Vuosi sitten olin ihan pohjamudissa mielenterveyteni kanssa. Pelkäsin kuollakseni saippuaonnettomuuksia, olin hysteerinen tietoturva-asioista ja pyöritin vanhoja virheitä päässäni sekopäisesti. Olin jo vuosia tehnyt paljon itseni kehittämisen eteen, mutta OCD-pelot olivat jatkuvasti päällä. Voit lukea sairaudesta täältä.

Kauhean viime kesän ja 1,5 kuukauden sairasloman jälkeen hakeuduin lopulta OCD-klinikalle. Onnekseni avopuolisoni löysi paikan ja perheeni auttoi kustannuksissa. Vietin siellä kaksi intensiivistä viikkoa opetellen uutta tapaa elää. Luovuttiin kompulsioista, terästettiin arvoja ja opeteltiin selviytymiskeinoja ahdistustilanteissa.

Tuolla paketilla pääsin hyvin alkuun. Aloin myös noudattaa strategiaa, jonka voit lukea täältä. Strategia oli pitkälti Shannon Shyn käsialaa. Strategiassa leimataan kaikki OCD:lta vaikuttava OCD:n hölynpölyksi. Ei siis uskota mitään, mikä vaikuttaa OCD:lta.

Minulla (ja monella muulla) ongelmaksi muodostuu se, että OCD on hyvin realismiorientoitunut.  Pakkoajatukset tulevat asioista, joissa tulisi olla normaalistikin huolellinen tai asioista, joista välitämme vahvasti. OCD-ihmisellä huoli menee kuitenkin liioittelun puolelle.

Itselläni haaste on ollut löytää raja terveen huolellisuuden ja ylivastuullisen huolehtimisen välillä. OCD ja todellinen vastuullisuus sekoittuvat helposti, jolloin voi olla vaikea erottaa ne toisistaan. Tästä huolimatta olen monessa tilanteessa surutta katkonut kompulsiot pois, ellen ole ollut varma, että tässä on jostain todellisesta kysymys. Todellisen tilanteen täytyy todistaa olevansa oikea, ei toisinpäin. Usein sen kuitenkin syvällä sisimmässään myös tietää.

Jo OCD-klinikalla ollessani asioihin yritettiin löytää ”maalaisjärkeä”. Asiaa oli hyvä harjoitella. Kun OCD on vahvoilla, niin järki helposti sumenee. Ahdistus syö monessa tilanteessa järjen. Siksi OCD:n hoidon alkuvaiheessa katkotaan kompulsiot. Tuolloin ne voi olla järkevä katkoa kokonaan, vaikka välissä olisikin joku hieman järkeväkin juttu. Ihminen kuitenkin osaa toimia vakavissa tilanteissa oikein.

Nyt kun olen melko pitkällä oman mielenterveyden balanssin löytämisessä, olen voinut alkaa olla joustavampi. Kerran kysyin Shannonilta ahdistuksista, joissa oli jokin normaalin huolen piirre. Käytin esimerkkinä autonvaloa. Läheisesi autonvalo on rikki, huomaat sen ja sinulle nousee OCD-ahdistus sekä tarve kertoa hänelle. Kyseessä on selvä OCD ja kompulsio, mutta samaan aikaan normaali ihminen huomauttaisi tästä läheiselleen. Mitä tehdä? Shannon totesi, että toipumisen edetessä hän alkoi joustaa näissä asioissa ja saattoi tällaisesta huomauttaa huolimatta OCD:sta.

Itse olen toiminut samalla tavalla. Terve järki on jokseenkin palannut ja nykyään mietin järjellä OCD:n esittämiä tilanteita entistä enemmän.Teen valintoja tietoisesti. Uskon silti, että jokainen joka aloittaa hoitamaan OCD:ta, niin alkuun täytyy ottaa riski, että joitain ”ihan järkeviä” asioita menee ohi OCD:n takia. Oikeastaan tilanne jatkuu edelleen. En voi olla satavarma, että luokittelen asioita oikein OCD:ksi ja asioiksi, joille täytyy tehdä jotain normaalin huolellisuuden nimissä. Ne eivät kuitenkaan ole niin vakavia asioita, että niistä todennäköisesti mitään tapahtuisi.Vakavissa asioissa ihminen tietäisi toimia OCD:sta huolimatta.

