Sinulla on valta! Perustelut, miksi ajattelen, että OCD:sta voi kuntoutua ja haluan kannustaa muita samaan.

Kuntoutumiseni edetessä tarinani on aiheuttanut yhä enemmän keskustelua ja se on hienoa! Jaan itse tarinaani netissä, joten keskustelun herättäminen on yksi tarkoitusperistänikin. Keskustelu on itselleni aina ollut todella tärkeä työkalu oman ajattelun kehittämisessä, joten vastaanotan rakentavaa kriitiikkiä ja mielipiteitä avosylin. Ei minulla ole asioihin totuutta eikä se ole edes tarkoitus. Ymmärrän sen, että jotkut väitteeni aiheuttavat joskus voimakkaitakin reaktioita ihmisissä. Erityisesti viime blogini on aiheuttanut keskustelua (lue blogi täällä). Minulla on kuitenkin näkemys syystä ja koska ajattelen, että perustelut ovat tärkeitä, ajattelin avata niitä teille tässä.

  • Pakko-oireinen häiriö OCD ei ole krooninen sairaus

Kun sairastuin pakko-oireiseen häiriöön, luin netistä, että se on krooninen sairaus. Aluksi huokaisin helpotuksesta. En olekaan heikko vaan minulla on parantumaton sairaus. Oireilleni löytyi syy! Hetken aikaa myös uhriuduin. En voi tälle mitään. Olen sairas.

Olen kuitenkin aina ollut kova kyseenalaistamaan asioita ja kiitos kotikasvatukseni, minua on aina kannustettu ajattelemaan itse. Jonkin ajan kuluttua näin tapahtuikin. Aloin lukea netistä tietoa OCD:n kroonisuudesta. Vastaan alkoi tulla myös selviytymistarinoita. Mitä jos OCD ei olekaan krooninen, mietin. Lopulta vastaan tuli Shannon Shy. Mies, joka sai minut uskomaan kuntoutumiseen. Siinä hän oli. Elävä esimerkki. Hän parantui. Täysin. Voisinko minäkin?

Ajan myötä minulla on ollut yhä enemmän esimerkkejä tästä. Itseäni pidän parhaana esimerkkinä itselleni. Tiedän, että oirekuvastani suuri osa on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Miksi muutkin oireet eivät voisi? Minulla on itselleni tarpeeksi todisteita uskoakseni, että kroonisuuden leima ei ainakaan aukottomasti pidä paikkaansa. Voi  myös olla, että se on täyttä puppua.

Ainakin voin päästä tilanteeseen, jossa OCD ei hallitse elämääni lainkaan. Olen itse ohjaksissa.

  • Minulla on oikeus puhua tästä

Olen kokenut, että toisinaan epäillään, että mikä oikeus minulla on kertoa, miten OCD:sta voi kuntoutua. Itse koen, että minulla on oikeus kertoa oma kokemukseni ja itseäni auttaneet tavat. Koen sen myös henkilökohtaisesti jollain lailla velvollisuudekseni. Ihmiset voivat valita, haluavatko käyttää samoja keinoja.

Kasvatustieteilijänä olen hyvin tietoinen siitä, että ihmiset ponnistavat elämään eri lähtökohdista. Joillakin on rakastava ja turvallinen lapsuus, toisilla ei ole. Joillakin on taloudellisia resursseja, toisilla ei ole. Toisilla on enemmän henkistä pääomaa, toisilla ei ole. Se on mielestäni ihan täysi fakta. Elämä on epäreilua. Elämän polun pitkittyessä kokemuksia karttuu. Ihmisille tapahtuu eri asioita. Elämän epäreiluutta on yhä monimutkaisempaa mitata.

Ymmärrän ihmisten reaktioita enkä koe tarpeen syyttää ketään. Silti olen itse kokenut seuraavat kommentit vähättelevinä tilanteissa, joissa olen kertonut tarinaani:

”Eihän sinulla voi olla OCD.”

”Mutta sinähän käyt töissä.”

En ole ollut ”tarpeeksi sairas”.

Olen liian ”hyväosainen.”

Kukaan ei voi hypätä toisen elämään ja ajatuksiin. Onko siis mitään järkeä vertailla sitä, kuka on sairain tai kenellä on rankimmat kokemukset? Kenellä on oikeus kertoa tarinansa? En lähtisi myöskään syyttelemään ketään hyväosaisuudesta. Kukaan ei valitse elämänsä resursseja. Puhuisin mieluummin siitä, miten resurssit tuodaan kaikkien saataville.

