Minua Instagramin puolella seuraavat ovat saaneet huomata että olen viime viikkoina kärsinyt pyöräongelmista. Ekana meni rengas pariin otteeseen, ja sitten ketjut, mutta tällaiset tulee täällä fiksattua nopeasti, sillä Cambridgessa pyörä on must-kulkupeli. Työmatkani on nelisen kilometriä, ja se taittuu kaikista näppärimmin pyörällä – joskus sadesäällä olen napannut Uberin, mutta tässä vanhassa kaupungissa autotiet tukkeutuvat ruuhka-aikoina helposti, joten matka voi kestää autolla tuplasti kauemmin. Ei siis ole ihme, että minäkin hankin pyörän heti ensitöikseni kun muutin tänne lokakuussa.

Minua varoiteltiin siitä että pyöriä varastetaan täällä PALJON, eikä kannata välttämättä hankkia liian hienoa tai kallista pyörää ettei se sitten harmita kun se lähtee heti varkaan matkaan. Lopulta hankin ensihätään käytetyn kaupunkipyörän noin satasella Gumtreesta, eli paikallisesta tori.fi:sta. Myyjä harrasti käytettyjen pyörien korjaamista, ja muutamaa mallia kokeiltuani tykästyin tähän punaiseen, korilliseen Apolloon. Tykkäsin myös siitä että repun ja ostokset sai näppärästi pyörän koriin.

Pyöräni ei ollut paras mahdollinen, mutta se hoiti hommansa

Ketjut tippuivat silloin tällöin, mutta opinpahan paremmaksi fiksaajaksi silloin kun asuin vielä yksin enkä voinut ulkoistaa pyörän korjaamista poikaystävälle. 😛 Työmatka tuntui kyllä välillä kovin uuvuttavalta, vaikka ei se niin pitkä olekaan, mutta ajattelin sen johtuvan siitä että Cambridgessa tuulee paljon ja etten ole päässyt koronavuonna treenaamaan entiseen malliin. Jossain kohdassa rupesin epäilemään että yksi syy polkemisen rankkuuteen oli takarengas, joka tuntui pikkuhiljaa tyhjenevän itsekseen. Se ei tyhjentynyt kokonaan, mutta olisin halunnut pumpata siihen lisää ilmaa joka toinen viikko. Niinpä vaihdatutin siihen sisäkumin.

Kaksi päivää sisäkumin vaihdosta, löysin pyöräni takarengas täysin tyhjänä, eikä siihen tullut mitään eloa pumppaamallakaan. Olin tuolloin tietty menossa töihin ja tarvitsin menopelin kiireesti, joten lainasin poikaystävän hyvää pyörää, joka tuotiin Suomesta muuttokuorman mukana. Siinä missä minun pituuteni on lähempänä 160 senttiä, poikaystävän pituus on melkein 190 cm hujakoilla, joten ei se pyörä ihan minulle tehty ollut, mutta kun satula laskettiin niin alas kuin mahdollista, pääsin sillä kuitenkin liikenteeseen.

Voiko pyörä tosiaan tuntua tältä?

Kuljin tuolla poikaystävän Nishikillä töihin kaksi viikkoa, ja sinä aikana rupesin näkemään pyörät ja pyöräilyn aivan uudella tavalla. Vaikka poikaystävän pyörä oli minulle aivan väärän kokoinen, oli sillä polkeminen kumman kevyttä. Ensimmäisenä tunnistin sen kuinka pehmeästi sen pyörät rullasivat. Tunne muistutti vähän sitä mikä oli minulle aiemmin hyvä spinning pyörä (ei mikä tahansa kuntopyörä) tavalliseen polkupyörään verrattuna. Mieleeni ei ollut edes tullut että ulkokäyttöön tehty pyörä voisi rullata pehmeästi. Lisäksi huomasin ettei minun tarvinnut enää vältellä asfaltin kuoppia samalla tavalla kuin omalla pyörälläni. Cambridgen asfalttitietet ovat paikoitellen melkoista perunapeltoa, eikä isoimpiin kuoppiin ja kelirikkoihin jysäyttäminen tunnu yleensä kovin miellyttävältä (hyvä ettei reppu pomppaa pyörän korista ilmaan). Poikaystävän Nishiki oli kuitenkin maastohenkisempi ja sen etujousitus pehmensi epätasaisia teitä niin paljon että voin ajaa nykyään teitä suoraan(!) ilman kuoppien kiertelyä.

Pyöräily voi olla muutakin kuin liikkumista paikasta A paikkaan B

Kahden viikon jälkeen sain vihdoin vaihdatettua omaan Apollooni sekä ulko- että sisäkumin ja lähdin sillä pitkästä aikaa töihin. Jumaleissön, kuinka olin hengästynyt jo puolessa välissä matkaa, vaikka edeltäien viikkojen aikana oli varmasti ollut tuulisempiakin päiviä. Vaikka Apollossa on vaihteita sentään kohtuulliseen seiskaan asti, sai sillä sotkea menemään toden teolla että pääsisi minnekään. Kun pohdin asiaa, tajusin olleeni huomattavasti vähemmän hengästynyt ja kuumissani perille päästessäni viimeisen parin viikon aikana. Tarkistin myös mitä aktiivisuusrannekkeeni sanoi viimeisten parin viikon pyöräilyistä: Nishikillä työmatkani olivat taittuneet keskimäärin 20 % nopeammin kuin omalla Apollollani. Ilmankos pyöräily ei ole missään vaihteessa tuntunut niin hauskalta että sitä haluaisi tehdä huvin vuoksi – muutenkin kuin liikkuakseen paikasta A paikkaan B.

