Mitä tein tänä kesänä

Luulin pitkään että olisin viettänyt tänä kesänä viikon jossain Etelä-Euroopassa, mutta toisin kävi. Osittain aikaansaamattomuudun vuoksi, suurimmaksi osaksi sen takia että kotona oleminen houkutteli poikkeuksellisen paljon. Kokosin tähän listan mitä kaikkea sain tehtyä Turussa ja muualla kotimaassa.

Tänä kesänä 

  • muutin takaisin omaan asuntooni putkiremontin jälkeen
  • pelasin ensimmäistä kertaa golfia (no siis kävin harjoittelemassa lyömistä rangella)
  • lounastin ja illallistin useamman ulkomaille muuttaneen ystäväni kanssa
  • emännöin useampaa Turussa kyläillyttä kaveriani – ihanaa että niin moni jaksoi tulla tännekin päin! (katso mm. satay-kastikkeen, mantelibrownien ja raparperibritakakun reseptit )
Kukat piristävät kotia kummasti
Ensimmäistä kertaa golfaamassa – se oli yllättävän vaikeaa 😀

Kesälomallani

  • en lähtenytkään ulkomaille, mutta kävin kuitenkin Ahvenanmaalla, ks. Smakbyn ja 24 tuntia Ahvenanmaalla
  • laitoin asuntoani – siivosin, karsin, heitin pois, myin ja ostin huonekaluja
  • nautin kerrankin lämpimästä kesästä
  • kävin parin vuoden tauon jälkeen perheemme mökillä, jossa vietin ennen kaikki lapsuuteni kesät, ks. Ihana, kamala mökki
  • Osallistuin Turku Food and Wine festivaaleille, lue lisää
  • päivitin kamerakalustoani ja opettelin käyttämään järjestelmäkameran manuaaliasetuksia
  • opettelin käyttämään Lightroomia kuvien käsittelyssä

Mökki on järvenrannassa

Olen ollut pitkään ”huono” bloggaaja – no en nyt oikeasti tarkoita että huono, mutta jos sitä mitattaisiin kuvauskalustolla niin ehkä sitten. Mutta onneksi blogeissa painaa se muukin sisältö. Hankin järjestelmäkameran viime syksynä (ks. Järjestelmäkameran hankinta – haaveista totta) ja siihen hankintaan saakka kuvasin kaikki blogini kuvat kännykällä (iPhone SE, ei mikään sen kummempi). Olen sitä mieltä että kyllä kännykälläkin saa oikein hyviä kuvia kun näkee tarpeeksi vaivaa, mutta onhan se paljon helpompaa järjestelmäkameralla, jota voi säätää mielensä mukaan niin kauan kuin kärsivällisyyttä vain riittää. Tänä kesänä kirjoitin blogissa muun muassa testaamistani Olympus M.Zuiko ja Panasonic-objektiiveista ja jaoin kuvakertomuksia mökkireissulta ja Turku Food and Wine Festivalilta. Jatkoin kuitenkin kuvien käsittelyä puhelimella vielä senkin jälkeen kun olin hankkinut Olympus OM-D:ni. Ohjelmana käytössä oli oikein näppärä Snapseed, joka on muutan miljoona kertaa Instagramin filttereitä parempi vaihtoehto. Tavoitteeni oli kuitenkin siirtyä kuvien käsittelyyn Lightroomilla siitä lähtien kun hankin kunnon kameran – se ei vain tapahtunut ihan heti, sillä minulla ei työviikkoina meinaa vapaa-aika ja energia riittää paljoonkaan ylimääräiseen. Hyvä että tulee liikuttua, lenkkeiltyä koiran kanssa ja kirjoitettua blogia. Nyt lomalla sain kuitenkin vihdoin tartuttua toimen ja rupesin käsittelemään kuvani puhelimen sijaan Lightroomilla. Kyllähän se on edelleen opettelua, mutta ainakin saan sellaista jälkeä että kehtaan laittaa sen blogiin. 😉 Kuvia käsittelemään oppii vain tekemällä, joten yritän nyt pitää näppini erossa Snapseedista muissa kuin Instagram-tarkoituksissa. Lightroomin innoittamana hankin myös tarpeeksi ison muistikortin ja rupesin kuvamaan jpegien lisäksi RAW-kuvia, joiden käsittely on helpompaa ja tehokkaampaa. Tämä Lightroom-projekti jatkuu vielä syksyllä ja olen siitä aika innoissani, sillä tunnen todella kehittyväni siinä joka viikko vähän pidemmälle ja pidemmälle. Ehkä kirjoittelen siitä jossain kohdassa syksyä oman postauksenkin. 😉