Itse olen ollut monella tavalla hyväosainen. Olen ollut myös monella tavalla huono-osainen. OCD:n tiimoilta olen ollut siinä hyväosainen, että minulla on ollut taloudellinen mahdollisuus päästä terapiaan, joka auttoi. Olen ollut myös sen verran työkykyinen suurimman osan aikaa, että olen voinut tienata rahaa maksaakseni terapioita ja muita hyvinvointiin liittyviä asioita. Onnistuin myös valmistumaan yliopistosta.

Suurimman osan aikaa OCD oli kuitenkin läsnä päivän joka hetki. Jos tuurilla sattui parempi päivä, saatoin opiskella 12h putkeen, jotta pysyin mukana opiskeluissa. Itkin työpaikan vessassa tauoilla. Voi hyvin olla, että minulla on ollut helpompaa tai sitten olen vain tough motherf****r. Kuka tietää. Ehkä molempia. Lisäksi suomalainen valtio on tukenut minua esimerkiksi opintotuen ja -osasairauspäivärahan muodossa. Olen saanut myös paljon tukea läheisiltä.

Kukaan ei voi siltikään tietää, miten paljon olen tehnyt itse edistääkseni omaa hyvinvointiani. Vain minä lopulta tiedän. Minun olisi kuitenkin hyvin vaikea antaa tukea nyt muille, jos en olisi sitä itse saanut. Jos en olisi saanut reseptiä kuntoutumiseen terapiasta ja tukea sen toteuttamiseen, en pystyisi jakamaan tukea ja strategiaani kenellekään. Nyt voin jakaa niitä ilmaiseksi netissä kaikkien saataville.

  • Sinulla on valta

Väitteeni pohjaksi on syytä miettiä, mitä on kuntoutuminen? Itse näen kuntoutumisen niin, että liikutaan kohti parempaa hyvinvointia. Uskon, että tämä voi olla mahdollista ihan kenelle vain. Toki siihen vaikuttaa ihminen kokonaisuutena. En voi väittää, että se kaikkien kohdalla pitää paikkansa. Mutta kukaan ei voi sitäkään väittää, että se ei voisi pitää paikkaansa. Sairauden hyväksyminen on hieno asia, mutta uskon, että uhriutumisesta on pelkkää haittaa.

Koska pakko-oireisesta häiriöstä kuntoutumisessa on kyse reaktioiden muuttamisesta, valta on ainoastaan ihmisellä itsellään. Kukaan muu ei voi muuttaa reaktioitasi. Vain sinä. On vaikeaa mennä läpi siitä ahdistuksesta, mitä reaktion muuttaminen vaatii. Siksi en voi väittää, että kaikki pystyvät siihen ilman asianmukaista tukea. En osaa sanoa, olisinko itse pystynyt. On kuitenkin paljon ihmisestä itsestään kiinni, mistä etsii tukea ja mitä tekee hyvinvointinsa eteen. Mihin käyttää rahansa ja aikansa. (Edit: En tarkoita syyllistää ketään. Tiedän, että tukea on vaikea löytää ja ihmisen voimavarat ovat rajalliset.)

Kerron näitä asioita blogissa, koska pelkkä Shannon Shyn olemassaolo sai minut yrittämään kovemmin. Uskomaan siihen, että vain minä voin muuttaa elämäni. Vaikka ihminen saisi kaikki tuet, terapiat ja rahat tässä maailmassa, se ei tule ketään kuntouttamaan. Tietysti se auttaa, mutta työ on jokaisen  tehtävä silti itse. Se on vaikeaa ja tuskallista. Jokaiselle, joka sen tekee. Juhlisin kaikkia niitä supersankareina, jotka siitä menevät läpi, koska tiedän, että se on helvetillinen tie. Juhlisin myös kaikkia niitä, jotka elävät vaikeuksien keskellä. Jokainen heistä on vahva ja arvokas.

Pääpointtini on tämä. Vaikka elämä on epäreilua, on turha käyttää energiaa syyttelemiseen, katkeruuteen, uhriutumiseen ja vertailemiseen. Se on ajanhukkaa. Miksi minulle kävi näin huonosti? Mitä jos sen energian ohjaisi omaan hyvinvointiinsa? Ottaisi pieniä askelia sitä kohti. Pienistä askelista se suuri matka koostuu. Auttaisi muita, kun olisi itse tarpeeksi tasapainossa.

