Minulla on ollut vuosien ajan tapana jakaa TV-sarjasuosikkini pari kertaa vuodessa, mutta viime vuonna tällaisia postauksia ei tainnut tulla yhtään. En yksinkertaisesti ehtinyt juuri katsomaan TV:tä puskiessani väitöskirjaani valmiiksi ja katsoimme lähinnä helppona viihteenä toiminutta Castle-dekkarisarjaa. Nyt aikaa on kuitenkin taas ruvennut löytymään. Kun muuttomme Britteihin varmistui, ajattelimme ruveta orientoitumaan ajatukseen katsomalla jenkkisarjojen sijaan vähän enemmän brittisarjoja. Hercule Poirot ja neiti Marplet ovat olleet listalla jo pitkään, mutta aloitimme tämän uuden fiilistelymme brittihovista kertovalla The Crownilla ja siirryimme siitä muihin brittidekkareihin. Siinä sivussa innostuimme myös muita eurooppalaisia sarjoja. Ne ovat saaneet meidät vähän hämmentyneiksi.Kun on katsonut pari kuukautta brittiläisiä, ranskalaisia ja espanjalaisia sarjoja, tuntuu kuin kaikki jenkkisarjat olisi pumpattu täyteen steroideja. There is just so much of everything, and with far too much speed. Juonella ja näyttelijäsuorituksella tuntui olevan vain pieni painoarvo, kunhan koko ajan tapahtuisi hirveästi kaikkea. Uuvuttavaa. Tuntuu että omakin syke nousee. Sekä eurooppalaisista että jenkkisarjoista löytyy varmasti kummankinlaisia ääripäitä, mutta viime aikaisen otannan perusteella niistä kyllä tuntuu erottuvan tiettyjä ominaispiirteitä…. Tulen varmasti nauttimaan taas jossain kohdassa jenkkisarjoistakin, mutta tällä hetkellä olen vain hämmentynyt kontrastista näiden kahden maailman välillä. Oletko kiinnittänyt huomiota samaan?

Kevään TV-sarjavinkit

The Crown

Tarvitseeko tätä edes perustella? Erinomaisten näyttelijöiden tähdittämä ja visuaalisesti miellyttävä draamasarja brittihovin vaiheista 50-luvulta tähän mennessä 90-luvulle. Kerronnaltaan sarja on varsin rauhallinen ja tapahtumat usein vain tarjoillaan katsojalle ilman mehustelua, niin että katsoja saa kuvitella itse loput. Minun mielestäni. Tämä sarja on herättänyt mielipiteitä suuntaan ja toiseen, ja vaikka se ei ole täysin historialle uskollinen, on se saanut kiinnostumaan historiasta paljon enemmän ja olen tarkistanut monia asioita sen innostamana itse. Netflix.

Agentit

Ranskalainen Netflix-sarja Agentit on ollut yksi alkuvuoden positiivisimmista yllätyksistä! Se kertoo näyttelijöiden agenteista, tarkemmin sanottuna ASK-toimiston agenteista ja heidän työstään. Etenkin ensimmäisillä kausilla jokainen jakso on oma tarinansa omine ongelmineen, mutta kausien edetessä sivussa juoksevan jatkuvan tarinan merkitys kasvaa. Sarjan näyttelijät ovat kerrassaan erinomaisia, ja viehätystä lisää että he ovat ”oikeita ihmisiä” – kaikki eivät ole mallin näköisiä, monet kohtaukset ovat hyvin arkisia ja kuvaukset ihmissuhteista ja seksistä ovat nekin juuri niin kiusallisia ja tavallisia kuin ne voisivat oikeasti olla – ilman monista jenkkisarjoista tuttua kiillotusta ja taikapölyä. Kontrasti on valtava, jos tätä vertaa esimerkiksi Pukumiehet-sarjaan (Suits), jossa kaikki on aina viimeisen päälle laitettua – niin miesten kuin naisten hiukset ja vaatteet, sekä jokaikinen sisustuselementti. Agenteissa maistuu elämä ja epätäydellisyys. Lisäksi hupia lisää se että sarjan agenttien asiakkaat ovat oikeita näyttelijöitä omilla nimillään, joskin he usein esittävät satiiriversioita itsestään. Sarjassa vilahtavat muun muassa Jean Reno, Sigourney Weaver ja Charlotte Gainsborough.Sarjan neljäs kausi on vähän pettymys, mutta muuten sarja ansaitsee joka tapauksessa lämpimän suosituksen!

PS. Jos innostut ranskalaisista sarjoista, Netflixin Lupin on tälle hyvää jatkoa. Siitä vaan ei valitettavasti ole tarjolla kuin ensimmäisen kauden alku, mutta suosion takia jatkoa on kyllä luvassa.