Minulla on tullut vastaan myös tilanteita, joissa OCD on ollut oikeassa. Se johtui siitä, että leimasin ajatuksen OCD:ksi sen tiedon perusteella, joka minulla sillä hetkellä oli. Olinko siis väärässä? En ollut väärässä sillä tiedolla, joka minulla oli. Myöhemmin saamani tiedon mukaan OCD oli oikeassa. Tämä on se asia, jota me OCD:laiset kuollaksemme pelkäämme. Mitä jos OCD onkin oikeassa? Tässä tuleekin homman juju. On hyväksyttävä epävarmuus. Kun hyväksymme epävarmuuden, voimme antautua elämälle. Virheitä voi käydä, kaikenlaista sattuu. Jos yritämme parhaamme, voiko meitä syyttää?

Epävarmuutta on mahdotonta kontrolloida. Mutta onko järkevää pelätä joka päivä työmatkalla, että puu kaatuu päällemme? Voisihan niin käydä, mutta haluammeko pelätä aina työmatkalla loppuelämämme ajan?

Tässä kohtaa on syytä ottaa esiin tärkein: arvot. Miten haluamme elää. Mitkä ovat arvomme? Haluammeko varmistaa kaiken? Elää murheiden täyttämässä maailmassa? Laiminlyödä läheisiämme, koska pelkäämme? Olla poissaoleva vanhempi, lapsi, puoliso ja ystävä? Käyttää työaikaa huolehtimiseen työnteon sijaan? Lääkitä itseämme turhilla lääkkeillä, alkoholilla tai rauhoittavilla? (En toki väitä, että kaikki lääkkeet olisivat turhia). Miten me haluamme elää?

Olen tykännyt Mark Freemanin tavasta puhua mielenterveydestä. Mielenterveys on yhtä lailla kehitettävä ominaisuus kuin fyysinen. Käymme salilla parantaaksemme fyysistä voimaa. Yhtä lailla voimme harjoittaa mielen fitnessiä. Hyväksyä ajatukset ja tunteet sellaisina kuin ne ovat. Freeman usein kysyy, millaisten arvojen mukaan haluat elää? Ala toteuttaa arvojasi ja elä.

Toki kaikki tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Viime kesään verrattuna elämäni on paljon parempaa. Minulla on edelleen murheen ja huolen täyttämiä päiviä, mutta ne vähenevät ja vähenevät vähitellen kun tilaa valtaa hyvä elämä. Elämä, jossa olen läsnä, hetkessä, toisten tukena, nautin ja suunnittelen tulevaa innostuneena. Elämä, jossa annan itselleni anteeksi, luotan itseeni, hyväksyn virheeni. Jokaisen hyvän hetken olen ansainnut. Tekemällä sen vaatiman työn. Katkoessani kompulsioita olen ollut paniikissa, kuolemanpelossa, syyllisyydessä, häpeässä. Mennyt silti siitä läpi. Koska haluan elää toisin. Se on rohkeutta.

Elämä on epävarmuudessaan upeaa. Koskaan ei tiedä, mitä tuleman pitää<3

Kuvat: @laura_Ilojaolo

Kirjoittaja on Saida Suonio, kasvatustieteiden maisteri (11/2015). Hän kirjoittaa omiin kokemuksiinsa ja erilaisiin lähteisiin viitaten. Saidan käyttämät menetelmät ja harjoitteet eivät välttämättä sovellu kaikille sellaisenaan. Huomioi aina yksilöllinen kokonaistilanne ja käänny tarvittaessa ammattilaisten puoleen.

Seuraa Saidaa Instagramissa: @saida_paastairti ja blogia Facebookissa: sivulla Päästä irti @paastairtiblogi (Edit. 10.8.2020).