Välillä provosoin blogissa tietoisesti tällä asialla, koska haluan herätellä ihmisiä ottamaan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan. Alkuun saattaa tuntua haastavalta hyväksyä se vastuu. Kuitenkin kun löytää sen voiman, minkä siitä saa, ei halua enää koskaan luopua siitä. Eteenpäin pääsee vaan menemällä eteenpäin.

Lempilauseeni loppuun: ”Rohkeus ei ole sitä, ettei pelkää. Rohkeus on sitä, että menee eteenpäin, vaikka pelottaa. ”

Tsempit kaikille! Kertokaa mietteitänne, suurella mielenkiinnolla lueskelen kommenttejanne.

(Edit: Tämä postaus herätti keskustelua, jota pohdin lisää täällä).

<3: Saida

 

Kirjoittaja on Saida Suonio, kasvatustieteiden maisteri (11/2015). Hän kirjoittaa omiin kokemuksiinsa ja erilaisiin lähteisiin viitaten. Saidan käyttämät menetelmät ja harjoitteet eivät välttämättä sovellu kaikille sellaisenaan. Huomioi aina yksilöllinen kokonaistilanne ja käänny tarvittaessa ammattilaisten puoleen.

Seuraa Saidaa Instagramissa: @saida_paastairti ja blogia Facebookissa: sivulla Päästä irti @paastairtiblogi (Edit. 10.8.2020).

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Terveys

Pakko-oireisestä häiriöstä voi kuntoutua: strategiani tiivistettynä

Minulla on sinulle salaisuus. Pakko-oireisestä häiriöstä voi kuntoutua.

Kuntoutumismatkallani pakko-oireisesta häiriöstä OCD olen kehittänyt toimivan strategian. Tämän strategian avulla olen päässyt pisteeseen, jossa en enää oikeastaan välitä, tuleeko pakkoajatuksia vai ei. Tulee tai ei tule: tiedän, mitä tehdä. Strategiani pohjaa terapiaani sekä Shannon Shyn strategiaan. Toki siinä on myös omia elementtejäni, jotka ovat muotoutuneet kokemuksen kautta. Strategiani vuoksi kärsin pakko-oireisesta häiriöstä enää vähän. Tulevaisuudessa en ehkä lainkaan.

Tulen aina hieman surulliseksi, kun jossakin puhutaan OCD:n kroonisuudesta, sillä itse en oikeastaan usko siihen. Toki OCD voi olla hoitamattomana krooninen. Tulen myös surulliseksi, kun ihmiset pohtivat sitä, kuinka pitää oireet poissa ja odottavat pelonsekaisin tuntein oireiden paluuta.

Tulen näistä asioista surulliseksi siksi, että ne ovat  merkityksettömiä toipumisen kannalta. Oikeastaan nekin ovat OCD:n metkuja. Valitettavasti siihen lankaan ovat menneet myös monet terveydenhuollon ammattilaiset ja terapeutit.

OCD on toki krooninen siten, että ajatukset ja tunteet ovat kroonisia. Tällä mittarilla jokaisella ihmisellä tässä maailmassa olisi OCD. OCD:hen sairastuneen ongelma ei ole ajatus eikä tunne. Ongelma on reaktio. Tunteisiin ja ajatuksiin ei välttämättä voi vaikuttaa, mutta reaktioon voi vaikuttaa aina. Jos jäämme odottamaan ajatusten ja tunteiden katoamista tai muuttumista, valta on aina OCD:lla.

Minulta on kysytty useinkin, kuinka pidän oireet poissa? Vastaus on, että en minä pidä oireita poissa. Ainoa mitä teen on, että hallitsen reaktioitani. Olen ottanut vallan itselleni. Tämän vallan myötä myös pakkoajatukset, ahdistus sekä tarve kompulsoida ovat vähentyneet, koska en anna niille enää merkitystä. Aivoni eivät tarjoa minulle asioita, joista en ole kiinnostunut. Toki tämä on tietyllä tavalla ”oireiden hallitsemista”. Valitsen siis, mitä teen.