Bridgerton

Tämä Downton Abbeyn ja Gossip Girlin risteytykseksi tituleerattu sarja on visuaalista karkkia kivalla musiikilla täydennettynä, mutta en silti oikein lämpene. Sarjassa nuorten naisten missio on lähinnä löytää itselleen aviomies, ja vaikka joukossa on pari poikkeustakin, ensimmäinen kausi on kauttaaltaan juuri sitä. Sarjassa on hyviä ja hauskojakin hetkiä, mutta en lopulta kuitenkaan tykkää siitä miten pääparin suhdetta ja sen ongelmia käsiteltään – tai oikeastaan ehkä käsittelyn puute jää kalvamaan. Tämä sarja on kuitenkin sellainen, joka tulee katsottua jotta tietäisi mistä puhutaan – ja ristiriitaisesta suhtautumisestani huolimatta, uskon katsovani seuraavankin kauden sitten kun se joskus tulee. Netflix.

Four Weddings and a Funeral

Klassikkoelokuvan inspiroima TV-sarja. Tarinan nimestä tuttu teema pysyy, mutta muuten tarina on aivan erilainen kuin Hugh Grantin ja Andie McDowellin tarina aikoinaan. Andie McDowell tosin vilahtaa sarjassa pienessä sivuroolissa. 😉 Sarja on yhden kauden mittainen, ja sen jokaisessa jaksossa on jollain tavalla elokuvamainen tunnelma. Tämä sarja tuntui täydelliseltä kun katsoin kotona yksin TV:tä viikonloppuiltana punaviinilasillisen kera. Hyvin kauniisti tehty sarja, johon oli helppo uppoutua. Ja sitä katsoessani olisin halunnut oitis muuttaa Notting Hilliin. Suomessa tämä sarja löytyy Viaplaylta.

Komisario Lewis, Nuori Morse ja Morse

Brittidekkari Morse on tuttu monille ja monen ikäisille. Itse katsoin Morsea ja myöhemmin Komisario Lewisiä äitini kanssa TV:ssä lukioaikoina päiväkahviohjelmana. Ah, niitä aikoja ja muistoja. 🙂 Komisario Lewis oli alkuperäisissä Morseissa komisario Morsen nuorempi kollega, ja Morsen päätyttyä, hän sai oman spin off-sarjansa, josta tykkäsin vielä enemmän kuin Morsesta. Lewiksissä tykkään kovasti myöskin hänen nuoremman kollegansa Hathawayn hahmosta, joskin olen brittitabloideja seuratessani saanut huomata että häntä näyttelevä Lawrence Fox ei suinkaan vastaa roolihahmoaan… Ilmeisen hyvä näyttelijä, kannattaa tosin olla lukematta liikaa viihdeuutisia jos tykkää minun tapaani Hathawaysta. 😛 Lewiksien jälkeen sarjojen tekijät innostuivat tekemään vielä oman sarjansa Morsen nuoruudesta. Nuori Morse kertookin siis komisario Morsen uran alkuajoista ja sijoittuu 60-luvulle. Josko ympyrä sulkeutuu sitten tällä, vai vieläköhän nähdään komisario Hathawayn oma sarja? Iso osa Lewiksien ja Morsejen viehätystä on myös niiden miljöö: ne on kuvattu Oxfordissa, joka on Cambridgen tapaan historiallinen, viehättävä ja kiinnostava. Muistelen kuinka silloin lukioaikoina sanoin äidille että olisi kiva asua joskus tuollaisessa paikassa, ja nyt sitten asun. 😉

Briteissä näitä kolmea sarjaa voi katsoa ITV:ltä, ja Suomessa ainakin Lewis ja Nuori Morse löytyvät Ruutu+-palvelusta. Sitä originaalia Morsea en nyt heti löytänyt suomalaisista suoratoistopalveluista, mutta Yle on ainakin ennen pyörittänyt sitä suht säännöllisesti. Sarjat voi kuitenkin katsoa mielestäni haluamassaan järjestyksessä. Lewiksessä toki viitataan välillä Morseen, mutta ei niin että se häiritsisi ymmärtämistä.

Modern Family

Hauskin komediasarja mitä olen katsonut sitten Frendien. En muista koska olisin viimeksi nauranut yksin ääneen TV-sarjalle. Sarja kertoo yhdestä suuresta perheestä, johon kuuluu aikuiset sisarukset heidän perheineen, sekä heidän isänsä uuden vaimonsa ja poikapuolensa kanssa. En rupea tässä edes sen enempää kertomaan – kannattaa katsoa ainakin pari osaa. Jos tämä sarja rupee maistumaan, niin suosittelen myös tutustumaan ruotsalaiseen Bonusperhe-sarjaan. Kumpikin näistä löytyy Netflixistä.

Rahapaja

Espanjalainen rahapaja edustaa sitä eurooppalaista toimintaa hidastempoisempien brittidekkarian rinnalla, mutta ai että se on koukuttava! Hyvin tehty ryöstödraama, jossa on kiinnostavia hahmoja. Olemme nyt kakkoskauden loppupuolella ja mietin kyllä vähän miten tekijät venyttävät tämän neljään kauteen… Se varmaan selviää nopeasti, sitä tätä sarjaa on vaikea olla ahmimatta! Rahapaja tukee myös hienosti uudelleen herätettyä harrastustani opiskella espanjaa Duolingon avulla.  😉 Rahapaja löytyy Netflixiltä.

Oletko itse katsonut näitä? Mitkä ovat sinun suosikkisarjojasi tällä hetkellä?

Seuraa blogia:

Facebook / Instagram /  Bloglovin