkihan me haluamme olla onnellisia. Etsimme onnea rahasta, parisuhteesta, materiasta ja työstä. Sitten, kun minulla on talo, auto, rakas tai lapsi. Unelmien työpaikka. Sitten olen onnellinen. Sitten kun pääsen lomalle, olen onnellinen.

Mitä sitten tavoittelemme, kun puhumme onnellisuudesta? Iloa ja nautintoa? Rakkautta? Kaikkea positiivista?

Toki.

Mutta eikö elämästä katoa tarkoitus, jos kaikki on pelkkää positiivista? Eikö onnellisuuteen voisi yhtä lailla kuulua surua, häpeää tai pelkoa? Elämää sen kaikissa muodoissaan. Mitä jos onnellisuus olisikin suhtautumistapa elämään?

Tietenkin kaikenlaiset menetykset ja elämän tapahtumat tuntuvat meissä. Ne voivat vaikuttaa kaikkeen. Ne tuovat tunteita surusta, pelosta ja tekevät vihaiseksi. Olen ollut todella onneton sairastaessani pakko-oireista häiriötä (voit lukea matkastani täältä). Se tuntui vievän kaiken elämästä. Jäljellä oli vain ahdistus. Ei muuta.

Tärkeintä, mitä olen tällä matkallani oppinut on kuitenkin tämä: minä olen lopulta vastuussa onnellisuudestani. Sinä olet vastuussa onnellisuudestasi. Jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan. Onnellisuus on nimittäin taito. Se ei ole jotain, mitä voi saada tai jotain, mitä joku muu antaa sinulle. Jokainen antaa onnellisuuden itse itselleen. Toki on akuutteja kriisitilanteita, joissa vain selviydymme, mutta ymmärtänette asian pointin.

Tätä vastuuta voi olla vaikea hyväksyä. Tottakai toisten teot ja elämän tapahtumat vaikuttavat meihin. Emme voi kuitenkaan ikuisesti syyttää mitään tai ketään menneisyydestämme oman onnettomuutemme syyksi. Olemme vastuussa onnellisuudestamme itse.

Mutta katsotaanpa asian mahtavaa kääntöpuolta. Jokainen voi harjoitella onnellisuuden taidon. Kenenkään ei tarvitse odottaa, osuisiko universumin arpaonni minuun.

Inhoan nykyään sitä, kun kaikkialla toitotetaan, että ”ole positiivinen”. Asialla on ihan hyvä tarkoitus, sillä pohjimmiltaanhan se tarkoittaa sitä, että ihminen asennoituu asioihin toiveikkaasti. Se on mielestäni hyvä. Se on kuitenkin mennyt liian pitkälle, koska sillä on monesti kaiku: ”älä tunne mitään negatiivista”.

Masentuneelle saatetaan sanoa: ”ajattele positiivisesti”. Hänelle se kuulostaa samalta kuin ”älä tunne sitä, mitä tunnet”. Ei hyvä. Minullekin on sanottu, että ”älä huolehdi”. Sama asia.

Elämään kuuluu kaikenlaisia tunteita. Miksi ne pitää luokitella negatiivisiksi tai positiivisiksi? Kyllä suru tai häpeäkin on hyödyllinen tunne. Tunteet ovat aarrekartta ja kertovat reitin onnellisuuteen.

Kun olin vihainen, opettelin anteeksiantoa.

Kun olin loukattu, etsin rajojani.

Kun olin surullinen, löysin sen, mikä oli minulle tärkeää.

Kun pelkäsin, näin kaipuuni rakkauteen.

Kun häpesin, tiesin, kuka halusin olla.

Onnellisuus on taito, koska jokainen voi antaa sen itselleen. Onnellisuus koostuu muun muassa itsensä hyväksymisestä, myötätunnosta, kiitollisuudesta, rohkeudesta ja voimasta. Matka onnellisuuteen on jokaiselle erilainen. En väitä, etteikö matka siihen voisi olla pitkä. Jokainen lähtee omista lähtökohdistaan, joten kenenkään matkaa ei pidä verrata toisen matkaan.

Kun lähdin tälle matkalle vuosi sitten voittaakseni pakko-oireisen häiriön, en tiennyt, että kyse oli paljon suuremmasta. Kokonaisvaltaisesta onnellisuudestani. En tiennyt, että kaikki muuttuisi. Muuttuisin.