Matkakuumeeseen saa kuitenkin pian helpotusta

Ja vaikka tänä kesänä ei tullutkaan matkustettua, niin ensi kuussa luvassa on Praha – se on jo varma, liput ja majoitukset buukattu. Stay tuned. 😉

Hyvinvointi

Gluteenittomat kukkakaaliwingsit – helppo kasvisherkku

Hei, tältä puolelta ruutua löytyy dippikasvisten suurkuluttaja. Porkkanaa, paprikaa, kukkakaalia, kurkkua – mitä milloinkin sattuu löytymään. Niiden kaveriksi tulee tehtyä jääkaapin sisällön mukaan yrteillä maustettuja kermaviilikastikkeita ja itse tehtyä majoneesia erilaisilla mausteilla. Etenkin näin kesällä kotimaiset kasvikset ovat parhaimmillaan, joten niitä kannattaakin käyttää. Kylmiin dippikasviksiin kivaa vaihtelua tuovat kuitenkin lämpimät kasvisruoat, kuten gluteenittomat kukkakaaliwingsit.

Gluteenittomat kukkakaaliwingsit kuorrutetaan ensin taikinalla ja sen jälkeen niihin lätkitään maukasta glaseerauskastiketta reilulla kädellä. Tämän annoksen innoituksena minulla oli itse asiassa Turun parhaan japanilaisen ravintolan, Karu Izakayan, kana-annos, jossa perunajauholla leivitetty, ihanan rapeaksi paistettu kana on kuorrutettu happaman tulisella punaisella kastikkeella. Kastike tuo tähänkin annokseen kivaa potkua. 😉

Gluteenittomat kukkakaaliwingsit ovat terveellinen herkku kotimaisista kasviksista

Kotimainen kukkakaali on nyt edullista, joten sitä kannattaa hyödyntää. Kukkakaaliwingsien lisäksi herkkuresepteihini kuuluu maukas parmesaani-kukkakaaligratiini ja kukkakaalirisotto. Muita tämän sesongin ruokia ovat kesäkurpitsaruoat (kuten jauheliha-kesäkurpitsavuoka, kesäkurpitsapuuro ja kesäkurpitsasämpylät). 😉

Mikä on sinun suosikkireseptisi kukkakaalista?

Seuraa blogia:

Facebook / Instagram Bloglovin

Gluteenittomat kukkakaaliwingsit

Ainekset

1
keskikokoinen kukkakaali
Taikina
1,5 dl
vettä, maitoa tai kasvimaitoa
2 dl
täysyväriisijauhoa
1 tl
suolaa
1 tl
valkosipulijauhetta
mustapippuria myllystä
Glaseerauskastike
2 dl
ketsuppia
1-2 tl
sriracha-chilikastiketta
2 tl
(makeaa) savupaprikajauhetta
2-3 rkl
gluteenitonta soijakastiketta
2 rkl
vaahterasirappia tai juoksevaa hunajaa
1 h
{
AKTIIVINEN 1 h
PASSIIVINEN 0 min

Tee näin:

Leikkaa kukkakaali suupalan kokoisiksi nupuiksi. Varren voi säästää esimerkiksi sosekeittoa varten. Sekoita taikinan ainekset keskenään. Kasta kukkakaalinuput taikinaan ja asettele leivinpaperilla peitetylle pellille. Paahda kukkakaalia uunissa 225 C asteessa 15 minuuttia. Sekoita sillä aikaa glaseerauskastikkeen ainekset keskenään. Tarkista sopiva suolaisuus, tulisuus ja savunmaku. Ota kukkakaalit uunista ja valele ne glaseerauskastikkeella. Jatka paistamista 224 C asteessa vielä 10-15 minuuttia – kunnes kastike on kuivunut kukkakaalien pintaan ja rupeaa saamaan hieman väriä.

Hyvinvointi Ruoka ja juoma