OCD-strategiani:

  • Kompulsiot katki

Ihan ehdottomasti tärkein OCD:hen liittyvien reaktioiden hallintaan liittyvä asia on kompulsioiden poistaminen. Kompulsio voi olla mitä tahansa, jolla sairastunut hakee helpotusta ahdistukseensa. Bakteerikammoinen pesee käsiään ja toisten vahingoittamista pelkäävä kysyy läheisiltä varmistelua, ettei mitään pahaa tapahdu.

Kompulsioiden katkaiseminen on todella vaikeaa, sillä ahdistus lisääntyy aluksi. Siksi pitää olla kärsivällinen. Ahdistuksesta on kuitenkin mentävä läpi, jotta se alkaisi vähentyä. Ahdistusta ei kannata pelästyä ja sen lieventyminen voi kestää aikaa. Samalla ihminen kuitenkin oppii kaksi tärkeää asiaa: mitään pahaa ei tapahtunut ja että hän pystyy sietämään ahdistuksen kompulsoimatta.

Tässä kohtaa tärkeä muistettava on tämä: myös ajatus voi olla kompulsio. Ajatuskompulsointi on mielestäni tärkein huomioitava asia, sillä se on kovin huomaamatonta. Voit olla kompulsoimatta fyysisellä tasolla, mutta jos samaan aikaan varmistelet mielessäsi, ahdistus ei tule alas. Siinä on vaarana se, että ihminen ei usko kuntoutumiseen, koska kompulsioiden katkaiseminen ei auttanutkaan. Tosiasiassa ihminen on tällöin siirtänyt kompulsionsa mieleensä.

  •  Kun pakkoajatus iskee

Pakkoajatukset ovat pinttyneitä ajatuksia, jotka pyörivät päässä tauotta. Ne voivat olla esimerkiksi uhkakuvia tai seksuaalisia tai väkivaltaisia kuvia. Pakkoajatuksiin voi suhtautua kahdella rakentavalla tavalla. Ajatus on ajatus ja pahoja asioita voi tapahtua tai pakkoajatuksia ei kannata uskoa, koska ne ovat hyvin liioiteltuja uhkakuvia. Molemmissa tunnustetaan epävarmuuden olemassaolo. Pahoja asioita voi tapahtua.

Kannattaako kuitenkaan elää pelossa?

Ennen kuntoutumisen tielle lähtemistä kannattaa kirkastaa arvonsa. Miten haluan elää? Jos elän pelossa, eikö se vie elämäni vähintään yhtä lailla kuin pahan asian tapahtuminen? Kumpi on suurempi riski? Millainen ihminen ja läheinen haluan olla? Mitä haluan tehdä elämässäni? Nämä asiat voi vaikka liimata jääkaapin oveen muistutukseksi, miksi tekee vaikeita asioita kuntoutumisen eteen. Kuvassa 2. ovat minun uudet sääntöni elämään.

Oma versioni pakkoajatukseen suhtautumisesta on se, etten usko niitä. Kun pakkoajatus iskee, toimin seuraavasti:

  • 1. Tuntuuko ajatus OCD:lta?
  • 2. Onko se teemojeni mukainen? (Muistuttaako sen kauhukuvat yleisiä OCD-kauhukuviani?)
  • 3. Ahdistaako?
  • 4. Pyöriikö se päässäni tauotta?
  • 5. Tekeekö mieli kompulsoida?
  • 6. Olisiko ”normaali” ihminen huolissaan? (Edit. Olen myöhemmin vaihtanut tämän ”Olisiko hyvillä arvoilla varustettu hyvän mielenterveyden omaava ihminen huolissaan ja tekisi jotain?”)

Jos vastaan 1.-5. kyllä ja 6. ei, kohtelen takuuvarmasti sitä pakkoajatuksena. Eli suhtaudun siihen täysin välinpitämättömästi. Tässä kohdassa tärkeitä asioita ovat nämä:

  • Annan ajatuksen pyöriä mielessä
  • En kuitenkaan kompulsoi tai aktiivisesti ajattele sitä
  • Saa tuntea tunteita: saa ahdistaa, pelottaa tai mitä vaan

Mitä, jos OCD on totta?

Pakkoajatuksiin liittyy lähes aina jokin todellinen tapahtuma tai asia. Moni pelkää, että mitä jos jotain tärkeää menee ohi, koska luokitteleekin asian OCD:ksi. Itse sanoisin, että kyllä ihminen tuntee sen luissaan, jos on jostain todella tärkeästä kysymys. Itse pystyn nykyään erottamaan OCD:n asioista, joihin tulisi reagoida.