Kun aloitin, en tuntenut itseäni vahvaksi tai rohkeaksi lainkaan. Enhän muuta tehnytkään kuin pelkäsin ja elin sairauden orjuuttamana. Olin kuitenkin päättäväinen. Menin siitä läpi, mikä pelotti. Harjoituksen kautta minusta tuli rohkea. Sitten en taas ollut. Onnistuin ja mokasin. Loputtomasti. Olin heikko, mutta nousin joka kerta. Olin sittenkin vahva.

Ajatukseni olivat syyttäviä. Mokat hirvittivät. Kuukausia puhuin itselleni väkisin kauniisti. Se tuntui epäaidolta. Lopulta kuitenkin kuuntelin mieluummin tätä uutta ääntä ja annoin sille toiselle kenkää.

Välillä tunsin tilanteeni epäreiluksi. Opettelin huomaamaan, mistä kaikesta olinkaan kiitollinen. Se auttoi.

Mark Freeman on todennut, että vaikein mielenterveyden haaste hänelle oli se, kun ei enää ahdistanut. Lue täältä. Viime aikoina olen taistellut saman asian kanssa. Voinko antaa itseni olla onnellinen? Mitä tapahtuu, jos annan itselleni siihen luvan? Mitä pahaa sitten tapahtuu vai tapahtuuko? Sinkoilen onnen- ja pelonsekaisissa tunnelmissa. Sekoilen. Olen vahva ja rohkea yhdellä hetkellä, sitten taas heikko ja annan pelon voittaa.

Mutta ei sillä ole väliä, sillä olenhan matkalla. Vahvuus syntyy heikkoudesta, rohkeus pelosta.

Tästä kaikesta on kuitenkin syntynyt jotakin, joka pelottaa. En olekaan enää sulkeutunut, stressaantunut, huolestunut ja itseäni syyllistävä. Olen itsemyötätuntoinen, rohkea ja rento. Kuitenkin pelästyn, jos joku muu huolestuu. Pitäisikö minunkin? Pelästyn, jos joku syyllistää minua. Pitäisikö minunkin?

Mutta kun en vaan tunne enää niin.

Pelko ei ole poissa, mutta se kertoo, minne olen menossa. Jokainen tunne kertoo tarinan jostain. Se voi olla peräisin menneisyydestä tai tästä hetkestä. Ne kertovat tarinan jostakin, joka on koettu. Ehkä menneisyydessä silloin ei ollut aikaa tuntea. Ehkä emme osanneet tuntea. Ehkä emme rakastaneet itseämme.

..

Jokainen voi muuttaa elämänsä ja tulla onnelliseksi. Tuntea ja hyväksyä kaikki tunteensa ja ottaa itsensä syleilyyn. ”Pidän sinusta huolen”. Tämän jälkeen on tekojen aika.

Mitä sinä aiot tehdä, jotta oppisit onnellisuuden taidon?

-Saida-

Kuva minusta: @laura_ilojaolo

 

Kirjoittaja on Saida Suonio, kasvatustieteiden maisteri (11/2015). Hän kirjoittaa omiin kokemuksiinsa ja erilaisiin lähteisiin viitaten. Saidan käyttämät menetelmät ja harjoitteet eivät välttämättä sovellu kaikille sellaisenaan. Huomioi aina yksilöllinen kokonaistilanne ja käänny tarvittaessa ammattilaisten puoleen.

Seuraa Saidaa Instagramissa: @saida_paastairti ja blogia Facebookissa: sivulla Päästä irti @paastairtiblogi (Edit. 10.8.2020).

Hyvinvointi Oma elämä Mieli Ajattelin tänään

1,5 kuukautta ketogeenisella – mitä tapahtui mielelle, keholle ja pakko-oireiselle häiriölle?

Puolitoista kuukautta sitten päätin ryhtyä ketogeeniselle ruokavaliolle. Ketogeenisessa ruokavaliossa hiilihydraattien saamista rajoitetaan ja pääosa energiasta saadaan rasvoista. Rasvojen tulee olla hyviä rasvoja, esimerkiksi vahvasti käsiteltyjen rasvojen suhteen on olemassa epäilyksiä. Tässä yhden bloggarin monipuolinen kirjoitus aiheesta. Itse olen ketogeenisella syönyt soijatuotteita,sieniproteiinia, kalaa, mereneläviä, luomukananmunia sekä hyviä rasvoja (kookosöljy [edit: tästä kiistellään], oliiviöljy), vihreitä kasviksia ja välillä muitakin. Hieman marjoja. Hieman juustoja. Lisäksi olen pitänyt huolta vitamiinien, kivennäisaineiden (edit lisäys) ja hivenaineiden saannista. Yritän olla mahdollisimman eettinen ruoan suhteen, mutta ärtyneestä suolesta johtuen olen pitänyt pääosin kasvisruokavaliossani mukana kalan ja kananmunan. Maitotuotteita käytän harvoin.