Ei sitä osaa kaivata jotain minkä olemassa olosta ei tiedä

Kun tajusin että pyörällä voi saada saman flow-tilan kuin spinning-pyörällä, minuun iski valtava pyöräkuume. Tämä kuulostaa monille varmasti hyvin itsestään selvältä ja turhalta kohkaamiselta, mutta minä en ollut ikinä päässyt kokemaan sitä. Ajoin 12-vuotiaasta 26-vuotiaaksi samalla perushybridipyörällä (jep, lapsen runko venyi juuri ja juuri aikuisen pituuteeni), joka ihan kelvollinen menopeli, mutta ei sinänsä houkutellut ulos ihan vain pyöräilyn takia. Sen jälkeen ostin uutena Helkaman hybridipyörän, joka oli hyvin samanlainen edellisen pyöräni kanssa – vain aikuisten versio. En tosiaan osannut edes haaveilla mistään sen hienommasta kuin vankasta pyörästä, jonka vaihteet toimisivat luotettavasti ja antaisivat tarpeeksi vaihteluvaraa kaupunkipolkemiseen mäkisessä Turussa.

Tahtoo uuden pyörän

Käytin lähes kaiken vapaa-aikani pääsiäisenä siihen että googlailin pyöriä. Poikaystävä joutui kuuntelemaan malliesittelyjäni ja spekulaatioitani kyllästymiseen asti ja sen yli, puhuin asiasta suomalaisten kavereideni kanssa puhelimessa, ja töissäkin jauhoin asiasta kaikille, jotka suinkin jaksoivat kuunnella. Täällä tuntuu olevan yllättävän paljon pyöräilystä kiinnostuneita, joten töissä juttuseuraa oli oikeastaan yllättävänkin helppo löytää! Sain oitis malli- ja merkkikonsultaatiota, ja vinkkejä hyvistä pyöräkaupoista. Lisäksi kollegat vinkkasivaat minulle työnantajan tarjoaman pyöränhankintaedun, jonka avulla kalliistakin pyörästä voisi säästää useampia satasia. Innostukseni vain kasvoi kasvamistaan. Nopeasti aloin olla aika varma siitä mitä haluan: sporttisen, asfaltille, maanteille ja ehkä sorallekin sopivan road biken. Sähköpyörä kiinnostaisi, sillä niidenkin valikoima on kasvanut viime vuosina valtavasti, ja työpaikkamme etuohjelma suosisi sitä. Sähköominaisuudesta voisi olla myös iloa jos todella rupeaisin tekemään pyörällä pitkiä lenkkejä tai jopa viikonloppuretkiä, saatikka jos repäisisin niin paljon että hankkisin pyörän perään kuljetuskärryn koiralle.

Ei kuitenkaan kestänyt kauaa kun todellisuus valkeni minulle. Uudet pyörät ovat käytännössä loppu tästä maasta, eikä maailmalla yleisestikään ole ilmeisesti loistava tilanne. Kun pandemia alkoi vuosi sitten, möivät pyöräliikkeet Britanniassa kuukaudessa yhtä paljon pyöriä kuin normaalisti koko vuoden aikana. Samaan aikaan teollisuus takkusi monissa maissa (mm. Kiina on aika tärkeä pyöränosien tuotannossa). Tilanne paheni entisestään vuoden vaihteessa Brexitin astuessa voimaan – pyörien tai niiden osien tuominen ulkomailta ei enää suju entiseen malliin, siihen on tullut lisähintaa ja työläitä paperihommia, ja olipa silloin alkuvuodesta myös se valtava rekkasuma, joka hidasti hommia pitkäksi aikaa.

Olen käynyt tällä viikolla kolmessa pyöräliikkeessä. Kahdessa ei ollut mitään oikeassa koossa / suunnilleen haluamillani spekseillä. Kolmannessa pääsin koeajamaan kahta sähköllistä kaupunkipyörää, jotka eivät olleen juurikaan sporttisia, sekä yhtä sporttimallia vähän liian isolla rungolla. Sen verran kiva, että varmistuin siitä mitä haluan, mutta sen verran iso, ettei sitä olisi järkeä ostaa. Liikkeestä sanottiin suoraan etteivät he myöskään odota saavansa täydennystä minua kiinnostavista malleista ja merkeistä (niitä oli kyllä pitkä lista) – heidän veikkauksensa oli että saattaisin saada uuden pyörän syys-lokakuussa kun ensi vuoden malleja julkistetaan. Tämän vuoden mallit on jo myyty loppuun. Että sillä tavalla.

Olisinko valmis odottamaan puoli vuotta että saisin unelmieni pyörän?

Nyt ei sitten auta muuta kuin pistää mietintämyssy päähän. Onhan minulla toki edelleen se Apollo, mutta nyt kun pääsin kokemaan minkälaista pyöräily voisi olla, on siihen vaikea tyytyä. Haaveilin jo niin siitä että tekisin kesällä pitkiä pyörälenkkejä ja viikonloppumatkoja ihan vain polkien – nyt kun ulkomaille matkustaminenkaan ei luonnistu kovin helpolla. Sähköpyörää en ostaisi välttämättä käytettynä, sillä niiden teknologia on kehittynyt viime vuosina paljon. Tavallisen sporttipyörän voisin ehkä ostaakin käytettynä, mutta niiden markkinat ovat seuranneet uusien pyörien markkinoita, eli niidenkään saralla ei tunnu olevan hirveästi mistä valita… Silloin ei voisi myöskään hyötyä työpaikan tarjoamasta pyöräedusta (käytettävissä vain uusiin pyöriin). Mitä sinä tekisit?

Pahoittelut tästä kohtuuttoman pitkästä pyörävuodatuksesta!

Mikä on sinun suhteesi pyöräilyyn? Kulkupeli paikasta toiseen vai rakas harrastus?

Seuraa blogia:

Facebook / Instagram /  Bloglovin