Sitruunainen manteli-ricottakakku on kuin pala taivasta

Rakastan italialaisia tuorejuustoja – mascarponea ja ricottaa. Mascarponesta tulee yleensä tehtyä juustokakkuja, jälkiruokamousseja (esim. suklaa-portviini- ja lime-kookosmousse ovat ihania) ja se sopii oivasti myös kirpeän risoton maun pyöristämiseen (ks. veriappelsiinirisotto ja sitruunarisotto). Ricottaa on kuitenkin tullut käytettyä vähemmän. Ricottaa käytetään aika paljon italialaisissa pastaruoissa, mutta minä otin sen tällä kertaa käyttöön jälkiruoassa. Onneksi, sillä sitruunainen manteli-ricottakakku on yksi parhaista mitä tiedän.

Ricotta tekee kakusta täydellisen mehevän

En muista koska olisin viimeksi tehnyt näin hyvää kakkua. Sitruunainen manteli-ricottakakku on kuin pala taivasta, ja vieläpä todella yksinkertainen tehdä. Kaiken lisäksi sitruunainen manteli-ricottakakku tarvitsee jauhoiksi vain mantelijauhoa, joten se on samalla myös gluteeniton. Täydellistä! Tätä maistellessa tulee mieleen ihana iltapäivähetki terassilla tai parvekkeella espresson ja ehkäpä limoncellon kera, vaikka kelit antavat odottaa itseään vielä hetken.  😉

Sitruunainen manteli-ricottakakku

125 g (normaalisuolaista) voita
4 kananmunaa keltuaiset ja valkuaiset eroteltuna
2-2,5 dl sokeria
3 luomusitruunankuoret
Yhden sitruunan mehu
200 g mantelijauhoa (voit myös jauhaa itse manteleista)
250 g ricottaa
(Karvasmanteliaromia maun mukaan, ei pakollinen)
Kourallinen mantelilastuja
Tomusokeria koristeluun

Ota voi hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Vatkaa valkuaiset kuohkeaksi, jämäkäksi vaahdoksi puhtaassa kulhossa (seassa ei saa olla yhtään keltuaista, muuten se ei vaahdotu kunnolla). Lisää puoli desiä sokerista valkuaisvaahtoon pienissä erissä välillä sekoittaen – näin sen kuohkeus säilyy parhaiten. Vatkaa toisessa kulhossa voi ja loput sokerista vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon keltuaiset, sitruunankuoret, mehu, mantelijauho ja ricotta. Lisää halutessasi pikkuloraus karvasmanteliaromia – se sopii tähän erinomaisesti! Sekoita yksi kolmasosa valkuaisvaahdosta varovasti ricottataikinan joukkoon – vältä voimakasta vatkaamista. Kääntele loput valkuaisvaahdosta muun taikinan joukkoon, älä sekoita liikaa jotta kuohkeus säilyy. Kumoa taikina voideltuun irtopohjavuokaan (halkaisija 18 cm). Ripottele mantelilastut taikinan pnnalle ja paista kakkua uunissa 175 C asteessa noin 45 minuuttia. Tarkista kakun kypsyys tikun avulla. Anna kakun jäähtyä täysin ennen kuin irrotat sen vuoasta – kakku on parasta seuraavana päivänä. Siivilöi kakun päälle hieman tomusokeria koristeeksi ennen tarjoilua. Tarjoa sellaisenaan tai esimerkiksi raikkaan jogurttivaahdon kanssa. Myös tilkka italialaista sitruunalikööriä limoncelloa sopii varmasti tämän kakun kaveriksi kuin nenä päähän. 😉

Kokeile myös näitä:

Maailman paras pätkiskakku (gluteeniton)

Suussa sulava lakritsimutakakku (gluteeniton)

Taivaallinen Irish Coffee-juustokakku (gluteeniton)

Sama blogi, uusi alusta terve.fi

Vakilukijat ovatkin varmaan jo huomanneet että blogi näyttää tänään vähän erilaiselta kuin aiemmin. Kaikki Kauneus & Terveys-blogit ovat tästä päivästä lähtien Terve.fi-sivustolla, joten sinänsä suuresta muutoksesta ei ole kyse. Kaikki vanhan blogin kirjoitukset löytyvät täältä tuttuun tapaan, ja vanhan blogin osoitteista tulee tänne automaattinen siirto, kunhan päivitykset astuvat voimaan. Pahoittelen häiriötä! Sisältö tulee myös jatkumaan samana kuin ennenkin, joskin aihetoiveita saa aina esittää. 😉

Alkuvuoden suosituimmat kirjoitukset:

  1. Napue Gin & Tonic -suomalaisten ylpeys
  2. Gluteeniton mämmi – voi tätä riemua!
  3. Jauheliha-kesäkurpitsavuoka – parasta arkiruokaa
  4. Gluteeniton pannukakku kaurajauhoista
  5. Ravinteikkaat chian siemenet ja niiden kummalliset käyttörajoitukset
  6. Herkkulakko – terveelliset herkkuvaihtoehdot resepteineen
  7. Marokkolainen bataattisalaatti
  8. Helppo vaalea paahtoleipä (gluteeniton ja vlijaton)
  9. Gluteenittomat rahkaletut jogurttivaahdolla ja marjoilla
Katso gluteenittomien rahkalettujen resepti
Marokkolainen bataattisalaatti maistuu myös kasvissyöjille