Miksi sitten lähdin ketogeeniselle ruokavaliolle? Monelle teistä ehkä tulee mieleen syyksi ensin painonpudotus. Minä en kuitenkaan lähtenyt ruokavaliolle pudottaakseni painoani. Lähdin kyseiselle ruokavaliolle mielenterveydellisistä syistä. Kuten te, jotka olette minua seuranneet tiedätte, sairastan pakko-oireistä häiriötä, OCD. Sairaudestani sekä myöhemmin viittaamastani strategiasta sen voittamiseksi voit lukea täältä.

Miksi siis päätin lähteä ketogeeniselle ruokavaliolle mielenterveydellisistä syistä? Olen ottanut paljon selvää sairaudestani, jotta osaisin hoitaa itseäni. Lääkäreistä, psykiatreista ja lääkkeistä ei juurikaan ole pitkässä juoksussa ollut minulle hyötyä. Yksi lääke auttoi muutaman kuukauden, kunnes teho lopahti. Hyötyä on sen sijaan ollut ocd-clinicasta (jossa opetellaan pistämään sairaus matalaksi kognitiivisen käyttäytymisterapian keinoin) sekä ruokavaliosta. Kognitiivisella käyttäytymisterapialla aivot opetetaan reagoimaan ärsykkeisiin eri tavalla kuin ennen.

Tehdään heti alkuun selväksi, että en ole alan asiantuntija tai lääkäri. Olen lukenut näistä artikkeleista vain itselleni tärkeät kohdat (en myöskään todellakaan ymmärrä ihan kaikkea tästä neurotieteestä, vaikka kuinka lukisin). Jokainen voi siis itse lukea asiasta lisää itse ja tehdä omat johtopäätöksensä. Tämän olen kuitenkin itse ymmärtänyt:

Jo vuosia ketogeenista ruokavaliota on käytetty hoitona epilepsiapotilaisiin (lue täältä). Jopa Käypä hoito on kirjoittanut tästä artikkelin (lue tästä).Ruokavalio vähensi epilepsiakohtauksia huomattavasti. Epileptikoilla on myös todettu olevan tulehdusta aivoissa (lue täältä). Äskettäin julkaistiin ensimmäinen tutkimus tulehduksesta aivoissa OCD-potilailla (lue täältä ja täältä). Ketogeenisesta  ruokavaliosta psykiatristen häiriöiden hoidossa on kuitenkin toistaiseksi vain vähäistä tietoa.(Jos aloitat keton, tsekkaa edit artikkelin lopussa).

Syyksi ketogeenisen ruokavalion toimimiselle psykiatrisissa häiriöissä on ajateltu aivojen aineenvaihdunnan muutosta, jonka ruokavalio saa aikaan. Ketogeeninen ruokavalio tasapainottaa välittäjäaineen GABA toimintaa, jonka on todettu täten vähentävän tulehdusta aivoissa (lue täältä ja täältä). Tulehduksen väheneminen saa aivot paranemaan, jolloin sairauksien oireet vähenevät.

Itseni nämä artikkelit ja muutaman ihmisen omat kokemukset (lue täältä ja täältä) saivat kuitenkin sen verran vakuuttuneeksi, että päädyin kokeilemaan ketogeenista ruokavaliota. Jokaisen täytyy toki itse selvittää, voivatko he olla ketogeenisella ruokavaliolla. Esimerkiksi diabetes voi olla este. Itselläni terveydellisiä esteitä ei ole, joten ajattelin, että en voi hävitä mitään kokeilemalla.

Mitä minulle siis tapahtui ketogeenisella ruokavaliolla?

