Keväällä minä kaipaan lautaselleni kaikkea vihreää. Ihanaa parsaa kuluu monta nippua viikossa, mutta pakastealtaasta löytyy toinen vihreä kestosuosikki, jota saa ympäri vuoden: herneet. Makeat herneet ja raikas minttu ovat ihana yhdistelmä – jos et usko niin kokeile. Täällä blogissa on aiemmin ollut myös mintulla maustetun hernesosekeiton resepti. Hernepesto sopii ihanasti esimerkiksi leivän tai siemennäkkärin päälle, ja siitä syntyy myös todella helppo ja nopea kasvispasta. 😉
Hernepesto
400 g pakasteherneitä
1 sitruunan mehu
1 ruukku minttua
1 dl hyvää oliiviöljyä
1-2 valkosipulinkynttä
100 g pecorinoa tai parmesaania raastettuna
Suolaa
Mustapippuria
Aja herneet, minttu, sitruunan mehu, oliiviöljy, parmesaaniraaste ja valkosipulinkynnet tasaiseksi massaksi tehosekoittimella tai blenderissä. Tarkista sopiva suolaisuus ja lisää tarvittaessa suolaa ja rouhi joukkoon hieman mustapippuria. Sekoita vielä kerran jotta mausteet leviävät tasaisesti hernepeston joukkoon. Anna makujen tasoittua jääkaapissa puoli tuntia ennen tarjoilua. Hernepesto säilyy jääkaapissa joitain päiviä. Hernepesto sopii esimerkiksi leivän päälle tai kasvispastaan.
Joko Airbnb on sinulle tuttu? Airbnb on palvelusivusto, jonka kautta voi vuokrata ja välittää asuntoja ympäri maailmaa. Sinne voi ilmoittaa oman asuntonsa ja vastaavasti vuokrata muiden asuntoja, mutta sinun ei siis itse tarvi pistää asuntoasi ”likoon”, jotta voisit vuokrata asuntoja Airbnb:n kautta. Itse olen käyttänyt Airbnb:tä pääasiassa matkustamiseen, mutta nyt hiljattain aloitin myös oman asuntoni vuokraamisen Airbnb:n kautta. Niinpä ajattelinkin jakaa Airbnb-kokemuksiani kummaltakin puolelta majoittamista. Ensiksi vuorossa on kokemukseni matkustajana, toukokuun loppupuolella ajattelin kertoa majoittamisesta kun saan siitä vielä vähän lisää kokemusta.
Airbnb:n edut
Edullinen hinta hotelleihin verrattuna
Mahdollisuus kodinomaiseen asumiseen missä vain (minä kaipaan usein omaa keittiötä. Olen ihan tuskissani hotellihuoneissa, joissa ei ole edes minibaria).
Hosteilta voi saada paljon apua ja vinkkejä (esim. Kuubassa ja Puerto Ricossa heistä oli todella pajon iloa)
Mahdollisesti jopa uusia ystäviä
Airbnb ei ole suinkaan mikään halpa-asuntojen paikka, vaan sieltä löytyy asuntoja ihan jokaiseen lähtöön – jaetusta asunnosta luksushuvilaan tai linnaan. Airbnb:n etusivun avaaminen nostaa poikkeuksetta matkakuumettani, sillä bongaan etusivulta aina ties mitä ihania kämppiä, jonne haluaisin päästä. Monesti en edes tunnista kaupungin tai alueen nimeä, mutta ihastun kuviin ja rupean googlaamaan.
Parhaat Airbnb-kokemukseni ovat varmaan Puerto Ricosta. Siellä venäläis-italialainen host-pariskuntamme auttoi meitä kaikessa mahdollisessa, suositteli ravintolat, autonvuokrauspaikat, tarjosi rantavehkeet ja jopa vastaanotti postipakettimme. Heidän paikkansa oli pitkään pois Airbnb:stä iime vuotisen hurrikaanin jälkeen, mutta nyt se näyttäisi palanneen markkinoille: Ocean Breeze, San Juan.
Viime kesänä olimme tyttöjen kanssa Tallinnassa ja vuokrasimme viidelle hengelle ison kolmion kahdeksi yöksi. Avaimet sai näppärästi haettua lokerosäilytyksestä ihan omin avuin ja homma toimi hyvin. Varaus meni sillä kertaa kaverini kautta, joten tarkempia tietoja minulla ei ole. Olen kyllä ylipuhunut äitinikin testaamaan Airbnb:tä ja hänellä on varattuna oikein kiva kämppä Telliskiven alueelta toukokuussa. 😉
Kotimaassa olemme majoittuneet Airbnb:n kautta Tampereella sukuloidessamme. Meillä oli siellä todella ystävällinen ja huolehtivainen host, jota voin suositella vilpittömästi, kurkkaa kohde täältä. Tällekin kesälle olen tutkaillut asuntoja vähän sieltä sun täältä jos tulisi harrastettua vähän kotimaanmatkailua. 😉
Yksi kohde jätti parantamisen varaa
Ainoa nihkeämpi kokemus on New Yorkista, eikä sekään ole mikään ihan kamala. Olimme liikkeellä ihan liian myöhään. Varasimme kämppää vain kuukautta ennen matkaa, ja tuolloin vapaana oli vain 5 % kaikista alueen vuokrakohteista. Siellä hintataso oli myös melkoisen korkea. Halusimme asua Manhattanilla ja siellä jouduimme menemään 100-150 € hintahaarukalla – oli se kuitenkin hotellia halvempi. Vuokraamamme kämppä oli erinomaisella sijainnilla Sohossa, mutta asunnossa oli todella kylmä – sekä lämpöeristys että äänieristys oli olematon. Host ei ollut maininnut vastapäätä asuntoa olevaa rakennustyömaata, jolla työt aloitettiin seitsemältä joka aamu. Monissa muissa kohteissa hostit tiedottivat selvästi mahdollisesta meluhaitasta ja Airbnb:ssä majoittaja voi myös asettaa kohdan että vuokralaisen on hyväksyttävä tieto mahdollisesta meluhaitasta kun he haluavat majoittua – se on mielestäni kohteliasta ja käytän sitä itsekin asuntoani välittäessä, sillä sen toisessa rapussa tehdään remonttia. Tämä host kuitenkin jätti huomiotta kaikki negatiiviset kommentimme joista laitoimme viestiä ja vastaili muutenkin huonosti viesteihimme. Lisäksi kohteen kuvauksessa lupailtiin että jokaista vierasta on vastassa tervetuliaisviinipullo ja suklaata tyynyllä – eipä näkynyt, eikä kommenttiin niidenkään puuttumisesta vastattu. Silti tälläkin majoittajalla on keskimäärin viisi tähteä arvosteluista.