Joskus nämä (edit.) OCD:ksi luokiteltu asia ja jotain, mihin olisi ihan normaalia reagoida liikkuvat myös yhdessä. Silloin on tärkeää tehdä tietoinen valinta siitä, mitä tekee. Asia on tällöin yleensä turvallinen ohittaa, mutta joskus voi valita tehdä jotakin OCD:sta huolimatta. Kuntoutumisen alussa jättäisin kuitenkin myös tällaiset asiat tekemättä. Myös tässä täytyy hyväksyä epävarmuus. On mahdollista tehdä väärä valinta ja sen mahdollisuuden hyväksymme, jotta parantuisimme.

  •  Itsemyötätunto

OCD:hen sairastuneet ovat usein itseään syyllistäviä, ylikilttejä sekä ylivastuullisia. Siksi on tärkeää opetella itsemyötätuntoa samalla kun harjoittelee strategiaa.

  • Saa mokata, mutta haastan itseäni joka päivä

Strategian noudattamisessa ei tarvitse olla täydellinen. Mokaamisista ei jäädä syyllistymiskieppiin vaan annetaan itselle anteeksi. Tämä koskee myös menneisyyden virheitä. Ainoa millä on väliä on, että haastan itseäni. Joskus voi antaa itselleen vapaapäivän, mutta periaatteessa haastan itseäni joka päivä.

  •  Opettelen puhumaan itselleni kauniisti

Joka päivä harjoittelen sitä, että puhun itselleni kauniisti ja rakentavasti. Tämä voi aluksi tuntua feikiltä, mutta harjoitus tekee mestarin. Kuvittele, että puhut parhaalle ystävällesi. Et puhuisi hänelle niin rumasti kuin itsellesi. Löydä omanarvontunto ja itsekunnioitus.

  • Tuki

Ihminen voi löytää monenlaista tukea. Terapeutit ja läheiset voivat olla tukena, mutta on tärkeää olla tarkkana, että he tukevat oikealla tavalla. Paras terapiamuoto on OCD:hen on yleensä ajateltu olevan kognitiivinen käyttäytymisterapia. Tuki voi joskus mennä kompusoinnin puolelle, joten tässä täytyy olla tarkka. On kuitenkin tärkeää löytää tukea siihen, että tekee vaikeita asioita ja saa kannustusta. Tuen tärkeydestä huolimatta uskon, että ihminen voi pystyä tähän myös yksin.

Tukea voi olla myös erilaista. Tukea voi olla myös itsestä huolehtiminen. Ruokavalio, liikunta ja harrastukset. Hieronnassa käyminen. Mitä ikinä.

  • Toivo

Usko toipumiseen. On mahdollista kuntoutua OCDsta. Se on kuitenkin pitkä prosessi ja todella vaikeaa.

Se on vaikeinta, mitä minä olen koskaan kokenut tai tehnyt. OCD on pahinta, mitä minulle on käynyt, koska itsensä menettäminen vie kaiken. Ei ole mitään ilman itseä. OCDsta kuntoutuminen taas on vaikeinta, mitä olen koskaan tehnyt. Siksi koen siitä myös suurimman ylpeyden. Kaikki ihmiset eivät tule koskaan ymmärtämään, mitä se merkitsee ja mitä se on vaatinut. Mutta minä tiedän.

Toivon sydämeni pohjasta, että myös sinä, joka kärsit OCDsta, tulet sen tietämään <3 Toivottavasti tämä teksti auttaa.

Rakkaudella, Saida

Kuva minusta:@laura_ilojaolo

 

Kirjoittaja on Saida Suonio, kasvatustieteiden maisteri (11/2015). Hän kirjoittaa omiin kokemuksiinsa ja erilaisiin lähteisiin viitaten. Saidan käyttämät menetelmät ja harjoitteet eivät välttämättä sovellu kaikille sellaisenaan. Huomioi aina yksilöllinen kokonaistilanne ja käänny tarvittaessa ammattilaisten puoleen.

Seuraa Saidaa Instagramissa: @saida_paastairti ja blogia Facebookissa: sivulla Päästä irti @paastairtiblogi (Edit. 10.8.2020).

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Terveys