Ensimmäisinä päivinä rajoitin hiilihydraatin saamisen n. 20-30g väliin per päivä. Aluksi kaikesta joutuu tarkistamaan hiilihydraattien määrät. Se voi aluksi viedä enemmän aikaa. Nopeasti kuitenkin alkaa muistamaan määriä ulkoa ja voi elää taas rennommin. Kun olin päässyt ketoosiin ja pysynyt jonkin aikaa, nostin hiilihydraatit 20-50g päivässä. Ketoosia mittasin apteekin ketoosiliuskoilla. Pysyin pääasiassa lievän ja kohtalaisen ketoosin välillä suurimman osan aikaa riippuen hiilihydraattien määristä. 1,5 kuukauden aikana olen pitänyt myös 2-3 ketoosivapaata päivää, jolloin hiilihydraatit ovat nousseet n. 100g päivässä. Tämä tiputti minut ketoosista, mutta pääsin 1-2 päivässä takaisin.

Ensimmäisinä viikkoina himoitsin banaanimunkkeja ja kaikkea sokerista tehtyä (en edes syönyt lähes koskaan tällaista ennenkään). Minulla oli myös jatkuvasti nälkä. Muutama viikko tästä olin päässyt tilaan, jossa ei tehnyt mitään mieli. Niimpä jouduin pakottamaan itseni syömään. Tässä vaiheessa epäilytti koko homma.

Kuukauden kuluttua olin kuitenkin kuin eri ihminen.

Mieli muuttui kirkkaaksi. Minun oli paljon helpompi vastustaa OCDta. Mieli pysyi myös järkevämpänä, pystyin rationalisoimaan OCDn esittämiä uhkakuvia paremmin. Tämä johti uhkakuvien hylkäämiseen turhina. Tämä on johtanut siihen, etten ole viimeisen kahden viikon aikana juurikaan kärsinyt OCDsta. Pakkoajatuksia kyllä tulee, mutta ohitan ne nopeammin kuin ennen. Oireilu on vähentynyt varmaan noin 70%. Hallitsen sairauttani.

Ärtyneen suolen oireyhtymä IBS katosi lähes kokonaan. Pystyin vuosien jälkeen lisäämään ruokavaliooni esimerkiksi kaaleja. Suolistosta katosi tulehdus ja vatsa kestää enemmän kuin ennen. Vatsa ei turpoile, ei ole ripulia eikä ummetusta. Uskomatonta!

Laihduin 3kg. Kropasta katosi turvotus ja olo on kevyt. Vaatteet eivät purista.

Olen energisempi, tehokkaampi ja positiivisempi.

En ole tosiaan mikään neurotieteilijä tai lääkäri, mutta oman kokemukseni mukaan ketogeenisellä ruokavaliolla voi olla merkittäviä hyötyjä sekä ärtyneeseen suoleen että mielenterveydellisiin häiriöihin. Puhumattakaan painonhallinnasta. Aionkin siis ottaa ketogeenisen elämäntavaksi. Välillä voi ottaa rennompia päiviä, nämä eivät ole horjuttaneet olotilaa merkittävästi.

Itse uskon, että tulevaisuudessa tulemme käyttämään ruokavaliota huomattavasti enemmän sairausten hoitoon. Tästä huolimatta uskon, että kognitiivinen käyttäytymisterapia on ollut minulle kaikista hyödyllisin. Ruokavalio on kuitenkin ollut viime aikoina merkittävä tuki sille, että jaksan ja pystyn vastustamaan OCDta. Tällä hetkellä monet pitävät ruokavaliota psykiatristen sairauksien hoidossa huuhaana, mutta odotan innolla tulevia tutkimuksia aiheesta. Itselleni on kuitenkin aivan sama, pitääkö joku minun tapaani huuhaana vai ei. Itse voin hyvin, paremmin kuin koskaan! Se on ainoa, mikä merkitsee.

 

Edit 2.9.2019: Joillakin keto on pahentanut ocd-oireita (ainakin aluksi), mutta en tiedä, kuinka keto on silloin toteutettu. Ole kuitenkin varautunut kaikkeen ja ota asioista selvää ennen kuin aloitat.

 

Kirjoittaja on Saida Suonio, kasvatustieteiden maisteri (11/2015). Hän kirjoittaa omiin kokemuksiinsa ja erilaisiin lähteisiin viitaten. Saidan käyttämät menetelmät ja harjoitteet eivät välttämättä sovellu kaikille sellaisenaan. Huomioi aina yksilöllinen kokonaistilanne ja käänny tarvittaessa ammattilaisten puoleen.

Seuraa Saidaa Instagramissa: @saida_paastairti ja blogia Facebookissa: sivulla Päästä irti @paastairtiblogi (Edit. 10.8.2020).

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Hyvä olo Terveys